Trio MiKallEero: Eero Hämeenniemi (vas.), Kalle Kalima sekä Mika Kallio. Kuva: Timo K. Huttunen
KONSERTTI | Kotimaisten tähtien varassa toteutetun 30. Kerava Jazz -festivaalin päätöskonsertissa kuultiin MiKallEero-yhtyettä, Mikko Innanen Quartetia ja Raoul Björkenheim Quintetia.
MiKallEero, Mikko Innanen Quartet, Raoul Björkenheim Quintet, Kerava-Sali 12.9.2020.
Festivaalikesän perinteisesti keväällä aloittava Kerava Jazz ei antanut koronan tappaa iloa, vaan punnersi syksyn kähmään festivaalin – toki rajoitusten puitteissa. Särmikkäistä ulkomaisista esiintyjistä tunnettu festivaali rakensi onnistuneesti raikkaan ja vaikuttavan paketin pelkästään kotimaisten starojen varaan.
”Hyvät fiilikset! Vihdoin ja viimein live-musiikkia! Mahtava juttu”, puhalteli festivaalijohtaja Mauno Kahranaho, kun lauantain perinteisen pääkonsertin ensimmäinen esiintyjä, Eero Hämeenniemen kokoama trio oli juuri päättänyt väkevän settinsä.
Homma oli päräytetty käyntiin edellisenä iltana peräti kuuden kotimaisen huippukitaristin voimin ja nyt tahkottiin trion, kvartetin sekä kvintetin voimin. Kahranaho ihasteli kovaa tasoa juuri kuultuun trioon ja kitaristien vetoon viitaten. Lauantain bändeille valittiin Kahranahon mukaan vetäjät, jotka pystyvät reagoimaan nopeasti – ”sen verran kokemusta on, että aina löytyy uusia juttuja.”
Festivaalijohtaja oli täsmälleen oikeassa: konsertti tarjosi kolme luonteeltaan erilaista, kiinnostavaa ja hyvin palkitsevaa settiä. Ja niin kuin juontajana toiminut ”jazzpastori” Markku Salo ynnäsi esiintyneet soittajat: yhteensä 12 jazz-apostolia.
* *
Ensimmäisen yhtyeen, MiKallEeron, moottorina toimi Keravalla asuva 69-vuotias säveltäjä ja kirjailija Eero Hämeenniemi. Sibelius-Akatemian sävellyksen dosenttina työskentelevä, Nada-yhtyeen johtaja ja pianisti on säveltänyt muiden muassa neljä sinfoniaa, konserttoja, jousikvartettoja, mieskuoromusiikkia – ja jazzia.
Jo konsertin avaus muistuttaa hänen viehtymyksestään intialaiseen musiikkiin; kahdesti aikaisemmin julkisesti esitetty Music for Mani on omistettu edellisenä päivänä 75 vuotta täyttäneelle intialaiselle lyömäsoittajalle, jonka piti alun perin olla itse lavalla. Se todisti myös kättelyssä, että kitaristi Kalle Kalima on huikeassa iskussa ja vuoropuhelunsa Suomen melodisimmaksi rumpaliksi mainostetun Mika Kallion kanssa osoittaa, että jälkimmäinen istuu kuin valettu trion kolmanneksi pyöräksi.
Äreämmän jazzin kotimaiseen eliittiin lukeutuva Kalle Kalima (s. 1973) kuuluu Hämeenniemen lailla Keravan vakiokalustoon sekä omilla bändeillään että muusikkona. Upea soittotekniikka, syvällinen näkemys ja musikaalisuus sekä kokonaisuutta palveleva sähköinen paletti naulasivat kuulijat kyllä penkkiin.
Intialaiseen musiikkiin – joka erottui viitteinä oikeastaan vain avauksessa, ellei rytmiikkaa ja rakenteita huomioida – palattiin 500 vuotta vanhassa, silloin maataan kiertäneen soittajan teemassa sekä myöhemmin sävellyksessä, jonka parina toimi 1700-luvun eurooppalaisen sävellyksen teema. Ryöppyävästä melodiavirrasta erottuivat selkeästi myös Hämeenniemen pianostaan poimimat bluesriffit teemaparissa Kind of Blues ja Blues – muutoin nuoteista valtaosin soitetut sävellykset, teemat, toimivat kontrolloidun improvisaation raamina.
Kallion soitossa on miellyttävää intiimiyttä ja lämpöä; hänen käynnistämästään introsta olen erottavinani buddhalaisen temppelin kellot, jotka hän loi omintakeisilla, yksinkertaisilla perkussioilla. Myös Hämeenniemi innostuu oivaan lentoon konsertin edetessä. Valtaosin lavaa hallitsee kuitenkin Kaliman väkevä kitarointi.
Mikko Innasen (toinen vas.) kvartetissa soittivat Antti Rissanen, Ulf Krokfors ja Reiska Laine. Kuva: Timo K. Huttunen
Normioloissa paljon esiintyvä ja lukuisissa kokoonpanoissa soittava saksofonisti ja säveltäjä Mikko Innanen (s. 1978) kuuluu myös Keravan vakiokalustoon. Hänen kokoamansa kvartetti oli edellisen lailla erikoiskokoonpano, jossa soittivat monissa moderneissa kokoonpanoissa marinoitu kontrabasisti Uffe Krokfors (s. 1966), rumpalilegenda Reiska Laine (s. 1946) sekä pianisti Aki Rissanen (s. 1980).
Setti käynnistyi räväkästi Innasen sävellyksellä Täysistunto, joka on hänen mukaansa poliittinen kappale, mutta täysin konsensus-henkinen. Hän muistuttaa myöhemmin myös Laineen asiantuntijuudesta juuri tässä sävellyksessä, koska tämä on työskennellyt myös kansanedustajana. Biisin sisällä sekä Innanen itse että Rissanen lainaavat irtonaisesti iskelmän puolelta vanhaa valssiteemaa, jota vanha pää ei kuolemakseenkaan saa ulos.
Hyvällä tempolla paahtava 070520 (kappaleen syntymisen päivämäärä) luo mielikuvan jonkinlaisesta post bop -pastissista; Innanen juoksuttaa teemaa altollaan häikäisevällä varmuudella, suvereeniudella ja lähes traditionaaliselta kuulostava komppi antaa ilmaa pianon ja alton irtonaiselle kulmikkuudelle. Rissasen soolossa tuoksuu Monk-henkinen tunnelma ja melkein näkee Innasen alton takaa kurkkivan Birdin levottoman sielun.
Innanen sanoo – mielestäni aivan turhaan – että myös kolmantena kuultu 2+1 on tehty arpomisperiaatteella tai tarkemmin vielä nopalla heitettynä. Hidastempoisempi biisi esittelee Krokforsin hienon soolon ja Innanen itse vaihtoi baritonisaksofoniin.
Yhden kappaleen Innanen omisti juuri kuolleelle runoilija Pekka Kejoselle, se perustui englanninkieliseen tekstiin, jonka hän luki ennen musiikkia. Letter to Han -sävellys oli Innasen omistus tai tarkemmin Post Scriptum, jälkikirjoitus, hollantilaiselle rumpali Han Benninkille, jolle hän oli kirjoittanut pienen kirjeen 21.4.2020 sekä liittänyt siihen pienen sävellyksen.
Kvartetti tarjosi nautinnollisen irtonaisen ja maukkaan väliruoan – näennäisessä helppoudessaan ja itsestäänselvyydessään sille voisi antaa melkeinpä päivän korkeimmat pisteet.
Kitaristi Raoul Björkenheimin (oik.) yhtyeessä soittivat Antti Lötjönen (vas.), Tomi Nikku ja Junnu Aaltonen. Kuva: Timo K. Huttunen
Kansainvälisille markkinoille tarkoitettu Finnish Jazz (Fimic) vuodelta 1998 ylistää kitaristi ja säveltäjä Raoul Björkenheimia (s. 11.2.1956) niin ainutlaatuiseksi kansainvälisessäkin katsannossa, että hänet pitäisi keksiä, ellei hän olisi jo olemassa.
Ensimmäinen oma muistikuva hänestä on luultavasti vuodelta 1983 Tampereen ylioppilastalolta, kun hän soitti siellä Roommusklahn-yhtyeessä Antti Hytin ja Tom Nekljudowin kanssa. Sama energia, särmä ja yllätyksellisyys on yhä läsnä, vaikka bändejä ja projekteja on sen koommin kertynyt läjäpäin.
Keravalle Björkenheim toi moniosaisen sävellyksensä Always but Never!, joka on alun perin Espoon nykytaiteen museoon Emman surrealismia käsittelevään No Ordinary Moments -näyttelyyn 2018 tehty ääniteos. Hänen kvintettinsä soitti sen nyt ensimmäisen kerran livenä yleisölle.
Yhtyeessä soittivat vahvasti tulossa oleva rumpali ja perkussionisti Tatu Rönkkö (s. 1983), keväällä oman levynsä julkaissut, Suomen ehkäpä työllistetyin basisti Antti Lötjönen (s. 1980), nuori, mutta paljon esillä ollut trumpetisti Tomi Nikku (s. 1991) sekä porukan kruununa jo 84-vuotias Junnu Aaltonen, joka tenorin ohella soitti tutusti myös huilua.
Kvintetti soitti stemmoista lähes koko keikan; vasta jossain viidennen osan paikkeilla irrottiin perinteiseen teema-soolo-soolo-soolo-kuvioon. Teoksen avainosa Always but Never sijoittuu aivan loppuun ja tilanteeseen sopivasti kokonaisuuden päätti Forever Free, jossa maestro oikein yllytti etenkin Nikkua ja Aaltosta sooloihin.
Erinomainen kokonaisuus tämäkin. Kerava Jazzin 30. kerta osoittaa, ettei periksi kannata antaa koskaan ja ehdottomasti myös sen, että suomalainen jazz on tasoltaan erittäin kansainvälistä.
Arto Murtovaara
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
