Sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Kolmantenatoista vuorossa ovat keikat, konsertit ja festivaalit, joita koronasta huolimatta tänäkin vuonna järjestettiin – niin elävänä kuin verkossa.
Avainsana / tagi
Festivaalit
Tampere Jazz Happening ponkaisi päätöspäivänään Pohjolan ja Prättälän johdolla uusiin maailmoihin
ARVOSTELU | Pakkahuoneen konserteissa kuultiin kotimaisin voimin järjestetyn festivaalin päätössunnuntaina Verneri Pohjolan ja Tuomo Prättälän duoa, Mortality-yhtyettä sekä Timo Lassy Bandia.
Tampere Jazz Happening on nyt kokonaan kotimainen, mutta ohjelmisto on silti hieno
MUSIIKKI | Viikonloppuna Tampereella on mahdollista kuulla niin Juhani Aaltosen ja Reiska Laineen kaltaisia legendoja kuin tämän hetken kirkkaimpia jazztähtiä kuten Verneri Pohjolaa ja Timo Lassya.
Kun Ruskablues alkaa, bluesväki ryömii koloistaan ja kiipeää Kolille
MUSIIKKI | Toiset tulevat läheltä, toiset kaukaa meren rannalta. Päivällä he patikoivat ja illalla täyttävät tanssilattian. Parhaimpina vuosina tanssilattia on ollut niin täynnä, että ihmiset ovat työntäneet toisiaan musiikin tahdissa.
12 suomijazzin apostolia ja kolme komeaa bändiä paukuttivat koronapalikat pussiin Kerava Jazzin illassa
KONSERTTI | Kotimaisten tähtien varassa toteutetun 30. Kerava Jazz -festivaalin päätöskonsertissa kuultiin MiKallEero-yhtyettä, Mikko Innanen Quartetia ja Raoul Björkenheim Quintetia.
Korona ei katkaise pitkää perinnettä – Aitoossa juhlitaan Kirkkareita 138 vuotta putkeen
MUSIIKKI | Suomen vanhin festivaali järjestetään poikkeuksellisesti kaksipäiväisenä. Ruuhkien välttämiseksi enimmäisväkimäärä puolitetaan ja juhla-alue muutetaan K-18-anniskelualueeksi.