Jukka Itkosen unenomaiset tarinat askarruttavat – arviossa Viisikko kuusikossa

Kuva: Tammi

Jukka Itkonen (1951–2021) oli monialainen kirjoittaja ja suomentaja sekä muusikko. Itkosen laajasta tuotannosta tunnetaan varmasti parhaiten hänen lastenrunonsa, jotka ovat selvästi vakiinnuttaneet asemansa suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. Esimerkiksi mainiosta runokokoelmasta Leikkihaitari (2011) julkaistaan uusintapainos helmikuussa 2026.

Itkosen ahkeruudesta kirjoittajana kertoo se, että tekstejä on riittänyt postuumisti julkaistavaksi jo usean teoksen verran. Antero Varovainen ja onnenkivi (yhdessä Arto Halosen kanssa) ilmestyi vuonna 2023 ja Itkosen tulkinta Suomen kansalliseepoksesta, runomuotoinen Terveisiä Kalevalasta, vuonna 2025. 

Viisikko kuusikossa (Tammi, 2026) sisältää 14 lyhyttä kertomusta. Kokonaisuutta voisi luonnehtia kokoelmaksi absurdeja unenomaisia tarinoita. Vaikka kertomukset noudattavat monia perinteisille kansantarinoille tuttuja piirteitä, alusta asti on selvää, että nämä tarinat eivät pääty ennalta-arvattavaan opetukseen.

Tarinoiden päähenkilöitä ovat tasapuolisesti ihmiset ja eläimet, jotka kaiken lisäksi ovat hyvin tasaveroisia keskenään. Marsu perustaa majatalon Kultakutrin lähdettyä matkoille, maanviljelijä päättää ostaa uuden traktorin koska lintu on tehnyt pesän jäähdyttimen päälle, ja yksinäinen Heikki ystävystyy kärpäsen kanssa.

Kirjan luvut ja lauseet ovat lyhyitä ja teksti helposti luettavaa, mutta samaan aikaan rikasta suomen kieltä: ”Metsässä asustaa myös karhu, vanttera voimanpesä, hunajahuuli. Ja muurahainen, lankakoipi, että se jaksaakin ahertaa. Metsässä elää paljon eläimiä, jotkut ovat samaa lajia, toiset eri maata.”

* *

Tarinoiden villit assosiaatiot ja vilkas ajatuksen lento ovat tuttuja Itkosen aikaisemmista teoksista. Myös muutamia runoja on mukana upotettuina osaksi kirjan tarinoita. Sanaleikittely ei kuitenkaan aikuislukijan mielestä yllä Itkosen parhaimmalle tasolle. Onnistuneimpia ovatkin tarinat, joissa hyödynnetään luovasti kansantarinoiden keinoja, kuten toistoa omituisessa yhteydessä: ”Justus, hänen setänsä ja jalkapalloilijat ryhtyivät pelaamaan aikansa kuluksi kolmen kortin nytkytystä. Se kesti ensin tunnin, sitten viikon, sitten kuukauden…”

Kustantaja luonnehtii tarinoiden naurattavan kaikenikäisiä, mutta varsinaista huumoria vahvemmin lastenkirjaa luonnehtii arvoituksellisuus. Toiseen kontekstiin asetettuina lyhyitä juttuja voisi tulkita vaikkapa ironisina yhteiskunnallisina pakinoina.

Lapsiyleisöä kertomukset kiinnostivat ja viihdyttivät vaihtelevasti: lyhyet absurdit tarinat saavat keskittymään, mutta muutamissa kertomuksissa juoni oli ehkä liiankin viitteellinen. Christel Rönnsin selkeä kuvitus tukee kirjan kerrontaa.

Eemeli Hakoköngäs

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua