Ruotsalainen Painkiller-sarja näyttää maan pitkän historian monikulttuurisena maana

Dodona Imeri. Kuva: Yle

Painkiller-sarjassa näkyy Ruotsin pitkä historia monikulttuurisena maana; maahanmuuttajat eivät ole sarjassa mukana siksi, että ovat muualta tulleita, vaan koska ovat ruotsalaisia, joilla on omanlaisensa tausta.

Andrea on toisen polven siirtolainen, jonka elämä on jatkuvia taideprojekteja ja apurahojen hakua niitä varten. Yli 30-vuotiaana hän joutuu palaamaan asumaan äidin luo, koska taide ei elätä.

Andrean äiti Dijana lähti aikoinaan vierastyöläiseksi Jugoslaviasta ja päätyi Ruotsiin; vuosikymmeniä kestäneet erilaiset raskaat siivoustyöt tuntuvat nyt jatkuvana kipuna koko kehossa. Lisäksi hän suree tyttärensä naimattomuutta ja ”oikean työn” puutetta; erilaiset taideprojektit ovat äidin mielestä silkkaa huuhaata. Äiti ja tytär elävät eri maailmoissa.

Kun yhteiskunnan resursseja leikataan ja äidin kivunhallintakurssi lopetetaan, Andrea päättää ryhtyä parantamaan äitinsä oloa omin neuvoin ja taiteen keinoin.

Snežana Spasenoska. Kuva: Yle

Sarja on riemukas ja lämminhenkinen sukellus moneen aihepiiriin. Mukana on muun muassa äidin ja tyttären suhde, ruotsalainen nykypäivä ja hyvinvointiyhteiskunnan rapistuminen, aikamme työväenluokan kuvaus ja pala siirtolaisuuden historiaa, taiteen tekeminen.

Snežana Spasenoska on loistava löytö Dijanan osaan. Kaikesta huolehtivan balkanilaisen äidin rooli tuntuu luonnistuvan tältä kuin itsestään, eikä kokemuksen puute näyttelijän työstä näy mitenkään. Myös Dodona Imeri tekee oivan roolin taitelijatyttärenä.

Tiivistäminen olisi tehnyt katsojakokemuksesta vielä paremman. Loppua kohti mikään aihe ei enää kehity, pajatso tyhjenee − ja silloin katsoja alkaa vilkuilla muualle.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua