”Runous voi hyvin, runoilija voi kuolla nälkään” – Kaikki kirjallisuus on tärkeää myyntimääristä riippumatta

Tiina Lehikoinen, Päivi Koivisto, Antti Kasper ja Tommi Parkko. Kuva: Sari Harsu

Sari Harsu, teksti

Pirkkalaiskirjailijat järjesti Kukkivat katveet -seminaarin Tampereen Kulttuuritalo Laikun musiikkisalissa viime viikon perjantaina (25.4.2025). Tilaisuudessa pohdittiin, mitä on vähälevikkinen kirjallisuus ja miksi sitä tarvitaan.

Kirjailija ja taideneuvoston puheenjohtaja Juha Itkonen muistelee puheenvuorossaan kahdenkymmenen vuoden takaista aikaa, jolloin jopa iltapäivälehdissä julkaistiin kirjallisuuskritiikkejä. Parissa vuosikymmenessä on edetty kirjallisuuskritiikeistä klikkiotsikoiden aikaan, jossa suhtaudutaan kulttuuriin välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti.

– Yhteiskunta ei näe luovaa alaa.

Kirjailija mainitsee, että lakkautettu tuki, joka paransi vähälevikkisen laatukirjallisuuden saatavuutta kirjastoista, oli vain marginaalinen osa budjettia.

Itkonen sanoo, että osa poliitikoista hyötyy kulttuurin leimaamisesta elitistiseksi pienen piirin puuhasteluksi. Kulttuurivastainen viesti on, että vain kaupallisesti menestyvä kulttuuri saa elää. Taiteilijoita kehotetaan menemään ”oikeisiin töihin”, jos taiteella ei elä.

Itkonen muistuttaa, että kannattamatonta kirjallisuutta ei ylipäätään voi erottaa kaupallisesta: monesti tie kaupallisesti menestyväksi taiteen tekijäksi käy monipuolisen harrastuneisuuden ja vähälevikkisyyden kautta.

Hannu Mäkelä on samalla asialla myöhemmin seminaarissa. Hän esittelee erästä vanhaa omakustannetta. Pieni teos on vuonna 1886 ilmestynyt runokokoelma Kanervala, jonka takakannessa sen laatija A. Kivi markkinoi tulevaa ”Seittemän miestä” -teostaan, jonka ajatteli myös toteuttaa omakustanteena, jos kiinnostuneita ennakkotilaajia löytyy tarpeeksi.
Tämänkin silloisen marginaalikirjailijan teoksia on lopulta myyty varsin hyvin.

”Kaikki kirjallisuus on tärkeää”

Ensimmäisessä paneelikeskustelussa puhuvat Antti Kasper (Otava), Päivi Koivisto (Teos) ja Tommi Parkko (Parkko Kustannus). Kirjailija Tiina Lehikoisen vetämän keskustelun otsikkona on ”Kustantajat monimuotoisuuden puutarhureina”.

Päivi Koivisto painottaa, että kaikki kirjallisuus on tärkeää.

Myös Antti Kasper haluaa olla moniäänisen, monipuolisen kirjallisuuden asialla. Hän kuitenkin muistuttaa, että kaikki kustantamon kulut pitää kattaa myynnillä.

Myyntiä on siis oltava, mutta paljon myyvät teokset mahdollistavat myös vähälevikkisen kirjallisuuden julkaisemisen.

Kolmekymmentä vuotta runouden ympärillä toiminut Tommi Parkko tunnustautuu runoaktivistiksi ja pitää runoutta tärkeimpänä kirjallisuuden lajina. Hänellä ei ole ”taloa” kuten Kasperilla ja Koivistolla. Hänen kustannustoimintansa on hyvin paljon pienimuotoisempaa.

Käännösrunouden kustantaminen on kallista, mutta Parkolle se on missio: – Suomalainen runous umpioituu, jos se ei saa vaikutteita ulkomaisesta runoudesta.

Missiostaan huolimatta Parkko ei voi olla välittämättä myynnillisyydestä. Hänen täytyy tehdä hyvinkin tarkkoja laskutoimituksia, koska taustalla ei ole mitään rahavarantoa. Hän on laskenut, että joka kolmannen kirjan pitää myydä kohtuullisen hyvin.

Usein niin sanottua vaikeaa runoutta pidetään erityisen vähän myyvänä. Tommi Parkko kertoo kuitenkin hänen kustantamonsa myydyimmän teoksen olevan ”täysin käsittämätön”.

Kyseinen teos on T. S. Eliotin Joutomaa.

Runous on pääosin vähälevikkistä, mutta kuolevasta lajista ei suinkaan ole kyse.

– Runous voi hyvin. Runoilija voi kuolla nälkään, Parkko kiteyttää.

Sinikka Vuola ja Elsa Tölli osallistuivat seminaarin toiseen paneeliin. Kuva: Sari Harsu

Olennaisinta on saada sanotuksi

Toisessa paneelissa kirjailijat Hannu Mäkelä, Elsa Tölli ja Sinikka Vuola keskustelevat kirjailija Jyrki Vainosen johdolla vähälevikkisestä kirjallisuudesta tekijöiden vinkkelistä.

Heti aluksi panelistit toteavat, että kun puhutaan vähälevikkisestä kirjallisuudesta, puhutaan itse asiassa suurimmasta osasta kirjallisuutta. Myös iso osa romaaneista myy vähän.

Mutta kirjailija kirjoittaa siitä, mikä tuntuu itselle tärkeältä tai omalta.

– Edes julkaiseminen ei ole niin tärkeää kuin se, että saa jotakin sanotuksi, Hannu Mäkelä sanoo.

Sinikka Vuola kertoo diversiteetin olevan hänelle kirjailijana olennaista. Hän kirjoittaa ja lukee monenlaista kirjallisuutta eikä halua omassa kirjoittamisessaan pysyä genrekarsinoissa vaan tahtoo liikkua vapaasti lajityyppien rajoilla, tehdä hybridikokeiluja.

Niin ikään on tärkeää, että myös lukijoille on tarjolla monimuotoisuutta eikä vain toistuvia malleja.

Elsa Töllille marginaalisuus ei tarkoita, että kirjoittaisi jotakin mahdollisimman vaikeasti tajuttavaa. Monesti ihmisten kuitenkin kuulee sanovan runoudesta, että he eivät tajua sitä. Runon ymmärtäminen – mitä se sitten kenellekin tarkoittaakaan – ei kuitenkaan välttämättä ole vaikeaa ja toisaalta se ei ole edes tarpeellista. Tölli itsekin viihtyy sellaisten asioiden äärellä, joita ei ihan ymmärrä.

Elsa Tölli nauttii tekstin tuottamisen ohella myös monenlaisesta kirjoittamisen ympärillä tapahtuvasta tekemisestä toisten taiteilijoiden kanssa.

– Intohimoisesti tehdään ja keskustellaan.

”Äänestäkää viisaasti!”

Seminaarin viimeistä paneelikeskustelua johtaa kirjailija Saara Henriksson. Siinä kriitikko Maaria Ylikangas, Hämeenkyrön kulttuuri- ja kirjastopalvelupäällikkö Minna Al-Taeshi ja luovan kirjoittamisen professori, kirjailija Antti Salminen keskustelevat muun muassa ostotuen lakkauttamisen vaikutuksista.

Minna Al-Taeshi toteaa, että ostotuen lakkauttaminen on vaikuttanut kirjastojen hankintoihin.

Rahallisesti vähäisen ostotuen poisto osuu 750 000 selkokirjoja tarvitsevaan suomalaiseen, kuten suomea opetteleviin, heikosti lukeviin, luki- ja oppimisvaikeuksista kärsiviin sekä kehitysvammaisiin. Selkokirjojen lisäksi vähälevikkistä laatukirjallisuutta ovat lastenkirjat, tietokirjat ja runous.

Tästä syystä Muodonmuutoksia ry on käynnistänyt kirjailija Tiina Poutasen johdolla keräyksen. Sillä pyritään hankkimaan rahaa, jotta vähälevikkisen kirjallisuuden ostamista kirjastoille voitaisiin tukea jatkossakin.

Panelistit esittävät näkemyksiään myös kritiikin roolista vähälevikkiselle kirjallisuudelle. Kirja-arvioita julkaistaan nykyään vain vähän ja kritiikkien laatu vaihtelee. Kun aiemmin lähes teoksesta kuin teoksesta ilmestyi nippu arvioita, nyt myös maineikkaan kirjailijan ensimmäistäkin kritiikkiä saa usein odottaa kauan.

Antti Salminen kertoo, että jos kirjasta julkaistaan kritiikki, teoksen lainausmäärät kasvavat, mutta myyntimäärät eivät.

Maaria Ylikangas vahvistaa tämän ja arvelee pullonkaulaksi kirjakauppaketjua, joka ei nosta teoksia esille. Kirjakaupat ottavat hyllyihinsä myyntiin vain pienen osan kaikesta julkaistusta kirjallisuudesta.

Miten nykyisiin epäkohtiin sitten voitaisiin saada parannusta?

Panelistit kehottavat äänestämään viisaasti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua