TEATTERI | Johanna Freundlichin ohjaus on raaka mutta myötätuntoinen kuvaus siitä, ettei vaikeinta ole lopettaminen, vaan maailman kohtaaminen selvin päin.
Kritiikit
lue lisää
Koulun käytävillä epätasa-arvo on jokapäiväistä – arviossa ensi-iltaelokuva Opettajainhuone
ELOKUVA | Nuori matematiikanopettaja uskoo uusiin käytäntöihin opettamisesta ja yhteisöllisyydestä koululaitoksessa. İlker Çatakin elokuvan pääroolissa on monipuolinen Leonie Benesch.
Ruusupuutarhassa kaikki on hyvin – arviossa Ruissalo Ampingin toinen albumi
LEVYT | Turkulaisen kitararockyhtyeen kakkosalbumi johdattaa kuulijan vaaleanpunaiseen suojaan, jossa yhdelläkään ruusulla ei ole piikkejä.
Punainen saari tarjoaa muistikuvia lapsuudesta ihanalla Madagascarilla siirtomaavallan jäänteiden keskellä
ELOKUVA | Robin Campillon Punainen saari -elokuvassa tarkkaillaan aikuisten elämän kummallisuuksia 8-vuotiaan pojan silmin.
Suostumuksen rajat ja se eka kerta – arviossa How to Have Sex
ELOKUVA | Molly Manning Walkerin raikkaan rehellinen nuorisoelokuva kertoo kolmesta 16-vuotiaasta Kreikan bilelomalla.
Tajunnan toiminnallisia impulsseja – arviossa Harry Salmenniemen Sydänhämärä
KIRJAT | Uudessa teoksessaan Harry Salmenniemi kuvaa tavisluontoa, joka kuuluu perheenisälle, joka ei ehdi juuri muita tehtäviään ajatella.





