SARJAKUVAT | Hugo Pratt törmäyttää jälleen eri kansallisuudet herkullisesti yhteen toisen maailmansodan afrikkalaisilla taistelukentillä.
Kritiikit
Paholainen on huolissaan, riittääkö hornaan sieluja – arviossa A.H. Tammsaaren Hornanperän uusi Paholainen
KIRJAT | Viron kansalliskirjailijan ennen sotia ilmestyneessä romaanissa ei ole kyse siitä, että ihmiskunta olisi tehnyt parannuksen ja muuttunut taivaskelpoiseksi. Asia on juuri päinvastoin.
Kuka saa nimetä väkivallan, kysytään Laura Gustafssonin Lihakirjassa
KIRJAT | Laura Gustaffsonin romaani pureutuu raiskauksiin ja toisenlajisten eläinten hyväksikäyttöön. Aiheet ovat rankkoja, mutta osuvuudessaan Lihakirja on myös lakonisen hauska.
Uskalletaan unelmoida ja haaveilla! Arviossa Tampereen Komediateatterin Ella ja Paterock
TEATTERI | Timo Parvelan kirjoista tutuilla kaveruksilla on kaksi ongelmaa: rokkitähteydestä haaveilevan luokkatoverin matematiikantaidot ja isännöitsijää ärsyttävän opettajan asumisjärjestelyt.
Juonittelevia liikemiehiä ja vakoilijoita – arviossa James Clavellin klassikkoromaani Noble House
KLASSIKKOKIRJAT | Noble House kertoo häikäilemättömistä liikemiehistä, jotka ovat Sun Tsunsa lukeneet, ja soveltavat sodankäynnin oppeja suoraan liike-elämään.
Marja Skaffari -museo leikittelee minuudella – voimautuminen sai kriitikon irvistämään
TEATTERI | Teatteri Telakalla nähty esitys on neljättä seinää rikkova komedia, jossa irvaillaan minuuskäsityksille, taiteilijamyyteille ja esikuville.





