KONSERTTI | Seppo Kantonen Trio kierrätti 14 keikan turneellaan 40 uunituoreen sävellyksen salkkua, josta syntyy maaliskuussa uusi albumi.
Kritiikit
Kokenut hardcorejyrä Hero Dishonest väläyttelee vain hetkittäin – arviossa Flat Society
LEVYT | Hero Dishonestin hardcore spurttaa jälleen kaksikielisenä. Flat Society -albumilla hikeä erittävät suomen ja englannin välillä vaihtelevat intensiiviset rykäykset.
Herkkyys on kauneutta ja voimaa – Altamullan Road Pakkahuoneella
KONSERTTI | Pakkahuoneella kuultiin upeita tulkintoja tutuista ja oudommista lainakappaleista, kun Johanna Iivanaisen ja Johanna Kurkelan kiertue vieraili Tampereella.
Kimmo Pyykkö -taidemuseon Dialogos-näyttely kutsuu katsojan vuoropuheluun teosten kanssa
KUVATAIDE | ”Saman pöydän ääressä, toinen kätenä, toinen silmänä” on taidekaksikko m&p:n eli Juha Merran ja Jouko Pullisen motto. Kumpi kulloinkin tekee ja kumpi katsoo ja kommentoi, se vaihtelee työn mukaan.
Nuori tyttö kasvaa naiseksi Kuninkaan hovissa – arviossa Sofia Coppolan Priscilla
ELOKUVA | Sofia Coppolan uskottavasti kerrottu muotokuva kertoo 14-vuotiaan Priscilla Beaulieun ja Elvis Presleyn tapaamisesta ja parisuhteesta.
Joensuun kaupunginteatterin kevään suurponnistus Joen sydän ylittää sille asetetut kovat odotukset
TEATTERI | Joen sydämen maaginen realismi yhdistettynä paikallishistoriaan ja joensuulaislähtöiseen musiikkiin lumoaa katsojan. Monipolvinen kokonaisuus on saumaton.