Kapellimestari Tabita Berglund. Kuva: Nikolaj Lund
KONSERTTI | Osaavissa käsissä Edvard Griegin kaunis musiikki syntyy aina uutena ja elävänä, todisti Tabita Berglundin johtama Tampere Filharmonia torstai-illan Tampere-talon konsertissa.
Kritiikki innostaa ajattelemaan!
Kritiikki näkyy! tuo kritiikin lähelle. Suomen arvostelijain liiton ja Koneen säätiön kolmivuotinen hanke tukee paikallismedioita kritiikin julkaisemisessa. Tämä arvostelu julkaistaan myös osoitteessa kritiikkinakyy.fi.
* *
Tampere Filharmonia Tampere-talon Isossa salissa 7.9.2023. Tabita Berglund, kapellimestari; Akiko Suwanai, viulu. Edvard Grieg: Peer Gynt, sarja nro 1; Pjotr Tšaikovski: Viulukonsertto D-duuri op. 35; Carl Nielsen: Sinfonia nro 2 op. 16 ”Neljä luonnetyyppiä”.
Edvard Griegin Peer Gynt -sarja kuuluu niihin teoksiin, joiden voisi kuvitella olevan soitettu puhki, mutta osaavissa käsissä Griegin kaunis musiikki syntyy kuitenkin aina uutena ja elävänä. Kapellimestari Tabita Berglundin ja Tampere Filharmonian raikkaassa tulkinnassa puupuhaltimet unelmoivat ja ytimekkäät jouset täynnä valoa toivat auringon taivaalle.
Åsen kuolema soi murrettuja värejä, äärimmäistä legatoa ja laulavuutta sekä pehmeitä, harmonisia jousisointeja, joissa matalat sävyt korostuivat kauniisti. Ilmeikkäitä pizzicatoja keinahdelleessa Anitran tanssissa huomio kiinnittyi hienostuneisiin dynaamisiin vaihteluihin. Kuin varkain kiihtyneessä, mutta iskevässä päätösosassa vuorenpeikot pääsivät takaa-ajoretkellään kunnon bileisiin orkesterin fortissimo-pauhussa.
Fortissimo-tehot tuntuivat olevan Berglundille mieluisia, sillä ne toteutuivat räväkästi illan muissakin teoksissa.
Pjotr Tshaikovskin D-duurikonsertossa viulutaiteilija Akiko Suwanain energinen soitto ja Berglundin näkemykset luontuivat toisiinsa sulavasti. Aivan konserton alussa orkesteri tosin oli parissa kohdassa vaarassa peittää viulistin, mutta yhteinen tasapaino löytyi pian. Suwanai avasi konserton levollisin ja levein sävelin ja rakensi Berglundin kanssa draamaa, jossa orkesteri vei uljaasti teemoja eteenpäin.
Orkesterin sointi oli teoksen ajan pikemminkin kuulas ja selkeä kuin romanttisen sakea, ja Berglund poimi orkesterin soitinryhmille ominaisia sointivärejä ja soitinryhmien kommentteja esille persoonallisella tavalla. Jalon puhallinkuoron avaama Canzonetta eteni lämpimän linjakkaasti ja siirtymä finaaliin toteutui tyylikkäästi. Suwanain briljantti tekniikka ja viulun laaja ilmaisuasteikko loistivat ilmatiiviissä kadensseissa ja niiden huikeissa huiluäänissä.
Akiko Suwanai. Kuva: Kiyotaka Saito
* *
Carl Nielsenin toinen sinfonia pureutuu lääketieteen oppi-isiin kuuluvan Galenoksen laatimaan jaotteluun neljästä temperamenttityypistä: melankoliseen, flegmaattiseen, koleeriseen ja sangviiniseen. Nielsen toivoi, että yleisö ei nauraisi hänen teokselleen, mutta täytyy myöntää, että sinfoniaa kuunnellessani saatoin välillä eksyä miettimään ystäviäni tai kollegojani koikkelehtimassa sangviinikkona tai lipumassa flegmaatikkona. Mietin myös teosten nimeämistä ylipäätään: jos Nielsen olisikin päättänyt antaa sinfonian nimeksi vaikkapa Metsä tai Sota, mielikuvat olisivat epäilemättä olleet toisenlaisia.
Nielsenin parissa Berglund orkestereineen pääsi irrottelemaan täysin palkein ja värittämään – väliin karrikoidenkin – säveltäjän luomia kuvia. Koleerikko sai luonnehdintaansa vaskien ja timpanin sävyttämiä laveita sointeja, huikeita tutti-fortissimoja, äkkipikaisia käänteitä ja soitinten sivaltavia kommentteja. Flegmaatikon keinahtelevaa hahmoa värittivät sakeat jouset sekä käyrätorven ja fagotin ilmeikkäät sävelet.
Synkkä, matalia vaskia ja raskasta orkesterisatsia viljelevä kolmas osa, Melankolikko, toteutui ääritehoja hyödyntäen ja vaikuttavasti. Hevimetallia henkinyttä finaalia (Sangviinikko) leimasi vimmaisuus sekä miltei liioitellun korostetut rytmit.
Berglundin työskentelystä jäi vaikutelma, että hän ei kuvia kumarra. Tulkinnat olivat persoonallisia ja kapellimestari löysi teoksista tuoreita sävyjä, korostuksia ja kommentteja. Orkesteri näytti tyytyväiseltä yhteistyöhön kapellimestarin kanssa ja soitti – kuten niin usein ennenkin – eloisasti ja erinomaisen osaavasti.
Kikka Holmberg
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elgar, Stravinsky, Gerhardt ja Halls täyttivät Tampere-talon 1910-luvun musiikilla
KONSERTTI | Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin magneettina toimi ennen kaikkea Stravinskyn balettimusiikki Kevätuhri.
DJ Kridlokk juhlisti Musiikkitalolla tyylillisesti eheintä ja rohkeinta levyään
KONSERTTI | Musiikkitalossa ei ole varmaan koskaan nähty yhtä montaa räppilätsää ja -pipoa nyökyttelemässä gangsteri- ja lähiölarpin tahtiin.
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
