Teatteri | Hanna Telakoski | Yksi näytelmän viesteistä on, että ihmiset tarvitsevat toisiaan. Sen pinnassa risteilevät haaveet, elämän selviytymistaistelu sekä yhteys ja ystävyys.
Kritiikit
Dome Karukoski piirtää J.R.R. Tolkienista huolellisen, harkitun ja ennen kaikkea kauniin henkilökuvan
Kritiikki | Marita Nyrhinen | Surumielinen ja lämminhenkinen draama kertoo fantasiakirjailijan lapsuudesta, opiskeluvuosista ja ensimmäisen maailmansodan kokemuksista.
Orkesterin, kapellimestarin ja pianistin ilmatiivistä yhteistyötä Beethovenin Keisarikonsertossa
Kritiikki | Kikka Holmberg | Paavali Jumppasen pianismi ei lakkaa kirkastumasta ja syvenemästä: Beethovenin Keisarikonsertto sai Filharmonian perjantaisessa konsertissa huikean tulkinnan.
The Hustle on kehnojen sketsien kavalkadi, joka ei pääse lähellekään huijarikomedioiden klassikoita
Kritiikki | Kaarina Lehtisalo | Anne Hathawayn ja Rebel Wilsonin tähdittämä The Hustle – Ammattihuijarit on epäonninen komedia. ”Sen huumori ei naurata yhdessäkään kohtauksessa.”
Vaitonaisten ihmisten seudulla jää helposti yksin – Äiti on karhea ja uskottava hyvän mielen elokuva
Kritiikki | Antti Selkokari | Samppa Batalin lämminhenkinen pienen budjetin elokuva saa jännittämään löytyykö tylyjen suomalaisten keskuudesta enää murustakaan ystävällisyyttä.
Menestys on vähän muutakin kuin asennekysymys – Paranoidin optimistin hohto ei ole himmennyt lainkaan
Kritiikki | Kari Pitkänen | Nokian ja F-Securen Risto Siilasmaan kirja on yksi merkittävimmistä yritysjohtamisen ja ylipäätään elämäntaidon oppaista, joita Suomessa on julkaistu.