Hopeasusi: Tänään oli hyvä päivä

Kuvitus: Marjut Anttilainen

LUE MYÖS: Juttu Oikeus olla susi -kilpailun tuloksista | Muut palkitut ja julkaistut kilpailutekstit

* *

Tänään oli hyvä päivä. Saimme saaliiksi naarashirven, josta riittää perheellemme syötävää vielä joksikin aikaa. Perheemme ei ole kovin iso. Siihen kuuluu emoni ja isäni lisäksi minä sekä kaksi sisarustani. Valitettavasti kolme sisaruksistani kuolivat, kun olimme vielä pieniä.

Vanhemmillani oli vaikeuksia löytää sopivaa pesäpaikkaa, kun vanha metsä oli kaadettu ja tuttu suo oli muuttunut puuttomaksi mustaksi autiomaaksi. Emo kertoi, kuinka heidän perässään juoksi vieraiksi muuttuneita susia, jotka haukkuivat raivokkaasti, ilmassa paukkui ja haisi pahalta, ihmisolennot huusivat. Pakokauhu valtasi heidän mielensä, kun he juoksivat karkuun, lihaksia särki ja hengittäminen oli vaikeaa. Isääni osui vihlova kipu ja hän ulahti sydäntä särkevästi, mutta kivusta huolimatta isä pysyi emon perässä. Kuolema kävi lähellä, mutta vanhempani pääsivät pakoon, eivätkä haukkuvat sudetkaan jaksaneet juosta loputtomiin heidän perässään. Isäni sai silloin vamman jalkaansa, mutta onneksi kipu hellitti ja hän pystyy liikkumaan jo normaalisti.

Kerran isäni oli tutkimassa aluetta, jonne suunnittelivat pesää ja reviiriä. Isäni löysi tien, jota pitkin pystyi helposti ja voimia säästäen kulkemaan. Yhtäkkiä hänen taakseen ilmestyi kirkkaat valot ja kova ääni. Isäni joutui käyttämään lähes kaiken energiansa pysyäkseen sen edellä, yrittäen pakoon, mutta tien vierustoilla oli niin korkeat lumivallit, ettei hän pystynyt liukkaalla sen yli vauhdista hyppäämään. Se oli kuulemma todella pelottava kokemus, koska kirkkaat valot sokaisivat eikä takaa-ajaja antanut armoa.

Olen kuullut pelottavia tarinoita näistä ihmisistä ja heidän tavoistaan. Osa niistä kuulemma vihaa meitä susia, mutten ymmärrä, mitä pahaa me olemme niille tehneet. Koetamme elää omaa elämäämme, saalistaa ravintoa ja etsiä omaa paikkaamme häviävissä metsissä. Olen kuullut, että nämä ihmisolennot laittavat joskus myrkyllisiä aineita herkullisen lihan sisään ja kun joku meistä lihansyöjistä sen syö, kokee pian tuskaisen kuoleman. On pelottavaa ajatella, että kuolisi hitaasti ja aivan yksin, pahoinvoivana, oksentaen ja lihakset kouristellen, eikä mikään pystyisi enää pelastamaan. Entä jos nälissäni syön itse sellaisen syötin?

Lihasta puheen ollen, kuulimme korpilta, että lähialueelta löytyy kuoppa, jossa on paljon hirvenluita sekä muuta purtavaa. Hän kuitenkin varoitti, että siellä liikkuu ihmisiä ja niitä haukkuvia susia aika ajoin. Ehkä harkitsemme tarkoin, hyödynnämmekö sitä paikkaa vai emme.

Mutta tänään oli hyvä päivä. Emme ole kuulleet näistä ihmisistä nyt hetkeen mitään ja saimme sen naarashirven kiinni. Voitonriemu oli tassuin kosketeltava, kun isän hampaat upposivat hirven kaulaan ja lämmin veri valui suupieliä pitkin. Emoni väisti hienosti hirven potkut saalistustilanteessa, hän on todella taitava. Yhdellä sisaruksistani oli kyllä hieman vaikeuksia avustaa saalistuksessa, mutta isäni neuvoi kärsivällisesti vieressä ja lopulta nauroimme ja leikimme hirvenraadon ympärillä mahat täynnä ravintoa.

Suden elämä on vaikeaa ja pelottavaa, jatkuvaa hengissä pysymisen kamppailua. Toivottavasti olen yhtä onnekas, kuin vanhempani ja löydän joskus vielä kumppanin ja oman reviirin. Mutta siihen on vielä aikaa ja autan vanhempiani uusien sisarusten kanssa, kun niiden aika tulee. Unelmani on elää rauhassa hyvän suden elämä.

Tänään oli kuitenkin hyvä päivä.

Hopeasusi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua