Teatteriarvostelu: TTT:n Juhannustansseissa milleniaalien todellisuus on kaaosta ja jatkuvaa oravanpyörää. Ohjaaja Linda Wallgren murtaa neljättä seinää ihan tosissaan.

Juhannustanssien ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä 16.10.2019.

Hannu Salaman Juhannustanssit (1964) on eräs kirjallisuudenhistoriamme keskeisimmistä teoksia, kun puhutaan sodan jälkeisen ajan yhteiskunnallisista arvoista ja ajatusmaailmasta. Salaman kieli on tylyä ja totuudellisuudessaan armotonta. Romaanin dialogi kuvastaa hyvin sitä irrallisuuden ja näköalattomuuden tunnetta, joka vallitsi nuorten aikuisten keskuudessa ajankohtana, jolloin Suomi oli siirtymässä agraariyhteiskunnasta kohti modernia, teollista aikakautta.

Juhannustanssit sai ilmestyessään toimia myös sananvapauden ilmapuntarina. Salama sai teoksesta syytteen jumalanpilkasta. Hän sai kolme kuukautta ehdollista kuritushuonevankeutta, josta presidentti Kekkonen kirjailijan myöhemmin armahti. Sinänsä vähän sääli, että koko sukupolven eksistenssiä ansiokkaasti pohtiva romaani muistetaan usein vain tuosta ”Salama-sodaksi” ristitystä tapahtumakulusta.

Minulle ennakkoon yksi tämän syksyn kiinnostavimmista ensi-illoista oli Juhannustanssien uusi tuleminen näyttämölle. Mitä sanottavaa uudella tekijäsukupolvella olisi tähän nykykirjallisuuden klassikkoon? Kun vielä teattereiden markkinointi hyödyntää nykyään sosiaalisen median mahdollisuuksia visuaalisesti näyttävin videotrailerein, olivat ennakko-odotukseni aivan tapissa tämän tulkinnan suhteen.

Ensi-illasta poistuin sateiseen kaupungin yöhön osittaisen hämmennyksen vallassa. Mieltäni vaivasit kysymykset, kuten: missä on tämän tulkinnan päälause, -kysymys tai -väite? Onko se nykysukupolven pätkätyöläisyydessä? Tai siinä, miten meidän tulisi reagoida kaiken läpi leikkaavaan ilmastonmuutokseen? Löytyykö yliseksualisoituneessa todellisuudessamme enää sijaa sylille ja aidolle läheisyydelle?

Ennakkojutuissa Juhannustanssien ohjaaja Linda Wallgren on korostanut kollektiivista, ja työryhmälähtöistä tekotapaa.

Ehkä yhtä vastausta ei olekaan. TTT:n Juhannustansseissa milleniaalien todellisuus on kaaosta ja jatkuvaa oravanpyörää. Näyttelijöiden maaninen hölkkä vastapäivään pyörivän näyttämökuvan ympärillä näyttäytyy päättymättömänä amok-juoksuna kohti tuhoa. Myös juhannustanssien riistäytyminen hurmioituneeksi teknoksi kuvaa hyvin nykysukupolven todellisuuspakoa aistien valtakuntaan.

Esityksen loppukuva tarjoaa ehkä yhden vastauksen. Siinä on monimerkityksellisyyttä, jonka voi tulkita joko viimeisellä rannalla istumiseksi tai yhteiseksi meditatiiviseksi riitiksi, jossa tavoittelemme jotain suurempaa henkistymistä kaiken kaaoksen keskellä.

Kollektiivisuus hyvässä ja pahassa lienee se avainnäkökulma tähän esitykseen.

* *

Ensiksi ne ansiot. Ohjaaja Linda Wallgren on lähtenyt ihan tosissaan murtamaan ns. neljättä seinää, ja TTT:n teatterin pramean massiivinen katsomo muuntautuukin osaksi esitystä hauskoin yksityiskohdin. Erityismaininnan ansaitsee riville 13 sijoitettu ulkohuussi (kyllä, luitte ihan oikein). Näyttelijöiden käyskentely väliaikayleisön seassa tuo myös esityksen lähelle katsojaa. Meidät kaikki on näin kutsuttu yhteisiin juhannustansseihin.

Sitten niistä puutteista. Ennakkojutuissa Wallgren on korostanut kollektiivista ja työryhmälähtöistä tekotapaa. Liekö se syynä, mutta kovin epätasainen on tämä uuden sukupolven tulkinta Juhannustansseista. Kokonaisuus rönsyilee harmillisesti milloin korkean ja matalan, milloin fiktion ja dokumenttiteatterin välillä. Ja tietenkin soppaan on lisätty brechtiläistä vieraannuttamista uuvuksiin saakka.

Toisen puoliajan loppuun sijoittuva näyttelijöiden lakkopohdinta on suorastaan vaivaannuttavaa seurattavaa. Sitä on tietenkin edeltänyt nuoren näyttelijäopiskelijan oman uravalinnan ruodinta. Joo, tiedän että näyttelijätkin ovat lapsenhoitohuolineen ihmisiä hekin, mutta please, älkää alleviivatko sitä tässä esityksessä. Dramaturgi Juho Gröndahlin ratkaisu nostaa sensuroitua tekstiä osaksi kollektiivista luentaa (repliikkikaraoke) on vieraannuttamiskeinona kyllä aika raikas. Sen jatkoksi Minea Långin intensiivisesti – nyt sensuroimattomana – esittämä jumalanpilkkasaarna on yksi näytelmän kohokohtia.

Juhannustanssien lavasteet on suunnitellut Janne Vasama.

Näyttelijöillä on vähän epäkiitollinen tehtävä rakentaa roolejaan tarinassa, joka koostuu lyhyistä kohtauksista. Jyrki Mänttärin vahtimestari Helmelä on kelpo työ. Elastinen näyttelijä käyttää taitavasti koko kehoaan tuodessaan vanhenevan miehen hämmennyksen katsojien silmien eteen. Myös Verneri Liljan opiskelija Paavo on eksistentiaalisessa eksyneisyydessään kiinnostavaa seurattavaa. Hänen humaltumisensa kuvaus on myös riemastuttava lisä suomalaisen näyttämötaiteen kännikaanoniin.

Joonas Mikkilän sävelmaailma tavoittaa hienosti 1960-lukulaisen tanssilavan tunnelman siirtyen vaivattomasti eri aikakausiin ja musiikkityyleihin. Paavo Malmbergin johtama bändi on sijoitettu viisaasti keskelle näyttämökuvaa ja toimii kohtausten tunnelman luojana aivan keskeisessä roolissa. Karismaattisesti laulavassa Helmi-Leena Nummelassa on lailakinnusmaista iskelmäglamouria. Hänen tulkintarepertuaarinsa taittuu vaivattomasti myös angloamerikkalaiseen nykypoppiin.

Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä maalataan taas ns. isolla pensselillä ja skenografialtaan Juhannustanssit onkin komeaa katsottavaa. TTT:n teknisen henkilökunnan osaaminen on tunnetusti korkealla tasolla, ja Pyry Hyttisen videot, Janne Vasaman lavastus ja Eero Auvisen valot saavat talon osaavan henkilökunnan käsissä arvoisensa toteutuksen.

Vuoden 2019 Juhannustanssit – toisin kuin alkuperäisteos – ei saa aikaan kulttuurisotaa sukupolvien välillä. Nykymaailma on liian valmiiksi rakennettu sellaiseen. Provokaatiolle ja vanhempien sukupolvien haastamiselle näkisin kyllä tilausta. Siihen esitys on liian kiltti ja hajanainen.

Jussi Kareinen

Lue Kulttuuritoimituksen haastattelu Juhannustanssien lavastussuunnittelijasta Janne Vasamasta tästä ja juttu oman kulttuuriraitin saaneesta kirjailija Hannu Salamasta tästä.

Juhannustanssit

Dramatisointi Hannu Salaman alkuperäisromaanin pohjalta Juho Gröndahl
Ohjaus Linda Wallgren
Rooleissa Mika Honkanen, Juha-Matti Koskela, Verneri Lilja, Minea Lång, Joel Mäkinen, Jyrki Mänttäri, Helmi-Leena Nummela, Kaisa Sarkkinen, Miia Selin, Eriikka Väliahde, Emmi Kaislakari ja Jussi-Pekka Parviainen
Sävellys Joonas Mikkilä
Koreografia Samuli Nordberg
Musiikin sovitus, tuotanto ja johto Paavo Malmberg ja Joonas Mikkilä
Lavastussuunnittelu Janne Vasama
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Videosuunnittelu Pyry Hyttinen
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp ja Paavo Malmberg

Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä 16.10.2019. Esityskalenteriin tästä.