Kuvitus: Marjut Anttilainen
OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on Salla Korvasen novelli.
LUE MYÖS: Juttu Oikeus olla susi -kilpailun tuloksista | Muut palkitut ja julkaistut kilpailutekstit
* *
Seison portaillani ja tuijotan metsää. Se alkaa heti soralla päällystetyn pihapolun jälkeen jykevänä ja ylväänä, vailla kesytetyn pihapiirin tunnelmaa. Suuret kuuset varjostavat metsän pohjaa ja luovat hämäriä läikkiä sammaleeseen. Katson hiljaa ja näen paljon elämää. Hennon tuulen mukana rauhallisesti edestakaisin heiluvien oksien ääni peittyy lintujen erilaisiin ääntelyihin. Sammaleen pinnassa helmeilee vielä edellisen yön kaste, jota aurinko ei ole päässyt kuivattamaan varjoisista paikoista. Vaikka minä seison hiljaa, metsä ei ole paikallaan.
Jokin metsän pimeissä osissa herättää minut ajatuksistani. Jään tuijottamaan itsestäni viistosti oikealle päin, erään poikkeuksellisen suuren kuusen alle jäävään hämärään kohtaan. Sinne metsän alituinen liike ei tunnu heijastuvan. Minun liikkumattomuuteni löytää tästä paikasta vertaisensa. Silmiini paistava aurinko sokaisee, enkä saa selvää mitä metsän hämärissä tapahtuu. Tai ehkä ennemminkin miksi juuri tuossa kohdassa ei tunnu tapahtuvan mitään.
Käyn istumaan portailleni irrottamatta katsettani metsän pimeydestä. Hämärä tuijottaa takaisin. Jokin liikahtaa ja valpastun. Liike on aivan pieni ja olisi jäänyt minulta huomaamatta, jos en olisi jo hetken ajan keskittänyt katsettani tuohon kohtaan.
Kuulen miten vasemmalta puoleltani suuri tuulenpuuska lähestyy pitkin puiden latvustoja. Eri mittaiset puu humisevat ja narisevat tuulen riepotellessa niiden neulasia ja oksia. Kun tuuli saavuttaa minut ja edessäni aukeavan metsän, kuusen oksien luoma varjo liikahtaa syrjään tuijottamastani kohdasta ihan vain hetkeksi. Ehdin nähdä, että minua katselee metsästä susi.
Samassa hetkessä tuuli on jo jatkanut matkaansa ja sammal peittyy taas hämärään. Silmäni eivät enää erota mitään tai ketään metsässä, mutta aavistan suden edelleen tuijottavan minua. Samalla tavalla kuin minäkin edelleen tuijotan sitä. Välissämme on pieni kaistale ihmisen muokkaamaa maata, jonka puolella minä seison, ja hieman suurempi kaistale muokkaamatonta, luonnontilaista metsää, jonka kamaralla susi seisoo.
Nousen ylös ja palaan sisälle talooni, omaan kotiini. Kun hetken kuluttua suuntaan katseeni vielä kerran metsän hämärimpään kohtaan huomaan, että susikin on palannut metsään, omaan kotiinsa.
Salla Korvanen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hukkaan mennyt: Vihatusta sankariksi
OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on nimimerkin Hukkaan mennyt runo.
Louhetar: Äidinvaisto
OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on nimimerkki Louhettaren novelli.
