Maailman parhaan runoilijan salaperäinen elämä – arviossa Eeva-Liisa Mannerin elämäkerta

Eeva-Liisa Manner. Kuva: Wiki Commons

Eeva-Liisa Manner (1921–1995) on suomalaisen sodanjälkeisen kirjallisuuden suurimpia nimiä, jota jotkut pitävät jopa maailman parhaana runoilijana. Runouden lisäksi Manner jätti jälkensä teatteriin ja kirjallisuuteen, Manner oli prosaisti, esseisti, kriitikko ja tavattoman ahkera suomentaja. Ihmisenä Manner oli vetäytyvä ja yksityinen, joten hänen elämänsä vaiheet ovat jääneet melko vieraiksi.

Tämä elämäkerta paikkaa tilannetta selvästi. Elämäkerran kirjoittaja Marja-Leena Tuurna tutustui Manneriin 1960-luvulla ja on kuulunut tämän lähipiiriin. Tuurna pystyy siten tarkastelemaan kohdettaan läheltä. Lisäksi käytettävissä on ollut kasapäin arkistomateriaalia ja ennen kaikkea Mannerin kirjeitä. Käsittelytapa on kuitenkin siinä määrin populääri, ettei teoksessa ole lähdeviitteitä.

Lapsuuden tragedioista aikuisuuden yksinäisyyteen

Kirja seuraa Mannerin elämää kronologisesti. Ehkä ei pitäisi yllättyä, kun suuren kirjailijan taustalla on lapsuuden tragedia. Eeva-Liisa Manner syntyi Helsingissä 5.12.1921 Elsi Kukkosen (1893–1921) ja Leo Mannerin (1886–1965) lapsena. Äiti Elsi kuoli espanjantautiin, siis influenssaan, seuraavana päivänä Mannerin syntymän jälkeen. Isä ei ottanut lasta hoitaakseen, joten Manner vietti puoli vuotta lastensairaalassa, kunnes pääsi äitinsä vanhempien hoiviin Viipuriin. Lapsuus oli pitkälti yksinäistä: ei sisaruksia, eikä samanikäistä leikkiseuraakaan ennen koulun alkua.

Isoäiti menehtyi vuonna 1935, jättäen hiljaisen ja yksinäisen isoisän 14-vuotiaan tytön ainoaksi huoltajaksi. Pian sen jälkeen alkoi sota, joka tietysti oli viipurilaisille erityisen tuskallinen kokemus. Pommitukset ja kaupungin tuho näkyvät erityisen vahvasti esikoiskokoelmassa Musta ja punaista (1944), mutta myös laajasti myöhemmässäkin tuotannossa.

Tuurna näkee selvästi Mannerin asuinympäristöt keskeisinä tekijöinä runoilijan tuotannon ja elämän ymmärtämisessä, tuotanto vertautuu elämään. Viipurista tie vei kymmeneksi vuodeksi Helsinkiin, jossa kirjallinen ura sai alkunsa, ensimmäisten runokokoelmien muodossa. Esikoisromaani Tyttö taivaan laiturilla ilmestyi vuonna 1951. Vuonna 1950 Manner pakeni pääkaupungin vilskettä Orivedelle erakkomökkiin, jossa pystyi keskittymään paremmin kirjoittamiseen. Se johti kuitenkin suurempaan yksinäisyyteen ja ankarat talvetkin tuottivat vaikeuksia kesäkäyttöön tehdyssä ”liiterissä” asuvalle kirjailijalle. Orivedellä syntyi kuitenkin hienoja teoksia, kun Mannerin läpimurtoteos, suomalaisen modernismin uranuurtajiin kuulunut runokokoelma Tämä matka (1956).

Kirjailija Marja-Leena Tuurna. Kuvat: Veikko Somerpuro / Tammi

Kirjailija Ojakadun vintillä

Menestyksekkään runokokoelman myötä parantunut taloudellinen tilanne mahdollisti Oriveden jättämisen. Manner muutti Tampereelle vuonna 1957 Kirsi Kunnakselta ja Jaakko Syrjältä ostamaansa asuntoon. Muutaman vuoden jälkeen Manner muutti Tampereella Ojakadulle, missä asuikin sitten lopun ikäänsä, kuten monet tamperelaiset hyvin tietävät. Tämän Ojakadun asunnon läheisyyteen on nimetty Eeva-Liisa Mannerin aukiokin.

Tampereella alkoi kuitenkin olla vähän liikaakin ystäviä erakkokirjailijan mieltymyksiin nähden. Seuraavaksi Manner haki omaa rauhaa Andalusiasta, ensin Sara Hildénin omistamasta asunnosta, myöhemmin omastaan. Näistä asunnoista oli vuosien varrella kovasti päänvaivaa, rahanmenoa ja huolta, Manner kun ei ollut taloudellisesti koskaan erityisen vakaalla pohjalla tai muutenkaan erityisen käytännöllinen ihminen. Rohkea heittäytyjä hän kuitenkin oli, kun yksinäisenä naisena tällaisiinkin hankkeisiin ryhtyi. Andalusia myös näkyy vahvasti Mannerin tuotannossa ja mahdollisti paljon hienoa kirjallisuutta.

Olen itse vasta aloitellut Mannerin tuotannon parissa. Tämä elämäkerta onnistui lisäämään mielenkiintoani ja päädyin ostamaan Mannerin kootut runotkin (Tuula Hökän toimittama Kirkas, hämärä, kirkas), joten sikäli se on oikein onnistunut! Kirjanakin se on aivan mainio. Selkeä kronologinen rakenne yhdistettynä kevyeen temaattiseen yhdistelyyn toimii hyvin. Kovin paksu teos ei ole, noin 250 sivua, joten hirveän perinpohjaisesti asioita ei käsitellä. Pääpaino on vahvasti runoudessa; itse olisin lukenut mieluusti enemmänkin myös Mannerin käännöstöistä.

Kirja on tulvillaan kaikenlaisia hullunkurisia anekdootteja, joita Mannerin elämässä riittää, ja siitä välittyy kuva persoonallisesta ja värikkäästä kirjailijasta, jolla on ollut elämässään paljon vastoinkäymisiä, mutta myös useita luotettuja ja arvokkaita ystäviä. Manner on ehdottomasti elämäkertansa ansainnut ja varmasti vielä useammankin, tämä kirja ei mitenkään aihettaan tyhjennä. Yleistajuisena esityksenä kirjailijan elämästä tämä ajaa asiansa joka tapauksessa erinomaisesti.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua