Vladimir (Martti Suosalo) ja Estragon (Mika Nuojua). Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Irlantilaisen Samuel Beckettin (1906–1989) näytelmä Huomenna hän tulee sai ensiesityksensä Pariisissa vuonna 1953. Ensiarvio oli murskaava: ”Mitään ei tapahdu, kukaan ei tule, kukaan ei mene, juonta ei ole.”

Nykyään näytelmä on yksi merkittävimmistä näytelmäklassikoista. Teos on yksinkertainen, humoristinen ja tragikoominen. Kaksi kulkuria, Vladimir ja Estragon, odottavat sovittuun tapaamiseen tuntematonta ja salaperäistä herra Godot’ta.

Beckett ei ole kertonut vastauksia näytelmän herättämiin kysymyksiin: keitä Vladimir ja Estragon, tai Lucky ja Pozzo, edustavat? Kuka on Godot? Näytelmän on tulkittu kuvaavan muun muassa Saksan miehittämää Ranskaa, juutalaisten kohtaloa natsi-Saksassa. Ajankohtainen näytelmä on nytkin.

Näytelmän keskeinen teema on kaikkien odotusten täyttymättömyys. Se dramatisoi sielullista todellisuuden kokemusta, sitä miltä tuntuu yhä odottaa jotain luvattua, joka aina jää tulematta – vai jääkö?

Järjetön odotus

Estragon ja Vladimir vakuuttelevat lakkaamatta itselleen ja toisilleen, ettei mitään kuitenkaan tapahdu eikä mitään ole tehtävissä. Pakko odottaa, mitä kohta tapahtuu. Siinä on näytelmän koukuttava jännite. Kumpikin päähenkilöistä on saamaton tarttumaan mihinkään; mitään ei voi tehdä ennen kuin Godot tulee.

Molemmat ovat kuin hiekkalaatikolla sanailevia lapsia. Kinastelu dialogissa on välillä hyväntahtoista, jolloin paljastuu Vladimirin ja Estragonin syvä ja pitkään kestänyt ystävyys. Toistensa kanssa he tuntevat olonsa turvalliseksi, vaikka välillä väittely purkautuukin toisen toteamukseen, että parempi olisi sittenkin olla erillään.

Kumpikaan ei osaa kuitenkaan lähteä. Heitä yhdistää järjetön tuntemattoman odotus – Godot. Estragon yrittää tehdä välillä lähtöä, mutta yrittämiseksi se jää, kun Vladimir muistuttaa, että meidän on odotettava Godo’ta. ”Ai niin Godot”, ja Estragon kipeine jalkoineen istuu taas kivelle puun juurelle.

Herra Pozzo (Ville Majamaa, vas.) omistaa Luckyn (Tomi Alatalo), joka kulkee hirttoköysi kaulassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Miten joku päätyy orjaksi ja toinen isännäksi?

Näyttämölle tulevat Pozzo ja Lucky. Pozzo on kuin hirmudiktaattori, vallanhaluinen hirviö. Hänelle vallan kohde on Lucky, jonka olemassaolon Pozzo omistaa. Lucky on ihminen, jolla on kaulassa hirttoköysi taluttimenaan – ahdistava ja vahva kannanotto ihmisarvon polkemiselle. Kipu tuntuu katsomossakin.

Miksi toinen päätyy orjaksi, vahvemman alistamaksi? Lucky on sopeutunut Pozzon palvelijaksi, osaisiko tai haluaisiko hän enää ollakaan. Hän on valmis tanssimaan isäntänsä käskystä, vaikka voimat eivät riitä kuin lyhyeen toviin. Vaikka Vladimirista ja Estragonista temppuilu on hauskaa, he tuntevat sääliä Luckya kohtaan. Aika kuluu Pozzon ja Luckyn seurassa.

Toinen näytös, ja odotus jatkuu, mikään ei ole muuttunut. Päähenkilöiden dialogi on tempoilevaa ja mieletöntä. Jollain on täytettävä odotuksen tuoma tyhjyys ja pelko. Pozzo ja Lucky saapuvat näyttämölle. Pozzo huutaa apua ja hakee sympatiaa, tässä kohtauksessa hyväntahtoisista Vladimirista ja Estragonistakin paljastuu ahneuden pahe.

He jäävät taas kahden. Estragon on väsynyt, mutta Vladimir ei anna hänen nukkua, hän on yksinäinen.
Godot ei tule. Ei tullut eilen, ei tule tänään – tulee sanansaattaja, huomenna hän tulee.

Luovuttaa ei voi, se on vaikeaa.

Vladimir etsii ja kaipaa Estragonia. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Loistavaa näyttelijäntyötä

Karismaattiset Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat täydellinen pari näinä onnettomina odottajina. Molempien koko olemus, pienintä ilmettä, elettä ja toimintaa myöten, tavoittaa Beckettin kirjassaan luomat kaksi kulkuria juuri sellaisiksi kuin ne on kuvitellut, Vladimirin ja Estragonin, toisistaan riippuvaiset ystävykset. Hiukan yksinkertaiset, mutta hyväntahtoiset kulkurit.

Suosalon Vladimir yltyy odotuksen lomassa pohtimaan meidän vapahtajaamme Golgatalla ja kahta ryöväriä. Tämän syvällisen pohdinnan katkaisee Nuojuan Estragon toteamalla lakonisesti: ”Ihmiset ovat tyhmiä apinoita”. Suosalon ja Nuojuan välinen dialogi, puhuttu tai puhumaton, on nautittavaa näyttelemistä.

Ville Majamaan Pozzo on kaikessa hirviömäisyydessään ilmiömäinen. Jotenkin tämä Pozzo osui nyt suoraan suoneen – tässä hetkessä, tässä maailman tilanteessa. Pozzo tuli suorastaan iholle, pelottavasti.

Nöyrä Lucky, Tomi Alatalo, ansaitsee täyden tunnustuksen käsittämättömästä taidosta olla mitä epäinhimillisimmissä asennoissa pitkiä aikoja. Alatalon Luckyn ajattelun monologi on vertaansa vailla, käsittämätöntä kielellistä akrobatiaa.

Jani Uljaksen lavastus on pelkistetyn yksinkertainen ja kaunis. Näyttämön saavat täyttää karismaattiset näyttelijät ja Beckettin vahva tarina. Hienovarainen äänimaailma tukee tapahtumia tai tapahtumattomuutta näyttämöllä.

Näytelmä tiivistää yksinkertaisuudessaan ihmisen absurdin osan maan päällä. Henkilöt kertovat ihmisen alhaisimmista, pimeimmistä tunteista: kateudesta, omistamisen halusta, vallasta ja loputtomasta saamattomuudesta ja päättämättömyydestä. Mutta se kertoo myös ystävyydestä.

Toinen näytös olisi kaivannut ohjaaja Pentti Kotkaniemeltä tiivistämistä, mutta hersyvät näyttelijäsuoritukset, etenkin Suosalo ja Nuojua koomisena parivaljakkona, viihdyttivät loppuun saakka.

Irmeli Heliö

Huomenna hän tulee

• Käsikirjoitus: Samuel Beckett
• Ohjaus: Pentti Kotkaniemi
• Suomennos: Reita Lounatvuori
• Rooleissa: Martti Suosalo, Mika Nuojua, Ville Majamaa, Tomi Alatalo
• Lavastus- ja pukusuunnittelu: Jani Uljas
• Valosuunnittelu: Jari Sipilä
• Äänisuunnittelu: Tommi Koskinen
• Tuottaja: Mari Posti
• Tuotanto: Turun kaupunginteatteri, Espoon kaupunginteatteri ja Tampereen teatteri

Tampereen teatterin esityksissä:

• Järjestäjä: Tiia Sillanpää
  
• Näyttämömestari: Juha Jokinen / Kasimir Kurki
• Tarpeisto: Kari Söderqvist
• Kuiskaaja: Katri Dahlström
• Valot ja äänet: Petra Honkaniemi / Sami Räty / Hannu Hauta-aho / Jussi Palve / Olli-Pekka Pyysing / Jan-Mikael Träskelin

Ensi-ilta: 8.3.2022 Tampereen Teatteri, esityksiä 30.3. asti. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua