KIRJAT | Hans Collianderin Teinipojasta Anni Blomqvistin kuolemaan saakka kestänyt kirjeenvaihto ja muistot julkaistaan kirjana sopivasti ennen uutta Myrskyluodon Maija -elokuvaa.
Kritiikit
Kulttuurialan uudistajille – arviossa Tornaeuksen ja Kleimolan Sanojen liike
KIRJAT | Tarja Tornaeus ja Piia Kleimola yhdistivät näkemyksensä kirjaksi, joka ravistelee kuntien kulttuurityötä, kirja-alaa ja kulttuuriliiketoimintaa raikkaalla tavalla.
Herkästi ja intohimolla tulkittua kamarimusiikkia – arviossa Rebecca & Louise
LEVYT | Tuntuu siltä, että musiikin maailmaan ei kerrallaan sovi montaa naista. Siksipä onkin ilahduttavaa, kun Alba on julkaissut kaksi naisten säveltämää kamarimusiikkiteosta.
”Minä yritän nähdä maailman yhtenä maana, kotimaanamme” – Jörn Donnerin Matkalla 1951–1968
KIRJAT | Jörn Donner paljastaa eri puolilta maailmaa ottamillaan valokuvilla itsestään tarkasti varjelemansa, humanistin silmin maailmaa katsovan herkän taiteilijan.
Kotiapulainen perhehelvetissä – arviossa Freida McFaddenin bestseller
KIRJAT | Psykologisista trillereistään tunnetun amerikkalaisen ensimmäinen suomennettu romaani kertoo unelmien työpaikan saavasta kotiapulaisesta.
Pohjantuli-sarjakuvan vauhti kiihtyy ja salaisuudet avautuvat – arviossa Vuorenpeikon valtakunta
SARJAKUVA | Norjalaisen Malin Falchin kuvankaunis fantasiasarjakuva liikkuu maailmojen välissä teinisankarien voimin.





