Niin suloista, niin ihanaa – arviossa Netflixin Heartstopper

03.07.2022

Heartstopperin Nick ja Charlie. Kuva: Netflix

TELEVISIO | Alice Osemanin sarjakuvaan perustuva Heartstopper on yksinkertaisesti sanottuna suloinen ja ihana sarja rakkaudesta ja teinielämän vaikeuksista.

”Heartstopperissa kaikki keskittyy poikiin, Charlieen ja Nickiin.”

ARVOSTELU

5 out of 5 stars

Heartstopper

  • 1. kausi, 8 jaksoa.
  • Katso: Netflix

”Poika kohtaa pojan. Pojista tulee ystävät. Pojat rakastuvat”.

Ylläoleva on Alice Osemanin Heartstopper-sarjakuvan kannessa lukeva teksti ja lyhyt tiivistelmä koko sisällöstä. Itse sarjakuvaa Oseman on piirtänyt ja kirjoittanut vuodesta 2016 lähtien, ja sen voi lukea englanninkielisenä muun muassa Tapasista ja Webtoonista. Se on osoittautunut sen verran suosituksi, että myös printtiversiot löytyy, ja niitä on käännetty yli 20 kielelle – suomenkielinen on juuri ilmestynyt, Tammen julkaisemana ja Oona Juutisen suomentamana.

Keväällä päivänvalon näki vihdoin Netflixin Heartstopper-sarja, jonka Alice Oseman itse on käsikirjoittanut. Ohjauksesta vastaa Euros Lyn, joka on ohjannut myös muun muassa Doctor Whota ja BBC:n Sherlockia. Pääosia Nick Nelsonia ja Charlie Springiä esittävät Kit Connor ja Joe Locke.

Heartstopper on yksinkertaisesti sanottuna suloinen ja ihana sarja rakkaudesta ja teinielämän vaikeuksista. Kyllä, se on kliseinen – on lokerikkojen edessä putoilevia kirjoja, on sateessa pussailua, on koulun käytävillä juoksemista – mutta on hyvä muistaa, että näitä kliseitä on lähinnä ollut heterosuhteisiin keskittyvissä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Heartstopperissa kaikki keskittyy poikiin, Charlieen ja Nickiin.

Kun sarja ilmestyi, yleisin minun ja kavereideni viesteissä ja keskusteluissa toistuva lause oli ”kunpa tällainen sarja olisi ollut televisiossa silloin, kun olin itse 15.” Enkä ole ainut, joka näin ajattelee, ainakaan sosiaalisen median perusteella.

Representaation tärkeys ei ole uusi asia, mutta Heartstopperin suuri suosio kertoo siitä, miten hyvää representaatiota eri vähemmistöistä ei edelleenkään ole tarpeeksi. Kun Yasmin Finneyn rooli Heartstopperin Elle Argentina (Charlien transtaustaisena ystävänä, joka sarjan alussa on vihdoin saanut luvan vaihtaa Nickin ja Charlien koulusta Truhamista viereiseen Higgsin tyttökouluun) julkistettiin, fanit hihkuivat innosta – oli upeaa kuulla, että rooliin palkattiin transtaustainen näyttelijä. Finney Ellenä on vain yksi esimerkki inklusiivisesta ja realistisesta lähestymistavasta, jolla Heartstopper on tuotu sarjakuvalehtien sivuilta näytölle.

Sarjan keskiössä on Nickin ja Charlien suhde, ja Charlien kokemukset koulunsa ainoana julkihomona ja Nickin vaikeus yrittää ymmärtää tunteitaan Charlieta kohtaan ja seksuaalisuuttaan. Päähenkilöt eivät välty homofobialta – niin kuin tuskin kukaan sateenkaareva ihminen tässä maailmassa – mutta huolimatta siitä sarjan perusvire on positiivinen ja kannustava. Vaikka kiusaamista ja syrjintää esiintyy sarjassa, on se jätetty sivurooliin, ja enemmän aikaa annetaan ystävienvälisille haleille ja naurulle.

Erityismaininta täytyy antaa Nickin näyttelijälle Connorille, joka onnistuu upeasti tulkitsemaan sen kivun, hämmennyksen ja ilon, joka syntyy, kun oppii jotain uutta, ennalta-arvaamatonta itsestään. ”Olen lukenut biseksuaalisuudesta. Luulen, että minä olen sellainen”, Nick sanoo, ja hänen silmistään näkyy se helpotus ja ilo, kun tietää vähän paremmin itsestään ja kun toinen ottaa uuden tiedon hyväksyen vastaan. Kaikki eivät tietenkään koe tarvetta nimetä seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiään, mutta etenkin nuorille oikean termin löytäminen voi tarjota turvaa ja tunteen siitä, ettei ole yksin.

HeartstopperKuva 2

Sarjan päänäyttelijät pirtelöillä. Behind the scenes -kuvitusta. Kuva: Netflix

Sarjan näytöllä elävät animaatiot ovat hatunnosto alkuperäisille sarjakuville, samoin kun ovat paksujen valkoisten paneelien siivittämät siirtymät kohtauksesta toiseen. Yksityiskohtiin on kiinnitetty huolta: jokaisen hahmon viimeksi käyttämät emojit ovat erikseen valitut kuvastamaan hahmoja, ja niinpä Nickillä esimerkiksi on koira, viittauksena hänen koiraansa Nellieen, kun taas Charlie, joka rakastaa musiikkia ja soittaa rumpuja, käyttää nuottiemojia usein.

Toinen huvittava huomio liittyy poikien koulupukuihin – niitä koristaa Truhamin logo, jossa on puu. Sarjan edetessä puun lehdet alkavat vihertää – ja kun Charlie unelmoi ihastuksensa Nickin olevan vastavuoroisesti ihastunut häneen, lehdet vaihtuvat sydämiksi.

Nämä pienet yksityiskohdat eivät välttämättä aukea ensimmäisellä katsomiskerralla, tai kaikille katsojille (äitini pyöritteli silmiään, kun huomautin emojeista pakottaessani hänet katsomaan sarjan), mutta ne ovat juuri sellaisia pieniä asioita, joita fanit rakastavat – ja jotka toisaalta leviävät somessa ja tuovat lisänostetta sarjalle.

Toki lisänoste ei ehkä olisi tarpeen, ottaen huomioon että Heartstopper oli heti ilmestyessään katsotuin sarja Netflixissä, ja se on jo uusittu 2. ja 3. tuotantokaudelle.

Kaikki eivät ole ottaneet Heartstopperia vastaan yhtä iloiten kuin minä tai monet muut. Netflixin sometilien kommentit ovat täynnä vuorotellen sydämiä ja homofobiaa, ja suoranainen viha tuntuu olevan monen vastaus sarjaan. Tänäkin Pride-kuukautena on saatu valitettavan monta muistutusta siitä, miten ihmisoikeudet ja rakkaus ovat joidenkin mielestä väärin.

Charlien ja Nickin elämästä kertova sarja ja heidän onnensa tuntuukin välillä lähes utopistiselta, mutta juuri se onni tekee katsomisesta niin ihanaa: neljän tunnin ajaksi voi blokata mielestään revityt sateenkaariliput ja terrori-iskut ja antaa hyvän olon tulvia ruudun läpi.

Elsa Lindström

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua