Anette Sarastamo: Minun nimeni on Luna

Kuvitus: Marjut Anttilainen

OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on Anette Sarastamon novelli.

LUE MYÖSJuttu Oikeus olla susi -kilpailun tuloksista | Muut palkitut ja julkaistut kilpailutekstit

* *

Minun nimeni on Luna, minut on nimetty kuun mukaan, kunnioituksena Kuuäitiä kohtaan. Nyt oli taas se aika, kun kylän vanhin aikoo kertoa meille tarinan susien ja kuun yhteydestä. Hän kertoo tarinan siitä, kuinka meidän tulisi kunnioittaa noita kauniita olentoja, mutta muistaa myös kauneuden alla piilotteleva raakuus. Sudet eivät ole inhimillisiä, mutta niissä piilee suuri viisaus. Ne ovat petoja, jos me olemme petoja niitä kohtaan.

”Luna! Tule jo, ettet myöhästy”, isoveljeni huutaa läheltä meidän asuinpaikkaamme.

”Joo!” Huudahdan ja otan isoveljeni Arnin kiinni.

”Kannattaisi opetella olemaan nopeampi”, Arni sanoo.

”Helppohan se sinun on, kun sinulla ei ole hiuksia, jotka menisivät takkuun yhtenään”, sanon ja tökkään tuota kylkeen kyynärpäällä, samalla virnistäen.

”Tämä on tärkeä päivä”, Arni sanoo vakavasti välittämättä kyljestään.

”Niin on”, vakavoidun ja yritän pitää sydämen sykkeen kurissa.

* *

Rummutus tasainen, sydämen sykkeen kaltainen alkaa ja kylän vanhin Maruna saapuu paikalle kauniissa, valkoisessa kivin ja pienin luin somistellussa yksinkertaisessa mekossaan. Hän on paastonnut päiviä.

Rummutus lakkaa sillä sekunnilla kun Maruna saapuu kehän keskellä olevan tulen luokse. Hän näyttää jumalaiselta, kun tulen valo muuttaa hänen kasvonpiirteitään ja saa mekkoon kiinnitetyt kivet hohtamaan.

”Tänään kerron teille tarinan ja sen päätyttyä annamme yhdelle meistä kunnian olla susi, hänellä on oikeus siihen, sillä Kuuäiti on näin valinnut. Hän valitsee meistä yhden, jonka hän katsoo olevan meistä sopivin meidän johtajaksemme. Hän itse puhui minulle transsitilani aikana, että tällä kertaa hänen valittunsa tulee olemaan nuori, vain 17 kesäinen, mutta meidän ei tarvitse pelätä, sillä se on kirjoitettu tähtiin.”

Yleisö kohahtaa kuiskimaan. Minä katson veljeäni, hän hymyilee minulle lempeästi. Ehkä, mutta vain ehkä, Kuuäiti on valinnut minut. Sudeksi muuttuminen olisi suuri kunnia. Niin vanhempani olisivat halunneet, niin he olisivat toivoneet. Nostan katseeni ylös ja katson hohtavaa täysikuuta salatut kyyneleet silmissäni.

”Jo tuhansien vuosien ajan, susien ja ihmisten välinen suhde on ollut rikkumaton. Ihmiset ovat kunnioittaneet noita kauniita eläimiä hyvin pitkään. Olemme uhranneet niille omasta karjastamme, jotta ne pysyvät suopeina meitä kohtaan. Canis lupukset on synnyttänyt itse Kuu, jonka vuoksi ne täysikuun aikaan ulvovat kunnioittaakseen äitiään. Ja nyt itse hän on puhunut ja antanut uudeksi johtajaksemme Lunan, joka niin osuvasti on nimetty kunnioitukseksi Kuuäitiämme kohtaan. Hän oleva se, joka pitää tasapainossa sen kunnioituksen joka on niin kovin hauras.”

Katson vielä kerran isoveljeäni, joka hymyilee minulle, vaikka kyyneleet valuvat hänen sinisistä silmistään. Halaan häntä.

”Mene”, hän kuiskaa.

”Mutta entä sinä?” Kuiskaan.

”Minä pärjään, me kaikki pärjäämme, kun olet johtajamme. Pystyt kommunikoimaan Marunan kautta, sinä tiedät sen. Joten nämä eivät ole hyvästit”, hän kuiskaa vielä, ennen kuin puskee minua kevyesti kohti Marunaa.

”Otatko sinä Luna, Kuuäidin valittu, vastaan hänen antamansa lahjan ja vastuun sekä lupaat johtaa meitä hyvin niin kauan, kunnes Kuuäiti jälleen koskettaa uutta Maan lasta, josta on tuleva seuraajasi?”

”Tämän lupaan, minä, Kuuäidin valittu, lupaan sen iänikuisten sitoumuksien nimeen, että minä johdan teitä, ellette sodi sopimuksen ehtoja vastaan”, vannon ja laskeudun polvilleni maahan, nostaen katseeni ylös kohti kuuta.

”Ja näin olet luvannut, ja nyt on tullut sinun aikasi kohdata itse Kuuäiti.”

Anette Sarastamo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua