Imatra suojeli Alvar Aallon työn ensimmäisenä maailmassa – sitten maailma muuttui ja perintö jäi vapaaehtoisten harteille

Kirkon sisätiloja viimeisteltiin 1958. Kuva: Kosken Kuvaamon kokoelma / Lappeenrannan museot

Anu Huttunen, teksti

Kirkko oli viimeistä riviä myöten täynnä.

Se on harvinainen näky suomalaisessa temppelissä nykyään, mutta erityisen epätavallista on ollut nähdä täysiä penkkejä Imatralla Kolmen Ristin kirkossa. Se on ollut suljettu kirkonmenoilta jo vuodesta 2020. Syynä ovat olleet sisäilmaongelmat ja välittömän peruskorjauksen tarve.

Maaliskuussa 2024 kirkon edessä oli parkissa kolme bussia, mutta väki ei tullut veisaamaan. Madridin teknillisen yliopiston arkkitehtuurin opiskelijat saapuivat Suomeen katsomaan modernin arkkitehtuurin klassikkoa.

Imatran seurakunnan remonttitietäjät olivat valmistautuneet puheisiin, mutta niitä ei tarvittu.

Espanjalaiset professorit asettuivat rakennustelineiden eteen ja antoivat palaa. Ilman dioja, ulkomuistista. Vaihto läpsystä, ja seuraava puhuja jatkoi espanjankielistä tietoiskua imatralaisesta kirkosta.

Talvinen päivänvalo lankesi kolmelle ristille harmaiden remonttimuovien läpi.

Kolme bussilastillista Madridin polyteknillisen yliopiston opiskelijoita tutustui Imatran Kolmen ristin kirkkoon maaliskuussa 2024. Kuva: Anu Huttunen

* *

”Aalto elää!” ”Pitäkää kirkosta hyvää huolta.” ”Toivottavasti keräys onnistuu!”

Vieraskirjasta näkee, että heinäkuisen Unesco-päätöksen jälkeen Kolmen ristin kirkon ovi on käynyt. Parhaana päivänä nimen on kirjoittanut 89 vierasta, vaikka kirkko on auki vain kolme tuntia kolmena päivänä viikossa, ja kynästä on mustekin loppunut. Suomen lisäksi kävijöitä on ollut Espanjasta, Italiasta, Saksasta ja Kolumbiasta, Kanadasta, Yhdysvalloista ja Japanista.

Aallon suunnittelemat kolehtihaavit ovat kuitenkin vailla käyttöä, koska 2020-luvulla kukaan ei ole halunnut maksaa Kolmen Ristin kirkon alapohjan korjausta ja sisätilaremonttia.

Tähän kolehtiin tarvittaisiin 2,5 miljoonaa. Sitä ei ole löytynyt.

Tätä eivät olisi seurakunnan herrat arvanneet 1950-luvulla, kun he taivuttelivat kirkkohallitusta siunaamaan uuden kirkon aivan liian kalliin budjetin. Imatran kirkkoneuvosto puolusti kustannuksia sillä, että nimi Alvar Aalto ”antaa arvoa kauppalalle ja tullaan varmasti merkitsemään historiaan tämän Vuoksenniskan kirkon ansiosta, sen suunnittelijana”.

Vuoksenniskan metsäkirkko valmistui vuonna 1958. Se ilmentää luonnon ja hengellisyyden vuoropuhelua. Pahaksi onneksi kova myrsky kesken rakennustöiden kaatoi paljon puustoa. Nykyään männyt ovat järeitä. Kuva: Kosken Kuvaamon kokoelma / Lappeenrannan museot

Alvar Aalto oli jo kansainvälinen tähti, kun häneltä tilattiin yleiskaava uuteen Imatran kauppalaan, joka kasattiin kolmesta sodan runtelemasta rajakunnasta. Aalto halusi koota kolmesta kylästä ainutlaatuisen metsäkaupungin.

Taustavoimana olivat kirkko, kauppala ja Enso-Gutzeit, joka halusi tehtailleen pysyvää työvoimaa. Yhtiö maksoi yleiskaavan ja ehdotti tehtävään Alvar Aaltoa. EG lahjoitti seurakunnalle tontin ja esitti, että akateemikko Aaltoa pyydettäisiin tekemään myös kirkko.

Aalto tuli ja toimitti. Itse kaava jäi monestakin syystä toteutumatta. Ei vähiten siksi, että Imatran väkiluvuksi oli ajateltu 100 000 asukasta. Kirkko kuitenkin tuli ja pysyi.

Paikkakunnalla rakennusta sanottiin ”kutseittilaisten kirkoksi”. Siihen oltiin niin tyytyväisiä, että upouusi rakennus haluttiin suojella.

Imatra oli vuonna 1969 ensimmäinen paikkakunta maailmassa, joka suojeli Alvar Aallon rakennuksen. Kolmen Ristin kirkko oli valmistunut vasta 11 vuotta aiemmin, ja arkkitehtikin oli vielä elossa. Koko Suomessa kukaan ei ollut aiemmin suojeltu yhtään modernia rakennusta. Aikamoinen esitys pikkukauppalalta. Helsinki tuli perässä 1980-luvulla.

1950- ja 1960-luvuilla suomalaisten syli ja lompakko olivat avoinna uusille rakennuksille. Silloin – silloinkin – haluttiin eroon kaikesta vanhasta. Tällä hetkellä noita innolla pystytettyjä rakennuksia puretaan, ja purkupäätöksiä nimitetään ”pitkäjänteiseksi kehittämiseksi”. Pitkä jänne tarkoittaa suomalaisessa rakentamisessa noin 30–50 vuotta. Sitä pidempään ei kukaan oikein jaksa keskittyä.

Kirkko pääsi 2000-luvulla heikkoon kuntoon, mutta kriittiset kohdat katto ja ulkoseinät on saatu korjattua. Kuva: Anu Huttunen

Enso-Gutzeit kulkee nykyään nimellä Stora Enso. Kun kaupunkilehti Uutisvuoksi taannoin kysyi yhtiöltä halukkuutta osallistua kirkon korjaamiseen yhteiskuntavastuun nimissä, Stora Enso kommentoi, että ”kyseisellä kirkolla ei tietääksemme ole mitään erityistä merkitystä yhtiölle”.

Mitä tähän sanoisi Alvar Aalto? Arkkitehti-lehti julkaisi Aallon näkemyksen asiasta vuonna 1959. Hän aloitti työn esittelyn sillä, että kyseessä on teollisuuskaupunki, jossa sijaitsee neljä Enso-Gutzeitin tehdasta.

– Tästä johtuu, että teollisuudella on erikoinen intressi tähän kirkkorakennukseen sekä itse kirkkomuotoon, joka on teollisen seudun erikoistarpeita palveleva kirkko, Aalto totesi.

– Teollisuusseudun kirkollinen toiminta on luonnollisesti ratkaistava siten, että sen pääpaino on kirkon sosiaalisen toiminnan alalla.

Aalto suunnitteli, että kun kirkon etuosassa hiljennytään, takaosa voidaan erottaa liikuteltavalla seinällä ja siellä voidaan pelata vaikka sulkapalloa. Ajatus oli uusi.

Maailma on muuttunut Aallon ajoista. Tuolloin yhtiöillä oli aktiivinen rooli tehdaspaikkakuntien kehittämisessä ja työntekijöiden vapaa-ajassa. Nykyään kirkot, palvelut tai paikkakunnan sielu eivät ole bisneksen ytimessä.

Myöskään Imatran kaupungilla ei ole enää samanlaista voimaa tai varallisuutta, jolla se edelläkävijänä suojeli modernin kirkon. Länsimaisen kirkkorakennustaiteen merkkipaalu on periaatteessa hieno asia, mutta käytännössä käteinen puuttuu. Monia muita suojeltujakin 1900-luvun rakennuksia on seutukunnalla purettu tai halutaan purkaa.

Kirkon alkuperäisestä taustatriosta seurakunta on yksin jäänyt kantamaan vastuun. Omistaja vastaa suojelun toteutuksesta. Seurakunnan ydintehtävä on kuitenkin toinen. Jäljellä on alle 16 000 seurakuntalaista, ja kirkko on monille rakas. Arkkitehtuurin vaalimisesta seurakunta ei kuitenkaan saa tuloja, jolla velat maksettaisiin.

Kirkon sisätilat ovat avoinna kolmena päivänä viikossa kolme tuntia kerrallaan. Alapohja vaatii ison remontin. Kuvat: Anu Huttunen

* *

Kirkko ei ole kiinteistösijoittajan unelma. Kolmen Ristin kirkon arvo perustuu siihen, että se on ainutlaatuinen sakraalitila. Sellaista on huono ostaa pilkkahinnalla ja kehittää myytäväksi tuottoisina palasina.

Valtio antaa kirkkohallitukselle vuosittain 5–7 miljoonaa käytettäväksi suojelukohteiden korjauksiin. Imatralle on avustusta tipahdellut kymmenessä vuodessa kaikkiaan 1,9 miljoonaa euroa. Se ei ole riittänyt.

Pari vuotta sitten seurakunta otti julkisivun korjaukseen 2,5 miljoonan lainan. Sitä ennen oli jo hoidettu salaojat, hulevedet ja huonot maa-ainekset. Pelkkä räystäskouru maksoi 2 000 euroa metri. Sitä tarvittiin yli sata metriä.

Vielä olisi sisätilat. Ja pappila. Tarjouksia seurakunta ei voi pyytää, koska rahaa ei ole.

Nyt odotetaan mesenaattia. Muun muassa Alvar Aalto -säätiö arvioi, että suomalaisen maailmanperinnön voisi korjata joku vauras ulkomaalainen hyväntekijä.

Unescolla on myös rahasto hädänalaisille, mutta Aalto Works ei ole niiden joukossa. Heinäkuun kokouksessaan Unesco valitsi kiireellisellä menettelyllä listalleen kolme uutta kohdetta, jotka ovat vaarantuneet ja tarvitsevat pikaista apua. Ne sijaitsevat Etelä-Sudanissa, Libanonissa ja Palestiinassa. Tässä kontekstissa voisi ajatella, että suomalaisen alapohjan korjaus olisi mahdollisuuksien rajoissa.

Toisaalta asiat voisivat olla huonomminkin. Imatran seurakunta purki juuri yhden kirkon. Vuonna 1954 valmistunut Imatrankosken kirkko taputeltiin maan tasalle heinäkuussa. Sen oli suunnitellut Aleksis Lindqvist, jolla ei ole Wikipedia-sivua eikä omaa säätiötä.

Tuula Salovuori on yksi Pro Kolmen Ristin kirkon aktiiveista. Imatra-päivänä elokuussa kirkko sai paikallisilta tukea taas satoja euroja. Kuva: Anu Huttunen

Vuonna 2022 huolestuneet imatralaiset eivät enää voineet katsoa sivusta kirkon vuotavaa kattoa. He perustivat yhdistyksen nimellä Pro Kolmen ristin kirkko.

Yhdistys on myynyt muun muassa virtuaalisia kirkonpenkkejä ja t-paitoja. Äskettäin eräs paikallinen lahjoitti kirkosta ristipistomalleja, joiden tuotto menee kirkolle. Kysyttyjä ovat olleet Nora Seeckin suunnittelemat uudet ristikorut, joista on tilattu jo toinen erä.

– Yhteensä 203 600 euroa, tietää varapuheenjohtaja Tuula Salovuori. Sen verran varoja oli kerätty elokuun lopussa.

Summasta 100 000 euroa tuli paikalliselta Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiöltä. Noin 50 000 euroa lahjoitti New Yorkissa asuva imatralaislähtöinen Tiina Laakkonen Rosen. Hän keräsi rahat myymällä omia design-vaatteitaan.

Loput rahoista ovat enimmäkseen lahjoituksia ja jäsenmaksuja tavallisilta ihmisiltä. Varakas voi tukea kirkkoa hankkimalla itselleen virtuaalisesti eturivin penkin. Sillä on hintaa 20 000 euroa. Kuparisen kattolevyn saa nimiinsä 100 eurolla.

Jos vapaaehtoiset haluaisivat maksaa koko remontin jäsenmaksuilla, jäseniä pitäisi löytyä viideksi vuodeksi ainakin 25 000. Ennen Unesco-päätöstä jäseniä oli noin 150. Tavoite on saada kasaan 5–10 prosenttia korjausbudjetista.

Yhdistys polkaisee uutta vauhtia keräykseen 12. syyskuuta Open Alvar Aalto Route -tapahtumassa. Lahjoituksiakin otetaan vastaan, mutta se ei ole yhdistyksen ainoa tavoite. Se haluaa arvostaa paikallista kulttuuriperintöä ja välittää tietoa siitä eteenpäin.

Tapahtumassa yhdistys avaa muistitietokeräyksen. Muistojaan Kolmen Ristin kirkosta saa kertoa kameralle pappilan tarinakammarissa kello 10.30–13 välillä. Suunnitteilla on myös kirja.

Rahaa kirkolle kerätään muun muassa ristipistomalleilla. Kuva: Anu Huttunen

Imatran seurakunnan kiinteistöpäällikkö Virpi Monto ottaa vastaan kirkkoa koskevat tiedustelut ja varaukset.

Unescon päätöksen jälkeen kiinnostus on virkistynyt. Puheluja tulee erityisesti arkkitehtuurimatkojen järjestäjiltä.

– Ulkomailta, viimeksi Britanniasta, Monto kertoo.

Madridin yliopiston kaltaiset bussilastilliset katselevat siis nyt kohti Imatraa. Jotta paikkakunta saisi arkkitehtuurimatkailusta tuloa, sitä pitäisi myös tarjota. Tällä hetkellä Visit Alvar Aalto -sivun matkailuvinkeissä on Imatran kohdalla tyhjää.

Seurakunnalla on vireillä yhteistyötä kaupungin suuntaan. Nyt odotellaan, voisiko kaupunki auttaa kaikessa siinä ylimääräisessä, mitä arkkitehtuurikohde tuo seurakunnan hengellisen perustehtävän päälle. Opasteissa, markkinoinnissa ja niin edelleen.

– Seurakunnan tehtävä on huolehtia kulttuuriperinnöstä. Matkailun kehittäminen ei ole meidän tehtävämme, Monto sanoo.

Imatran seurakunta on valmis aloittamaan sisätilojen restauroinnin lyhyellä aikataululla. Arvokohteessa se tarkoittaa kilpailutuksineen noin puolta vuotta. Suunnitelmat ovat jo liki valmiit.

Kirkon vieressä sijaitsee myös vähemmän puhuttanut talo, Alvar Aallon suunnittelema pappila. Se kuuluu korjaussuunnitelman vaiheeseen kolme. Virpi Monton mukaan rakennus on paremmassa kunnossa kuin kirkko eikä siinä ole mitään, mikä ei olisi korjattavissa. Monto arvelee, että tulevaisuudessa pappila palvelee matkailua.

Siitä Virpi Monto on varma, että vaikka juuri nyt rahaa ei ole, Kolmen Ristin kirkko ei jää enää korjaamatta.

– Pidän sitä kansallisena häpeänä, jos niin käy.

Open Alvar Aalto Route Days Imatran Kolmen Ristin kirkolla 12.9.2026 klo 10–15. Puhujina mm. piispa Mari Parkkinen ja valtioneuvos Riitta Uosukainen. Ohjelmassa musiikkia, opastuskierroksia ja tietoiskuja remontista. Tapahtumassa tallennetaan kävijöiden muistoja kirkosta.

Kuva: Anu Huttunen

* *

Lähteitä

Juttuun on haastateltu myös Imatran seurakunnan talousjohtajaa Pasi Tiimoa ja Timo Riekkoa Alvar Aalto -säätiön kokoelmapalveluista.

• Aalto Works. Nomination for Inscription onto the World Heritage List.
• Helander, Vilhelm ja Rista, Simo: Suomalainen rakennustaide.
• Hämäläinen, Jarmo: Löytyikö historiasta kaivattu peruste, joka saisi Stora Enson osallistumaan Kolmen ristin kirkon pelastamiseen? – Imatralla tuskin olisi Alvar Aallon kirkkoa ilman metsäjättiä. Uutisvuoksi 26.3.2023.
• Kivimäki, Petri: Siitä piti tulla Imatran ylpeys. Yle 8.3.2020.
• Pohjonen, Juha: Uskon sanomaa Vuoksen varrella. Teoksessa Talka, Anu (toim.): Imatran kirja.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua