Kuva: Mikko Saari
KONSERTTI | Pakkahuoneella kuultiin upeita tulkintoja tutuista ja oudommista lainakappaleista, kun Altamullan Roadin eli Johanna Iivanaisen ja Johanna Kurkelan kiertue vieraili esiintymässä Tampereella.
Altamullan Road. Pakkahuone, Tampere 14.2.2024.
Tampereen Pakkahuoneen lavalla nähtiin ystävänpäivänä lämmintä perheyhteyttä, kun Altamullan Roadin kiertue poikkesi Tampereella. Upeaääniset Johannat Iivanainen ja Kurkela saivat tuekseen kaksi kitaristia, Johanna Iivanaisen puolison Mikko Iivanaisen ja Johanna Kurkelan veljen Timo Kurkelan. Kahdesta noin 50 minuutin setistä ja kahden kappaleen encoresta koostuvassa setissä kuultiin omien biisien lisäksi paljon lainakappaleita.
Altamullan Road nojaa vahvasti kahteen erinomaiseen laulajaansa. Levyllä kovin vakava yhtye oli livenä vähän leikkisämpi, mutta herkkyyttä ja vakavuutta oli myös sopivassa suhteessa. Musiikillisesti vaelleltiin erilaisissa folk-tunnelmissa, joita yhdisti laulajien herkkä eteerisyys. Kitaristien lierihatut toivat americana-odotuksia ja välillä tunnelmat olivatkin Appalakeilta, välillä taas mieleen tuli ennemmin Fairport Conventionin tyylinen brittifolk tai irkkupoljento.
Kitaristit soittivat pääasiassa akustista kitaraa, mutta välillä kuultiin upeasti laulavaa sähkökitarointia. Miehet lauloivat myös hienoja taustoja illan päätähtien tueksi. Perkussioita, pääasiassa cajónia, kuultiin muutamassa kappaleessa aina hyvällä vaikutuksella. Johanna Iivanainen istui moneen otteeseen koskettimien äärelle, pääasiassa pianoa soittamaan, ja Johanna Kurkela väritti kappaleita viululla kauniisti.
Kuva: Mikko Saari
Lainakappaleita oli poimittu todella hyvällä maulla. Kaikki oli sovitettu taitavasti juuri tälle kokoonpanolle. Stingin Fields of Glory oli sieltä ilmeisemmästä päästä. Aviciin Hey Brother oli yllättävämpi veto, mutta toimi hienosti. Varsinaisen setin lopettanut flamenco-tunnelmia tavoitellut sovitus Michael Sembellon Maniacista oli riemastuttava. Minulle mieluisin uusi tuttavuus oli Brandi Carlilen kappale Mama Werewolf.
Viimeisenä encorena vedetty, Barbie-leffasta tuttu Billie Eilishin What Was I Made For oli upean herkkä veto ja täydellinen lopetus hienolle illalle. Herkkyys oli muutenkin illan sana: Johanna Kurkela varsinkin on esiintyjänä ihastuttavan herkkä, tunteellinen ja taitava. Johanna Iivanainen on täydellinen pari Johanna Kurkelalle, riippumatta siitä kumpi laulaa pääosassa ja kumpi on enemmän tukena, kokonaisuus toimii ihastuttavasti.
Välispiikkejä ei kuultu kuin settien lopussa, kappaleet soljuivat peräkkäin sulavasti ja tunnelmaa hienosti ylläpitäen. Konsertti tarjosi myös silmäniloa: Johannoilla oli ensinnäkin kauniit esiintymisasut, ensimmäisessä setissä molemmat olivat kokomustissa ja toiseen settiin väri vaihtui valkoiseen. Tietäen Johanna Kurkelan käsityötaidot ja Auriwear-vaatemerkin, veikkaisin etenkin jälkimmäisen setin upeita valkoisia asuja Kurkelan tekemiksi.
Lisäksi valosuunnittelu oli poikkeuksellisen upeaa. Siitä olikin vastuussa Tommi Stolt, kovan luokan ammattilainen, joka on tehnyt valosuunnittelua muun muassa Nightwishille, Tarja Turuselle, Club for Fivelle ja moniin tv-tuotantoihin. Underwaterissa tunnelma oli tosiaan vedenalainen ja muutenkin valot istuivat kappaleisiin erinomaisesti.
Pakkahuoneelle olisi mahtunut reippaasti enemmänkin yleisöä. Näin herkkiä ja tunnelmallisia konsertteja ei usein pääse todistamaan. Iso kiitos Bear Wisemanille, jonka arviossa tammikuisesta Hyvinkään konsertista on listattu kaikki coverit alkuperäisesittäjineen.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elgar, Stravinsky, Gerhardt ja Halls täyttivät Tampere-talon 1910-luvun musiikilla
KONSERTTI | Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin magneettina toimi ennen kaikkea Stravinskyn balettimusiikki Kevätuhri.
DJ Kridlokk juhlisti Musiikkitalolla tyylillisesti eheintä ja rohkeinta levyään
KONSERTTI | Musiikkitalossa ei ole varmaan koskaan nähty yhtä montaa räppilätsää ja -pipoa nyökyttelemässä gangsteri- ja lähiölarpin tahtiin.
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
