Jaana Mäkinen: Asioilla on tärkeysjärjestys

24.06.2021

levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuvitus: Marjut Anttilainen

OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on Jaana Mäkisen novelli.

LUE MYÖS: Juttu Oikeus olla susi -kilpailun tuloksista | Muut palkitut ja julkaistut kilpailutekstit

* *

Keväisessä yössä on hyvä liikkua. Nostan kuonoani, haistelen ilmaa, joka tuoksuu runsaalta. Se kiihottaa, pitäisi saada naarasta. Tai ruokaa. Jolkotan eteenpäin kuono maassa. Pysähdyn suon laitaan. Katselen ympärilleni. Maaliskuussa on vielä lunta, joka valaisee. Kuu kumottaa pilviverhon takaa. Istahdan hännälleni ja mietin.

Vuosi sitten irtauduin laumasta. Niin oli parasta. Kai minunkin oli jo aika itsenäistyä ja perustaa oma pesue. Kaveria en vain ole vielä löytänyt. Ehkä en ole kuitenkaan vielä valmis. Aika on mennyt saalista etsiessä, tappaessa, syödessä, juodessa, levätessä. Joskus olen kaukaa nähnyt susilauman, jonka olen kuitenkin kiertänyt kaukaa. Kannatti olla varovainen, mihin kuononsa työnsi.

Nuolaisen käpälääni, jonka olin aikaisemmin tökännyt kipeästi kuivaan oksankarahkaan. Olin ollut sinä yönä väsynyt ja nälkäinen. Takana oli parin päivän putki syömättömyyttä, vain muutama myyrä, ei muuta. Silloin kuka tahansa oli herkkä tekemään virheitä, jotka saattoivat olla kohtalokkaita. Onneksi törmäsin vahingossa haaskalle. Korpit sen paljastivat, ryökäleet. Enpä paljon välittänyt, kun mustanokat koettivat käydä kimppuuni. Minun oli nälkä. Vetelin sinä yönä tyytyväisenä puoliksi märännyttä hirvenlihaa. Saatuani vatsan täyteen jäin lähistölle, männikköiselle kumpareelle lepäämään. Saattoihan hirvestä vielä olla aamupalaksi, jos ei joku toinen osuisi paikalle.

Silloin huomasin ensimmäisen kerran, että olin satuttanut jalkani. Nuolin sitä, painoin pääni käpälän päälle ja huokasin raskaasti. Mitä yhdestä nirhamasta, pääasia, että vatsa oli täynnä. Seuraavana aamuna tassu tuntui todella turvonneelta ja kipeältä. Nuolin huolekkaasti haavaa ja huomasin, että anturaan oli uponnut syvälle tikku. Koetin etuhampailla varovasti ottaa tikun pois, mutta eihän se onnistunut. Lähdin varoen linkuttamaan takaisin haaskalle. Huomasin, että karhu oli käynyt hakemassa osansa.

Näykkäisin haluttomana muutaman suupalan. Eipä tuo maistunut. Jatkoin kulkuani, vaikka se vaikeaa olikin. Lopulta luovutin ja asetuin makaamaan kuusen juurelle. Haukkasin hieman lunta ja päätin ottaa nokoset. Pieni huoli alkoi kuitenkin kalvaa mieltäni; jos luonto ei korjaa jalkaani kuntoon, miten minä pystyn metsästämään. Yksinäisen suden elämä ei ollut helppoa, sen olin jo oppinut huomaamaan.

Suon laidalla istuessani havahdun helmipöllön puputukseen. Nälkä kurahtaa suolissani ja nousen valppaana ylös. Kipeästä tassusta välittämättä loikin eteenpäin kolmella jalalla, onnistuuhan se näinkin. Pysähdyn äkisti metsän laitaan ja laskeudun vaanimaan. Olin huomannut jäniksen korvan heilahduksen, kun se jähmettyi paikoilleen korkean kiven juureen. Haistan pelon ja herkullisen lihan. Matalana ryömin eteenpäin, jännitän itseni ja loikkaan. Minulla käy tuuri. Kuulen ruston rasahduksen, kun puraisen niskan poikki. Se on suloinen ääni.

Syötyäni peittelen loput jänösestä lumeen ja jään lähistölle hengailemaan. Ei minun kannattanut täältä mihinkään lähteä, kun kunto on vähän puolinainen. Kuuntelen aikani kuluksi suden ulvontaa. Joku samanlainen kiimahäntä siellä mölisee ja ulisee. Minua olisi naurattanut. Eihän tuosta ole mihinkään. Päätän näyttää esimerkkiä. Nostan kuononi pystyyn ja päästän huikean uilautuksen. Jään virne naamalla kuuntelemaan. Jopas hiljeni. Otan muutaman askeleen ja tajuan, että tikku on irronnut anturasta. Oliko pieni pinnistys työntänyt piikin ulos? Eihän tässä enää mitään hätää, eikun menoksi vaan. Alkaa taas kummasti naaraan hajut kiinnostaa.

Jaana Mäkinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Hukkaan mennyt: Vihatusta sankariksi

Kulttuuritoimitus | 27.06.2021

OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on nimimerkin Hukkaan mennyt runo.

lue lisää

Louhetar: Äidinvaisto

Kulttuuritoimitus | 26.06.2021

OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on nimimerkki Louhettaren novelli.

lue lisää

Jaana Mäkinen: Asioilla on tärkeysjärjestys

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Hukkaan mennyt: Vihatusta sankariksi

Louhetar: Äidinvaisto

Tuoreimmat