ARVOSTELU | Squid Gamessa pelataan lasten pihapelejä, joissa panoksena on elämä. Laahaavan ja yllätyksettömän Netflix-sarjan suosiota ei voi kuin ihmetellä.
Kritiikit
Projio valottaa taas Tampereella – Finlaysonin immersiivinen media- ja valotapahtuma kutistaa katsojansa
VALOTAIDE | Syysiltojen valopilkkukokoelma Projio järjestetään nyt toista kertaa. Valo- ja mediataidetapahtuma on tänä vuonna vahvistunut videokilpailulla.
Rottien saari on parasta ja pahinta Jo Nesbøa – viiden tarinan kokoelma ansaitsee täydet viisi tähteä
ARVOSTELU | Jo Nesbø nousi ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, ja lopulta yhdeksi maailman suosituimmista kirjailijoista. Rottien saari kertoo tarinoita yhteiskunnan raunioilta.
Katupoikien laulut Porista – arviossa Rakastajat-teatterin Alaston kaupunki
ARVOSTELU | Alaston kaupunki on ajoittain koskettava, toisinaan junnaava ja hetkittäin hyvin kaunis musikaali porilaisista nuorista miehistä, jotka muodostivat sellaiset suomalaisen musiikin käsitteet kuin Dingo, Yö ja Mamba.
No Shamen Sampsa Sarparanta vaihtaa nimikkoyhtyeellään punkin rosoiseen suomirockiin – arviossa Takaisin merkitykseen
ARVOSTELU | Kuvataiteilijanakin tunnetun muusikon uusi yhtye Sarparanta yhdistelee esikoislevyllään No Shamen rosoisia särömelodiakoukkuja ja melankolista suomirockia.
Tuhansien salien labyrintissa – Talo varastaa muistot Susanna Clarken romaanissa Piranesi
ARVOSTELU | Jonathan Strange ja herra Norrell -romaanin kirjoittaja Susanna Clarke jatkaa hypoteesiaan toisten maailmojen olemassaolosta romaanissaan Piranesi, joka on jo ilmestyessään liki viiden tähden fantasiaromaaniklassikko.





