Natalil Lintala ja Kai Bäckström. Kuva: Jukka Kontkanen

Tarinan arvoinen Suomi – kantaesityskierros kotimaan katsomoihin

Tässä juttusarjassa kulttuuritoimittaja-ohjaaja Anne Välinoro kertoo Kulttuuritoimituksen lukijoille maamme teattereiden kotimaisista uusista näytelmistä ja niiden tekijöistä. Välinoro seuraa Suomen teatterielämää seuraavat seitsemän kuukautta Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahalla. Lue kaikki juttusarjan artikkelit täältä.

* *

Ehkä vaikuttavin suomalainen kesäretken kohde saaristomerellä on itselleni ollut Seilin saari. Nauvosta kulkee sinne myös talvisin yhteysalus.

Turun yliopiston tutkimusasemalla tehdään eliö- ja kasvilajiselvityksiä, mutta muuten saaren raskas historia vetää aistimaan sen tunnelmaa.

Saarella on edelleen Suomen vanhin mielisairaala ja Seilin kahteen saareen vietiin spitaalisia eristykseen jo 1600-luvulla.

Maankohoamisen tuloksena Seili on nyt yksi saari, jossa voi edelleen tutustua niin vuonna 1830 rakennettuun entiseen, erityisesti naisille tarkoitettuun mielisairaalaan ja 1700-luvulta peräisin olevaan puukirkkoon ja hautausmaahan.

Siellä lepäävät kymmenet Seilissä viimeisen sijan saaneet hoidettavat, joiden sanottiin tulleen arkkulaudat mukanaan saarelle.

Sairaala lakkautettiin vuonna 1962 ja tutkimusasema perustettiin pari vuotta myöhemmin.

Sofia (Natalil Lintala) matkaa kohti Seiliä lautturin (Esa Ahonen) kyydillä. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Seili-musikaalin käsikirjoittaneet Satu Rasila ja Mikko Kouki ovat tutustuneet pinoihin potilasasiakirjoja ja rakentaneet käsikirjoituksen todellisille kohtaloille.

Musikaalin keskiössä on joukko ikävien tapahtumaketjujen murjomia naisia, joiden loppuelämä on rikoksen jälkeen supistettu saarelle.

Päähenkilö Sofian elämä rinnastuu vertaisten kohtaloihin. Niissä nainen sortuu tai on pakotettu epätoivoiseen tekoon.

Mutta murha on murha, varsinkin lapsenmurha, surmatyö surmatyö ja tuhopoltto tuhopoltto, joissa kaikissa menetetään ihmishenkiä.

Sofialle käy moneen kertaan huonosti. Pakkoavioliittoa pakeneva Sofia ui jokea myöten vapauteen. Kiertelevä hattumaakari löytää oudon naisen ja ottaa tämän mukaansa.

Sofia ja Johannes rakastuvat. Yhden yön lumo pitää, vaikka Johannes palaa kotiinsa.

Sofia, ilman ”edusmiestä”, on tuuliajolla ja rahaton – käytännössä irtolainen, joka kuuluu putkaan.

Naisen vanhimpaan ammattiin Sofia lipsahtaa tietämättömyyttään. Jo ensimmäinen asiakas on hänelle kohtalokas.

Lääkäri (Pasi Nikula) tutkii Sofian (Natalil Lintala). Kuva: Jukka Kontkanen

Hoitajat (Mia Vuorela ja Mari Pöytälaakso) ottavat uuden potilaan (Natalil Lintala) vastaan Seilin saarella. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Satu Rasilan ja Mikko Koukin teksti on musikaalin kokoinen, lyhyet repliikit lavenevat ja syvenevät lauluissa.

Nainen sata vuotta sitten oli vielä käytännössä miehen omaisuutta ja hänen suojelussaan. Rikokseen syyllistynyt nainen oli täysin suojaton.

Hänet oli helppo määritellä mielenvikaiseksi ja pois silmistä.

Kun mielenhoito oli vielä lapsenkengissä, naiset olivat silloisissa diagnooseissa sekavuustiloissa kylpeviä hysteerikkoja, impulssiherkkiä ja yhteiskunnalle vaarallisia.

Sofia päätyy Seilin saarelle, josta ei ole paluuta. Saarella häntä odottaa yhteisö, joka kuitenkin tukee, kuuntelee ja kertoo omat tarinansa.

Saaristomeren kuohuista syntyy musikaalin visualisoinnille taso, joka on esityksen upein ulappa ja myrsky.

Lauri Virkkalan videosuunnittelu ja Hannu Raja-ahon valosuunnittelu avaavat maailman, josta on helppo lumoutua.

Se kuohuu päälle koko näyttämöaukon leveydeltä ja kannattelee Sofiaa ja Johannesta syvyyksissä.

Jani Uljaan pelkistetty lavastusidea liikuteltavine sermeineen keventää monen käänteen ja paikan kokonaisuutta. Siirtymistäkin nauttii.

Kun tähän yhdistää Jussi Vahvaselän laveasti soivan, elokuvamaisen musiikin, kokemus on – ei vähempää – kuin täydellinen.

Marko Carlssonin koreografioissa on sopivasti myös hullunkurisuutta. Juoruämmien kuikuilu ikkunasta on kuin sätkynukkien tempoilua.

Hilda (Heidi Kirves)) ja Alma (Anna-Maija Jalkanen) ovat Seilin vankeina toisten potilaiden tavoin. Kuva: Jukka Kontkanen

Kivi muistuttaa lapsesta. Inka Reyes kertoo yhden naisen tarinan. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Suomalaisessa teatterissa vaikuttaa nyt ihailtavan näkemyksellinen ja ammattitaitoinen säveltäjien ja muusikkojen joukko, jonka kautta yleisö saa eläytyä aivan poikkeuksellisella tavalla tarinoihin.

Niissä tavoitetaan musiikin myötä se ihonalainen kerros, joka viestii tunteilla ja lisää repliikkien ja sanoitusten voimaa.

Hyvä, oikeaan osuva äänimaailma riisuu meidät vastaanottamaan jotakin, mitä emme edes osanneet odottaa.

Turun Linnateatterin taiteellisen johtajan Jussi Vahvaselän, ohjaaja Pauliina Saloniuksen ja käsikirjoittajien yhteistyönä on syntynyt teatterisyksyn helmi, syvälle mieleen jäävä esittävän taiteen teos.

Se palaa. Almaa (Anna-Maija Jalkanen) korventavat suruntäyteiset muistot. Kuva: Jukka Kontkanen

Seilin hoidokkien vahva naisjoukkue (Inka Reyes), Mia Vuorela, Riikka Lifländer, Kristiina Karhu, Heidi Kirves, Natalil Lintala, Anna-Maija Jalkanen) ei anna periksi. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Natalil Lintala tavoittaa Sofiasta niin villin, hurmoksellisen puolen kuin alistuvan, epätoivoisen ihmisen.

Kun Sofia päättää luopua lapsestaan – ei suinkaan sairaalan, vaan Johanneksen hyväksi – kohtaus on puhdas.

Sofian luja päättäväisyys vie toiveensa vaikka väkivallan kautta maaliin.

Lintala teki jo Tampereen Teatterin (2010–2012) kiinnityksessään Kolmen pennin oopperan Pollyn roolin ja hänet muistetaan hyvin myös Lahden kaupunginteatterin (2013–2014) West Side Storyn Mariana.

Sykähdyttää hän edelleen. Sopraano on erityisen heleä ja kaartuu vahvana musikaalisatsin vaatimiin tunnelmoiviin päätöksiin asti.

Kai Bäckströmin Johannes on eleetön etsijä, jonka loppuelämän rakkaus Sofiaan leimaa polttomerkillä.

Bäckström säilyttää niukan ilmaisunsa loppuun asti, mikä on vain hyvä.

Musikaali on lajityyppinä usein niin tunteita tulvillaan, että stabiilius erottuu siinä myönteisesti, varsinkin kun Bäckström on varma ja sävykäs laulaja.

Heidi Kirveen vimmainen hulluus ja hoitajien kampittaminen tuo potilaskohtauksiin aitoa hurjuutta.

Kirveen yleisökontakti on ensemblen paras. Hän iskee päin ja pelottavan lujaa.

Lähdetkö sinä, kyselee Johanneksen vihitty vaimo (Pauliina Saarinen) mieheltään (Kai Bäckström). Kuva: Jukka Kontkanen

Näistä häistä ei tule mitään, päättää Sofia (Natalil Lintala).

* *

Naisjoukko on erinomaisesti valittu. Inka Reyes kiveä ikuisesti kantavana lapsensurmaajana kätkee tunteita pohjattomasta surusta päättäväisyyteen.

Mari Pöytälaakso monessa roolissaan majatalon emännästä hoitajaksi ja potilaaksi sekoittaa taitavasti katsojan kompassia ja löytää persoonan jokaiseen.

Almana ja hoitajana Anna-Maija Jalkanen tyylittelee molemmista esiin omaperäisen hahmon.

Mia Vuorela on tiukka, säännöille uskollinen hoitaja ja bordellin emäntänä hädänalaisen tunnistava bisnesnainen.

Riikka Lifländer ja Kristiina Karhu Seilin potilaina täydentävät vahvaa kokonaisuutta.

Pauliina Saarinen Johanneksen vaimona pitää perheyhteyden ykkösenä, vaikka mies tunnustaa hairahduksensa ja tuo sivuun kylvetystä siemenestä syntyneen rakkauden hedelmän emännän hoitoon.

Pasi Nikula Seilin saaren lääkärinä on tarinan pahis. Hän käyttää valtaansa hyväkseen ja hyväksikäyttää suurimmassa ahdingossa olevaa. Nikula tekee tyylikkäästi todella vaikean roolin.

Sofia (Natalil Lintala) pakenee, tällä kertaa surmatyötä bordellista Seinäjoen kaupunginteatterin Seili-musikaalissa. Kuva: Jukka Kontkanen

* *

Seili-musikaalin päätös tuntuu pikaratkaisulta. Viimeiset potilaat Seilistä lähtivät vuonna 1962 ja mukana on myös Sofia.

Kun käytännössä koko muu aika on kerrottu Sofian nuoresta aikuisuudesta lapsensaanteineen, viimeiseen kymmeneen minuuttiin puristetaan loput puoli vuosisataa.

Anne Välinoro

Seili

• Käsikirjoitus Satu Rasila ja Mikko Kouki 
• Ohjaus Pauliina Salonius 
• Musiikin sävellys, sovitus ja harjoittaminen Jussi Vahvaselkä 
• Koreografia Marko Carlsson 
• Lavastussuunnittelu Jani Uljas 
• Pukusuunnittelu Taija Jokilehto 
• Valosuunnittelu Hannu Raja-aho 
• Videosuunnittelu Lauri Virkkala 
• Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Johanna Uusitontti
• Esityskapellimestari Aleksi Laukkonen 
• Muusikot Tuomo Tiitinen (koskettimet), Timo Luostari (kitara), Petri Välimäki (basso), Seppo Istukaissaari (käyrätorvi), Krister Aho (klarinetti, bassoklarinetti, alttosaksofoni), Teemu Vuorela (rummut ja lyömäsoittimet)
• Rooleissa Natalil Lintala, Kai Bäckström, Inka Reyes, Heidi Kirves, Anna-Maija Jalkanen, Mia Vuorela, Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Jani Johansson, Pauliina Saarinen, Pasi Nikula, Kristiina Karhu, Tomi Turunen ja Riikka Lifländer sekä Heikki Meurman, Aarne Mäkiranta ja Väinö Kråknäs 

Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä 14.9.2024. Esityksiä 2.4.2025 asti. Esityskalenteriin täältä.

Kuva: Jukka Kontkanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua