Teatteri Rajarikon Pasi was here sukeltaa niihin yhtenäiskulttuurin rakosiin, joihin osa ihmisistä putosi

Kuva: Teatteri Rajarikko

Suurten ikäluokkien tavoitteen ajateltiin olevan valmis. Heidän vanhempansa ja sittemmin he olivat rakentaneet sodan raunioilta hyvinvointivaltion. Teatteri Rajarikon tulkitsema Veikko Nuutisen vuonna 2016 ensiesityksensä saanut Pasi was here purkaa tätä ajatusta ja sukeltaa yhtenäiskulttuurin viimeisten aikojen rakosiin ja näyttää, että kaikkia eivät turvaverkot kannatelleet silloinkaan.

Hemmo muuttaa Savonlinnaan ja kipuilee sopeutumisen kanssa. Malliksi löytyy perustyyppi Pasi. Kehittyy monitahoinen, vaikeakin ystävyys.

Näytelmän intro on dramaattinen: ”Mies ampuu itsensä itäsuomalaisessa pikkukaupungissa. Luoti jatkaa matkaansa Helsinkiin, lävistää miehen lapsuudenystävän punavihreän kuplan ja osuu ystävää suoraan sydämeen.”

Ystävän kuolema johdattaa matkalle menneisyyteen, 1980- ja 1990-lukujen Savonlinnaan. Paikkana voisi hyvin olla mikä tahansa suomalainen keskisuuri tai pieni paikkakunta, mutta rajarikkolaiset eivät ole ryhtyneet sitä paikallistamaan muuten kuin Hassisen koneen musiikkia käyttämällä.

Tarinan ajankuva rakennellaan kuvaputkitelkkarilla, lankapuhelimella ja maininnoilla aikanaan trendanneista lenkkareista sekä esimerkiksi mainitsemalla juuri ilmestynyt Sepulturan albumi Chaos A.D. (1993). Väliajalle saatellaan uudemmalla musiikilla Nick Cavelta, mutta sekin liittyy teemaan, sillä Skeleton Tree -levyllä (2016) Cave käsittelee poikansa kuolemaa.

* *

Riverian näyttelijäntyön lehtori Janne Hyytiäinen ohjaa opiskelijoitaan riisutussa ja monessa kohtaa koskettavassa tulkinnassa näytelmästä. Rajarikon tulkinta on suoraviivainen ja konstailematon eikä juuri kokeile tai leikittele. Tällaisen tekstin kanssa valinta on ymmärrettävä ja toimii hyvin.

Häiritsevää on kappaleiden soittaminen replikoinnin päälle sellaisella äänenvoimakkuudelle, että olennaiseen keskittyminen häiriintyy pahasti. En myöskään ole varma, oliko näyttelijöiden todella tarpeen käyttää äänentoistoa, koska vaikuttaa siltä, että hyvin olisi kuulunut ilmankin.

Kiinnostavinta antia lavalla on näyttelijäntyön seuraaminen ja se palkitsee. Anni Mehtonen on Hemmona erinomainen. Samoin Katja Elisa Tarvainen Pasina. Kaksikko hoitaa pääroolit vakaasti ja koskettavasti. Mehtonen tavoittaa Hemmon roolihahmon erittäin hyvin, joskin kehon ajoittainen jäykkyys ja ilmaisun sulkeutuminen taitaa olla vain osittain roolille luontevaa teinin jäykkyyttä. Tarvainen on koko olemuksellaan intensiivisesti läsnä ja äänentoiston kera volyymia on välillä melkein liikaa. Rajummissa kohdissa osa repliikeistä puuroutuu, mutta ei pahasti tai liian häiritsevästi.

Samu Niiranen ja Hanna-Leena Rettijeff hoitavat tukiroolit hyvin. Kummankin näytteleminen on vaikuttavaa katsottavaa ja nopeatkin siirtymiset tunnelmasta toiseen onnistuvat hyvin. Rettijeffin ilmeikkyys tuo väriä ja elävyyttä koko esitykseen.

Käsiohjelman mukaan rooleissa on myös Hermanni Nieminen, mutta hän ei nyt ollut mukana.

Kuva: Teatteri Rajarikko

* *

Esitys nousi otsikoihin vähän hämmentävästi sen vuoksi, että käsiohjelmaan on kirjoitettu sisältövaroituksia, joissa varoitetaan voimakkaasta kielenkäytöstä, viittauksista väkivaltaan sekä syrjintään seksuaalivähemmistöä ja etnisiä ryhmiä kohtaan. Sisältövaroitukset teatterien käsiohjelmissa eivät ole uusi asia vaan niitä on ollut vuosia – Joensuussakin. Ja hyvin toteutettuna ne palvelevat yleisöä erinomaisesti eikä niiden toteuttaminen hyvin ole kovin vaikeaa. Rajarikko hoitaa asian tyylikkäästi.

Rajarikon tulkinta on ehkä vähän varovainen eikä sukella järin syvälle käsittelemiinsä vaikeisiin, monimutkaisiin kysymyksiin sukupuolijärjestelmästä, luokkayhteiskunnasta ja rakennemuutoksesta. Se on kuitenkin kokonaisuutena laadukasta työtä ja ennen kaikkea heittäytyvän näyttelemisen juhlaa.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua