Kuvat: Janne Kulosaari
TEATTERI | Valkeakosken versio Arto Seppälän näytelmästä kertoo jälleen yhden tarinan paikkakunnan vahvasta teatteriosaamisesta.
”Anopin kuristuskohtaus on niin hurjaa menoa, että katsoja saa tosissaan pelätä, että henkihän tuolta lähtee.”
ARVOSTELU

Viisi naista kappelissa
- Ohjaus ja dramatisointi: Henna Valkeamäki
- Esitys: Valkeakosken kaupunginteatteri 5.3.2026
Ennen kuin sanoo mitään valkeakoskelaisten versiosta näytelmästä Viisi naista kappelissa, on syytä sanoa sananen itse näytelmästä ja sen kirjoittajasta. On hyvä, että näytelmä on taas esillä, sillä sen kirjoittaja Arto Seppälä täyttää tänä vuonna 90 vuotta.
Näytelmän syntytarina on erikoinen. Toimittaja ja kirjailija Arto Seppälä lähetti liuskan mittaisen näytelmäehdotuksen synopsiskilpailuun vuonna 1975. Omien muisteluidensa mukaan hän ei tuossa vaiheessa oikein edes tiennyt, mitä synopsis tarkoittaa.
Näytelmäehdotusta ei palkittu. Sen sijaan TTT:n ohjaaja Mikko Majanlahti ehdotti, että tehdään siitä näytelmä Kellariteatteriin.
Kolme vuotta kestänyt työstäminen kannatti. Supersuosittua näytelmää esitettiin Kellariteatterissa kuusi vuotta. Sen jälkeen se on kiertänyt yli sadalla näyttämöllä Suomessa. Se on myös ainoa suomalainen näytelmä, jota on esitetty ammattiteatterissa off-Broadwaylla New Yorkissa.
Näin jälkikäteen tuntuu hauskalta palauttaa mieleen Lasse Pöystin sanat:
– Kiinnostava juttu on pakko tehdä loppuun saakka, mutta ei se suurta yleisöä vedä.

* *
Viisi naista kappelissa on naisroolien näytelmä. Myyntimies Räsänen on tehnyt kotinsa vaatehuoneessa itsemurhan ja häntä tulevat kirkkoon saattamaan äiti, leski, ex-vaimo, rakastajatar ja psykiatrinen hoitaja. Ja onhan mukana pappikin, nainen hänkin.
Näytelmän rakenne oli 1970-luvulla uusi ja erikoinen. Ensimmäinen näytös koostuu roolihahmojen yksinpuheluista kirkon penkissä ja vasta toisessa näytöksessä lesken kotona nähdään perinteisempää vuoropuhelua.
Näytelmän Valkeakoskelle ohjannut Henna Valkeamäki on kirjailijan luvalla dramatisoinut hieman käsikirjoitusta ja hyvä niin. Tämän ajan naiset eivät ole enää ihan samanlaisia kuin naiset 1970-luvulla.
Valkeamäki on ohjannut taitavasti näyttelijöitä, joista valtaosa on kyllä kokeneita lavalla, mutta ei kuitenkaan ammattilaisia. On syntynyt tasavahva porukka, jossa jokainen on päässyt luomaan ehjän, kiinnostavan ja uskottavan hahmon, vaikka kyseessä onkin musta komedia ja lopulta suorastaan farssi.

* *
Leskeä näyttelevä Kati Huvi tunnetaan Valkeakoskella laulajana, mutta niin hän vain solahtaa vakuuttavasti hauraan ja sinisilmäisen lesken rooliin, joka lopulta saa tarpeekseen anopin jäkätyksestä. Anopin kuristuskohtaus on niin hurjaa menoa, että katsoja saa tosissaan pelätä, että henkihän tuolta lähtee.
Kristiina Laurila on todella kokenut harrastajanäyttelijä, jonka jälki on jo hyvinkin ammattimaista. Hän on vainajan äitinä niin hersyvän raivostuttava ilmeineen ja eleineen, että ei ihme, että muilla alkaa keittää. Mehevää, tarkkaa työtä!
Sonja Pekkola psykiatrisena hoitajana piirtää näyttämölle ammatti-identiteettiään korostavan hoivaajan, joka tuntee kuitenkin olleensa myyntimiehen todellinen unelmien kohde. Pekkolan kehonkieli kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kun hoitaja esittelee sensuellimpaa puoltaan. Tyylikäs suoritus kaksijakoisessa hahmossa.
Kirsti Elon esittämä ex-vaimo luo hyvää kontrastia muuhun naisporukkaan. Ex-vaimo näyttäytyy jonkin sortin käytännönläheisenä realistina, joka ei liikoja haihattele, vaikka kyllä niitä lämpimiä muistoja herää hänenkin rinnassaan. Todentuntuista ja aitoa jälkeä!
Pauliina Laaksonen ottaa nuoren rakastajattaren roolistaan myös ihan kaiken irti ja tuo näytelmään ronskia fyysisyyttä, mutta myös herkän haaveen omasta lapsesta. Uskottava hahmo, jonka suusta kaikki löyhäpäisetkin repliikit putoavat herkullisesti.
Kaisa Halmeen näyttelemä naispastori yrittää pysytellä porukan selväjärkisenä ja sopivasti ulkopuolisena tarkkailijana. Halme heruttaa paljon vähäeleistä hauskaa hurskaista sanankäänteistä kaiken hullunmyllyn keskellä.

* *
Valkeakosken kaupunginteatterin pieni Vilho-näyttämö on onnistunut paikka tälle esitykselle. Näyttelijät ovat niin lähellä katsojia, että ensimmäisen näytöksen monologeissa he tuntuvat puhuvan ”juuri minulle”. Toisessa näytöksessä, jossa homma laitetaan jo ihan ranttaliksi, on aitoa juopottelun ja melskaamisen tunnelmaa, joka ei järjettömyydestään huolimatta ammu liikaa yli, vaan juuri sopivasti.
Pieni näyttämö, jossa on vain vähän lavasteita, saa kiinnittämään katseen myös tavallistakin enemmän puvustukseen ja kampauksiin, jotka tukevat onnistuneesti roolihahmosta välittyvää kuvaa.
Valkeakosken versio Arto Seppälän näytelmästä kertoo jälleen yhden tarinan paikkakunnan vahvasta teatteriosaamisesta. Ammattilaisten osaavassa ohjauksessa lahjakkaista harrastajista leivotaan kerta toisensa jälkeen onnistujajoukkueita.
Heli Mustonen
Viisi naista kappelissa
- Käsikirjoitus: Arto Seppälä
- Ohjaus ja dramatisointi: Henna Valkeamäki
- Näyttelijät: Kati Huvi, Kristiina Laurila, Sonja Pekkola, Kirsti Elo, Pauliina Laaksonen ja Kaisa Halme
- Puvustus: Sanni Tamminen
- Kampaussuunnittelu: Heidi Tourunen
- Äänisuunnittelu: Veli-Pekka Ristaniemi
- Valosuunnittelu: Jonne Valkeamäki
Ensi-ilta Valkeakosken kaupunginteatterissa 28.2.2026. Esityksiä 21.3. asti. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Monologin voisi tehdä ihan vain monologina – arviossa TTT:n Ennen kuin mieheni katoaa
TEATTERI | Riikka Papusen erinomainen roolisuoritus kannattelee Anna Jaanisoon tulkintaa Selja Ahavan kohukirjasta.
Antaa sataa vaan – Tampereen Teatterin Laulavat sadepisarat saa suun hymyyn
TEATTERI | 1950-luvun Hollywood-klassikkoon perustuvan musikaalin joka ikisen esiintyjän ilmeistä ja olemuksesta välittyy tekemisen ilo ja esiintymisen riemu.
Tampereen Työväen Teatterin Wicked vyöryy mahtavalla visuaalisuudellaan katsojan sieluun
TEATTERI | Samuel Harjanne onnistuu kerta toisensa jälkeen luomaan näyttäviä musikaaleja. Niin myös Ozin valtakuntaan sijoittuvan amerikkalaismusikaalin kohdalla.
Hulvaton, riemukas, koskettava ja elämänmyönteinen – arviossa Hämeenlinnan Teatterin Tom of Finland
TEATTERI | ”En muista milloin olisin nähnyt esityksen, jonka kaikki osa-alueet toimivat näin upeasti toisiaan täydentäen”, Kati Eskola kirjoittaa arviossaan.




