Ensemblen kuoro-osuudet olivat parhaimmillaan energistä teatteria ja oivaa musikaalikamaa. Kuva: Jonne Renvall / Näty

Ohjaaja Pauliina Hulkon idea käyttää Valto Laitisen vuonna 1972 julkaistun levyn musiikkia esityksen runkona on hyvä. Valton musiikki on kestänyt aikaa yllättävän hyvin.

Mutta kuka oli Valto Laitinen? Tutustuin häneen 1990-luvun puolivälissä Pariisissa, jossa hän asui suurimman osan elämästään (1926–2004). Hänen muusikonuransa alkoi Suomessa, ja yhteydet Suomeen säilyivät myös hänen Pariisin-aikoinaan.

Euroviisulauluja, viihdemusiikkia, taidokkaita sävellyksiä, jazzvaikutteita; esittäjinä muun muassa Mireille Mathieu ja Psykosta tuttu näyttelijä Anthony Perkins (!) sekä useita suomalaisia laulajia. Valto soitti Ritz-hotellin pianobaarissa iltaisin ja tutustui lukemattomiin tunnettuihin henkilöihin eri aloilta. Tämä myös oli syy, miksi tutustuin häneen: hän avasi kontakteja ja toimi tulkkina asioidessani ranskalaisten yritysten kanssa. Valto oli huumorintajuinen seuramies, puhuimme usein puhelimessa ja aina hänellä oli uusi päivän vitsi mielessä.

Teatterimontun lavalla oli joukko energiaa pursuavia nuoria näyttelijänalkuja ja muutama jo aivan valmis tekijä. Näyttelijät esiintyivät sukupuoliroolinsa vaihtaneina – miksi, pitäisi kysyä, mutta selitykseksi kelvatkoon opetuksellinen funktio, dragteatteri.

Esityksen alku ei luvannut hyvää. Tempo oli hakusessa, tosin mainio yhtye auttoi eteenpäin. Kekseliäitä siirtymiä lauluista ja laulujen teemoista toiseen häiritsi liian korostettu lavasteiden ja asusteiden vaihto.

Tahti vaihtui viimeistään siinä vaiheessa, kun Emmi Ranta-Ojala ryömi näyttämön alta savun seasta ja aloitti voimallisen jakson täynnä fyysistä energiaa ja vakuuttavaa laulutaitoa. Niina Alitalon harjoittama kuoro toimi niin kuin musikaalissa parhaimmillaan, ja Ranta-Ojalan soolo Näen jälleen kesän olisi valmis suoritus suuremmillekin estradeille. Kasperi Kola soolo-osuuksissaan osoitti myös kykynsä musiikkiteatterin vaativassa lajissa.

Emmi Ranta-Ojalan vakuuttava taidonnäyte. Kuva: Jonne Renvall / Näty

NoLoVe – hommage à Valto Laitinen oli parhaimmillaan, kun koko ensemble lauloi kuoro-osuuksia. Myös tanssit sopivat luontevasti esitykseen enkä voinut välttyä ajattelemasta Galt MacDermotin Hair-musikaalia. Valton sävellykset kestivät hyvin vertailun.

Sanna Levon toimivan lavastuksen ja puvustuksen väriskaala oli mielenkiintoinen, 1970-luvun ruskea, joka lopussa purkautui kuparinväriseen ilotulitukseen. Hyvin toimi.

1970-luvun viihdesäveltäjän musiikin ja tämän päivän teatterin trendien yhdistelmä oli joistakin puutteistaan huolimatta kokonaisuudessaan onnistunut. Kuoro-osuuksien laadukkuus unohtamatta taustabändin ammattitaitoa korvasi ajoittaiset musiikilliset epävarmuudet sooloissa.

Esitys teki hyvin oikeutta Valto Laitisen musiikille. Onko tämä musikaali alkuna hänen uudelle tulemiselleen? Valton pöytälaatikosta voisi löytyä materiaalia laajemmallekin katsaukselle.

Markku Aaltonen

NoLoVe – hommage à Valto Laitinen

• Dramaturgia ja ohjaus: Pauliina Hulkko
• Koreografia: Samuli Nordberg
• Musiikin sovitus ja harjoittaminen: Niina Alitalo
• Lavastus ja pukusuunnittelu: Sanna Levo
• Äänisuunnittelu: Nuutti Vapaavuori
• Valosuunnittelu: Veli-Ville Sivén
• Puvusto, tarpeisto ja maskit: Tiina Helin
• Tuotanto: Tuula Parviainen
• Esiintyjät: teatterityön kolmannen vuosikurssin opiskelijat Henriikka Heiskanen, Esme Kaislakari, Aino Karlstedt, Kasperi Kola, Katriina Lilienkampf, Eero-Heikki Puustinen, Emmi Ranta-Ojala, Vilma Sippola, Miika Suonperä, Lasse Viitamäki ja Senna Vodgozbe

Ensi-ilta 19.11.2021 Nätyn Teatterimonttu, Tampere. Esityksiä 4.12.2021 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua