Teatteriarvostelu: Rikinkeltainen taivas tulvii liikettä, koreografiaa ja askeleita, jotka toistuvat ja pysähtyvät välillä kesken liikkeen kuin näyttelijä jähmettyisi suolapatsaaksi. Kansallisteatterin ensi-illasta kirjoittaa Sirpa Pääkkönen.

Rikinkeltainen taivas -näytelmän kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 4.12.2019.

Esityksen pitää olla kuin kesäinen puutarha ja tanssiaiset siellä, ohjaaja Juhana von Bagh kirjoittaa Kjell Westön romaanista Rikinkeltainen taivas sovitetun näytelmän käsiohjelmassa.

Ja kyllä: Rikinkeltainen taivas liihottaa eteenpäin kuin tanssi. Fyysinen esitys tulvii liikettä, koreografiaa ja askeleita, jotka toistuvat ja pysähtyvät välillä kesken liikkeen kuin näyttelijä jähmettyisi suolapatsaaksi.

Samalla se on hyvin visuaalista teatteria, jossa kohtaukset rakentuvat elokuvamaisesti ja simultaanisesti. Näyttämöllä pyörii useita rinnakkaisia tapahtumia. Osan ajasta ne näytellään kankaan takaa hauskana varjoteatterina.

Juhana von Baghilla on omannäköinen ohjaajan käsialansa: runsas, kekseliäs ja montaasimainen. Näytelmää katsoessa nousevat mieleen Sergei Eisensteinin elokuvat.

* *

Michael Baran on dramatisoinut Westön romaanin tilkkutäkkimäiseksi lyhyiden kohtauksien sarjaksi. Jos romaania ei ole lukenut, käsiohjelmasta voi halutessa luntata juonen käänteitä. Dramatisoinnissa aikatasot hyppivät niin tiuhaan edestakaisin, että romaania lukemattomalle tarinasta jyvälle pääseminen saattaa hieman kestää.

Lähtökohta on kahden nuoren pojan ystävystyminen lämpimänä kesänä 1960-luvun lopussa. Alex Rabell on suomenruotsalaisen porvarissuvun jälkeläinen, joka viettää sisarensa Stellan kanssa kesää komeassa Ramsvikin sukukartanossa. Tuleva kirjailija K. ystävystyy Alexin kanssa ja rakastuu hänen sisareensa Stellaan. Lapset varttuvat nuoriksi ja ympärillä pyörii joukko ystäviä. Romaanin aikajänne yltää nykyaikaan saakka. Tarinan edetessä perheiden kulissit romahtavat ja vaietut salaisuudet paljastuvat.

Rikinkeltainen taivas on aiheeltaan sukutarina ja muutaman nuoren kasvutarina lapsesta aikuiseksi. Kuvassa Annika Poijärvi.

Näytelmässä etualalla on K:n ja Stellan kiemurainen suhde, joka tuo heidät yhteen ja erottaa useammankin kerran. Häikäilemättömäksi liikemieheksi kehittyvä Alex jää näytelmässä melko etäiseksi hahmoksi.

Kuusi näyttelijää esittää kaikki romaanista poimitut henkilöt. Kirjailija K:n roolissa on kaksi näyttelijää, nuorta K:ta esittää Pyry Nikkilä ja viisikymppistä kirjailijaa Timo Tuominen. Ryhmän näytteleminen on tasavahvaa ja luontevaa. Eniten erottuvat Annika Poijärvi aistillisena Stellana ja Timo Tuominen tehdessään näytelmän lopussa tiliä kirjailija K:n elämästä.

Aiheeltaan näytelmä on sukutarina ja muutaman nuoren kasvutarina lapsesta aikuiseksi. Se heijastaa myös yhteiskuntaluokkia, sillä nuorten tausta tuo ystävyyteen omat piirteensä. Raha tuo valtaa ja sitä voi käyttää myös häijyllä tavalla. Kun tyylilaji on nopeiden välähdysten teatteria, kovin syvälle kaikkiin roolihahmoihin ei päästä. Jotkut vain käväisevät näyttämöllä tai heistä puhutaan ohimennen.

Yksi kiinnostava teema näytelmässä on muisti. Miten asia, josta on aivan varma, on toisen muistikuvissa tapahtunut täysin päinvastaisesti. Niinpä roolihenkilöiden muisti luo näytelmään erilaisia muistoja, jotka toisiaan risteävät ja joskus myös eroavat toisistaan.

Juhana von Bagh on ohjannut Kjell Westön suositusta romaanista elävän, sirpalemaisen ja viihdyttävän näytelmän.

Sirpa Pääkkönen

Rikinkeltainen taivas

Ohjaus Juhana von Bagh
Dramatisointi Michael Baran, perustuu Kjell Westön romaaniin
Koreografia Jyrki Karttunen
Puvut Tarja Simone
Valot Ville Toikka
Äänisuunnittelu Tatu Nenonen
Rooleissa Timo Tuominen, Pyry Nikkilä, Annika Poijärvi, Juha Varis, Pirjo Lonka, Johannes Purovaara

Kantaesitys Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 4.12.2019. Esityskalenteri täällä.