Minerva Foderland: Korppi

21.06.2021
Kirjoituskilpailu 01

Minerva Foderland: Korppi

OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on Minerva Foderlandin novelli.

LUE MYÖSJuttu Oikeus olla susi -kilpailun tuloksista | Muut palkitut ja julkaistut kilpailutekstit

* *

Silmät rävähtävät auki. Harmaus on laskeutunut laaksoon. Yön hiljaisimmat tunnit tuntuvat äänekkäiltä, sillä luonto ei nuku. Ilma on kostea ja täynnä sumua. Venytän itseäni huokaisten syvään. Hengittäminen tuntuu hyvältä. Jokainen hengenveto viileää yöilmaa virkistää vielä äskettäin uinuneen mieleni. Harmaasävyt terävöityvät ja vainu jostain kaukaisuudesta saavuttaa sieraimeni. Olen yksin. Se oli oma päätökseni. Hiivin varovaisesti kosteaa polkua pitkin. Hake tuntuu pehmeältä ja jotenkin turvalliselta. Pörhistän hieman itseäni, kun viimainen tuulenpuuska kulkee humisten ohitseni. Lintujen jatkuva laulu käy hermoilleni. Haluaisin keskittyä ajatuksiini.

Rasahdus takanani saa huomioni välittömästi. Kääntyessäni katsomaan en huomaa mitään poikkeavaa. Pudonnut oksa tai joku pieni otus voisi hyvin päästää vastaavan äänen. En ole huolissani. Olen vahvempi kuin koskaan ennen. Jykevin askelin jatkan polkua hyvin tietoisena omasta itsestäni. Loikkaan kevyesti suurelle kivelle ja haistelen tyytyväisenä raikasta ilmaa tietäen, että tällaisessa ilmassa kestäisin juosta loputtomiin. Istahdan tarkkailemaan näkymää. Täysikuu hohtaa harmaan usvan läpi. Olen saavuttanut rauhallisen alueen, jossa liikehdintä on vähäistä. Kuulen vielä etäisiä vihellyksiä kantautuvan puiden lomitse ja käännyn jatkamaan matkaani.

Tunnen turkkini kostuvan ilmasta. Ei varsinaisesti sada, mutta ympärillä jokainen ruohonkorsi ja kiven murikka näyttää märältä. Vielä vähän matkaa kuljen synkempää metsäaluetta. Tasainen hiljainen rahina muistuttelee elämästä ympärillä. Saavutan etsimäni kannon. Puu, joka paikalta on kaadettu, oli ennen metsän suurin. Asetun makuulleni kannon renkaiden päälle kääntäen katseeni vasempaan.

Joka aamu palaan tänne. Katson puista taloa ja taivaalle piirtyvän puun ääriviivoja. Tummat käppyräiset oksat uppoavat valkeaan taivaaseen. Korppi istuu jälleen yläoksilla. Huomatessaan minut hän rääkäisee ilmoille kammottavan raakunnan. Sydämeni täyttyy lämmöllä. Katsomme toisiamme pitkään, mutta lopulta hän liihottaa tapansa mukaan omiin seikkailuihinsa. Maisema puisesta talosta, kiertyneestä puuvanhuksesta ja korpista aamuhämärässä herättää minussa suurta tyyneyttä. Näen tummanharmaan talon seinämän melkein punaisena. Kontrasti tummien puun varjojen ja hopeana hohtavan kuutamon välillä luo aavemaisen tunnelman. Nautin näistä hetkistä enemmän kuin mistään. Kun auringonsäteet alkavat kevyesti etsiä tietään latvaston läpi, jään odottamaan huomista. Hetkeä, kun palaan kannolleni ja korppini raakkuu. Kun kuutamo hohtaa oksiston läpi ja talo seisoo jykevästi paikoillaan.

Havahdun pamaukseen. Käännän päätäni oikealle ja näen puiden runkojen kahdentuvan. Seassa seisoo näkymän sekaan uppoava olento. Painan leukani kannon pintaan ja jään katsomaan rakasta maisemaani. Korppini lentää latvojen lomasta vierelleni. Onnellisuus sisälläni kasvaa. Näen, että korppinikin on aamun kasteesta märkä, sillä hänen silmästään valuu pisara. Sen jälkeen sumenee ja lopullinen harmaus täyttää kaiken.

Minerva Foderland

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua