Kuningas Ubu -tulkinta Joensuussa on visuaalisesti upea ja hyvällä tavalla arvaamaton – välillä mopo karkaa käsistä

Kuva: Pekka Piiparinen

Teini-ikäinen Alfred Jarry (1873–1907) kirjoitti luokkatoveriensa yllytyksestä ivanäytelmän fysiikanopettajastaan, joka edusti hänelle kaikkea groteskia maailmassa. Tekstin pohjalta syntyi Kuningas Ubu, joka sai ensi-iltansa Pariisissa 1896.

Valtaapitävien korruptoitumista ja ihmisyyden synkempää puolta mustan huumorin keinoin ruotiva näytelmä on osoittautunut ajattomaksi. Näytelmää on tulkittu Suomessakin lavoille monin eri tavoin aina pienistä nukketeatteritulkinnoista suurille näyttämöille ja se tosiaan taipuu moneen.

Nyt joensuulainen teatterikonkari Tero Sarkkinen päätti juhlistaa viisikymppisiään tekemällä oman tulkintansa Ubusta ja ajankohta on kieltämättä siihen sopiva. Meillä on eri puolilla maailmaa monia ubuja jopa suurvaltojen vallankahvassa tai sinne kovalla tohinalla pyrkimässä. Kuningas Ubu eli puolalaiset -esityksen kutsuvierasensi-ilta oli 16. maaliskuuta ja varsinainen ensi-ilta on 20. maaliskuuta. Vierailuteatteri Näyttämö Joensuussa sopii esitykselle erinomaisen hyvin.

Ubu on läpeensä moraaliton ja opportunistinen seikkailija, joka kaappaa Puolan kruunun ja hallitsee kohtuuttomana, armottomana ja säädyttömänä tyrannina, kunnes vääjäämättä taas menettää vallan. Mikään runollinen oikeus ei toteudu vaan etuoikeutettu putoaa höyhenenpehmeälle ja mukavalle turvaverkolleen ja voi jatkaa valtapyrkimyksiään myöhemmin. Ne, jotka hän on saanut mukaan juoniinsa, kärsivät ja kuolevat hänen puolestaan.

* *

Tekotapa on poikkeuksellinen, mutta samalla sopiva osallistavista metodeista viehättyneelle Sarkkiselle: kuka tahansa sai marssia paikalle ja ilmoittaa olevansa mukana. Pian muodostuikin Ubu-kollektiivi, johon kertyi kiinnostava joukko kulttuuriväkeä alueelta aina Joensuun runonystävien lausujaryhmää myöten. Ohjaajaksi Sarkkinen pyysi outokumpulaisen, monessa liemessä keitetyn ja selvästikin haasteita pelkäämättömän Henry Räsäsen.

Hyvin yhteisöllinen tekemisen tapa on tuonut sekä mahdollisuuksia että vaikeuksia. Kun palikoita on ollut koko ajan ilmassa valtavasti, näkyy se vielä valmiissakin esityksessä niin, että välillä kaaos meinaa karata hallitsemattomaksi ja tällaiselle satiiriselle näytelmälle niin tärkeät rytmi ja ajoitus puuroutuvat. Meno on vähän sekavaa ja sirpaleista.

Toisaalta se tietty arvaamattomuus on monessa kohtaa teoksen vahvuus, joka pitää katsojan hyvällä tavalla varpaillaan. Siihen nähden miten vaihtelevaa porukkaa on mukana, pysyy kokonaisuus kohtalaisen hyvin kasassa. Kenties olisi silti tarvittu hiukan enemmän aikaa kokonaisuuden hiomiseen ja syventämiseen.

Ajankohtaisiin asioihin ja päivänpolitiikkaan viittaillaan varsin vähän. Mitään trumppeja, putineja, bolsonaroja, mileitä, orpoja, purria, hakkaraisia, häkkäsiä tai kiuruja ei tuoda lavalle, vaikka se olisi erittäin helppoa. Enemmän pelataan ajattomilla arkkityypeillä ja se toki tehdään ansiokkaasti. Näytelmä on myös toteutettu sovinnaisemmin ja säädyllisemmin kuin ehkä olisin odottanut. Yllättävä viittaus naapurimaakunnassa vaikuttavaan helmeen, kolmatta albumiaan valmistelevaan Vehje-orkesteriin ilahduttaa ja sopii kontekstiinsa erittäin hyvin.

* *

Sarkkinen tulkitsee Ubua heittäytyvästi ja intensiivisesti. Hän välittää herkällä otteella Ubusta sellaista inhimillisyyttä, että hahmo ei jää pelkäksi karikatyyriksi. Hän onnistuu nostamaan roolityönsä kautta peilin katsojan eteen ja sieltähän se Ubu kurkistaa. Muista roolitöistä erityisen mieleenpainuvaa työtä tekee Jarkko Saksa kapteeni Bordurena. Etenkin Saksan fyysinen ilmaisu ja tanssi on jollain tapaa oudon lumoavaa katsottavaa. Myös Henrietta Macri lukuisissa rooleissaan on lavalla intensiivisesti läsnä ja syvällä roolihahmoissaan. Joensuun kaupunginteatterista eläköitynyt Olli-Kalle Heimo tekee rentoutuneen vaivattomasti hienoa työtä kuningas Venceslasin roolissa. Onni Hyrkäs tulkitsee prinssi Bourgelasin juuri sopivasti yliartikuloiden ja elää roolia koko kehollaan.

Visuaalisesti esitys on upea ja samoin äänimaisema on loistava. Valosuunnittelu ja taustalle projisoidut abstraktit kuvat tukevat kokonaisuutta hienosti. Hiukan jää harmittamaan elävän musiikin vähäisyys kun mukana sentään on Mammu Koskelon kaltainen tekijä. Puvustuspuolella erityisesti äiti Ubun (Sanna Könönen) ja asekauppiaan (Jose Martin) steam punk -henkinen puvustus viehättää ja samalla korostaa taitavasti teoksen ajattomuutta.

Lopun lavakuva, jossa kaiken keskelle nostetaan Maarit Juutisen Ubu-muotokuva on kompositioltaan mahtava ja lyö kunnolla silmille sen, että kuten ei todellisuuskaan, ei tämä ei ole sellainen satu, jossa paha jotenkin kohtalonomaisesti itsestään saa palkkansa.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua