LEVYT | From the Cradle to the Grave tarjoaa kansansivistyksellisen muistutuksen vuosikymmenten takaa aiheesta, jonka kuolemasta aika ajoin huhuillaan.
Kritiikit
Joensuulainen teatterien yhteistyö Fahrenheit 451 heittää dystopian yleisön silmille ja sitten murskaa sen
TEATTERI | Joensuun kaupunginteatterin ja Joensuun ylioppilasteatterin yhteistuotanto Fahrenheit 451 uskaltautuu olemaan toiveikas. Voisiko sivistys vielä voittaa?
”Ei tarvi auttaa” – 70 on vain numero -komedian iskelmätähti laulaa tunteista ymmärtämättä niitä itsekään
ELOKUVA | Ihmissuhdekomedioiden hallitsevan Suomen mestarin Johanna Vuoksenmaan uusimmassa elokuvassa ikääntyvä iskelmätähti tappelee raivoisasti vanhenemista vastaan, mikä tuottaa sekä surua että iloa.
Countryn rajamailla – arviossa Sarah Shook & the Disarmersin Nightroamer
LEVYT | Country punk -ryhmä Sarah Shook & the Disarmersin kolmoslevy Nightroamer esittelee aiempaa rohkeamman bändin, joka puskee pois pelkän country-musiikin parista indierockin puolelle, juuriaan kuitenkaan unohtamatta.
Bill Viola tietää, kuinka kuvata suuruutta – Amos Rexin näyttelyn visuaalinen voima huuhtoo tieltään kaiken turhan
KUVATAIDE | Kevään merkittävin näyttely on video- ja installaatiotaiteilija Bill Violan tuotannon ensimmäinen esittely Suomessa. Hämmästyttävän pitkään sitä on täytynyt odottaa, sillä Viola aloitti työnsä jo 1970-luvun alussa.
Big band -trumpetistin upea mutta lyhyt ura – arviossa Teemu Salmisen kirja veljestään Simosta
KIRJAT | Trumpetisti Simo Salminen teki suomalaista jazzhistoriaa soittamalla yhdysvaltalaisissa huippubändeissä. Uusi kirja kertoo kiinnostavasti hänestä ja samalla myös yhdestä jazzin aikakaudesta.





