TEATTERI | Matildan esittäjällä täytyy olla vahva luottamus ei vain itseen, vaan myös ymmärrys siitä, että nyt tehdään jotakin itseä suurempaa. Samuel Harjanteen Matildassa koronasta mennään yli lasten ja nuorten vuoksi ja heidän kanssaan.
Kritiikit
Tapani Bagge osoittaa jälleen olevansa ajattoman kirjallisuuden mestari – arviossa Keltainen Cadillac
KIRJAT | Keltainen Cadillac on valloittava, koukuttava, ja nautinnollisen rosoinen. Dekkari on jo kuudes osa yksikätisen yksityisetsivän Väinö Mujusen seikkailuista.
Kiertolaki ei kiertele – anteeksipyytelemättömän suorasanaista räppiä Vastavirta-klubilla
KONSERTTI | Debyyttialbuminsa julkaissut Kiertolaki räppää maailman epäkohdista ja haastaa suorin sanoin yhteiskunnallisia normeja. Biisit tarjoillaan yleisölle mustalla huumorilla ja karkealla underground-tyylillä ryyditettynä.
Pirjo Tuomisen Ylpeät purjeet on kestänyt aikaa niin hyvin, että lukija saa siitä enemmän irti nyt kuin vuonna 1993
ARVOSTELU | Historiaromaanissa vilahtelee joukoittain 1800-luvun maailmalla menestyneitä suomalaisia siirtolaisia Alaskan kuvernööreistä San Franciscon pohattoihin. Ylpeät purjeet on jälkimmäinen osa 1990-luvun alun kaksiosaisesta Alaska-sarjasta.
Sorjonen: Muraalimurhat -elokuva jatkaa tv-sarjasta tuttua tyyliä – nyt sankari saa vastaansa superroiston
ARVOSTELU | Pasilan rautatieaseman liepeiltä löytyy verellä maalattu seinämaalaus, joka esittää Suomen tunnetuinta sarjamurhaajaa. Juuso Syrjän ohjaama elokuva on kuin lähes kaksituntinen jakso tv-sarjaa.
Videohylly: Near Dark – Pimeyden läheisyys, Lupaava nuori nainen, The Changeling – Vaihdokas
ARVOSTELU | JT Lindroosin kokoamassa leffakatsauksessa tutustutaan fyysisen median uusiin julkaisuihin eli kolmeen uuteen dvd- ja blu-ray-julkaisuun.





