Kuva: Tukkateatteri

Kabaree on joukkuelaji.

Siinä missä stand up antaa tilaisuuden rallatella itselle tärkeitä totuuksia ja kohottaa punchlinella vyörytys naurattamaan, kabareessa voi kehitellä ajatusta toisten kanssa ja jalostaa vitsiä itseään isommaksi, tarttua päivänpolttavaan aiheeseen.

Tukkateatterin Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista ja kuulluista tarinoista, jotka ovat välillä tarua ihmeellisempiä. Ne kertovat tästä päivästä, jossa pitää selviytyä. Selviytyä uudenlaisen hyväksyttävän ravinnon, seksuaalisten suuntautumisten, turvamääräysten ja hoitotakuiden kanssa.

Seitsemän episodia juoksuttavat klassisen hatunvaihdon myötä eteen hetkiä, joissa ennakkoluulot saavat kyytiä ja hellityt totuudet kääntyvät päälaelleen. *

Homokuntosalilla kaapista tullutta heteroa tökitään kunnolla, raksan alfa-urosten ruokavaliokeskustelussa vegellä ja vihreillä on punaista lihaa suurempi painoarvo, hammaslääkäri herkistyy omille muistoilleen juurihoidon sijaan, pikku-Niilon kohtalona on hulluuteen saakka ylisuojeleva äiti ja suojakypärä joka kasvuvaiheeseen.

Saattohoitoa tekevä omainen ja hoidettava joutuvat vielä loppumetreillä hoitajarobotin mielivallan uhreiksi.

Entä kun ilves päättääkin ampua luonnonsuojelijan? Pitäisikö kohde täyttää ja pistää näytille eläinten galleriaan?

* *

Työryhmän pursottama teksti keikuttelee eteemme elämän ihmemiehiä ja -naisia, näitä tilanteen pysäyttäviä moniosaajia ja suun auki loksauttavia häslääjiä, joilta ei selityksiä puutu.

Heiltä voi vain kohteliaasti kysyä: ”Haittaako jos kysyn?”

Tukkateatterin tarinat ovat nokkelia ja aidosti hauskoja, dialogi kulkee ja episodimuoto pitää ne sopivan lyhyinä. 

Vieläkin olisi tosin ollut tiivistämisen varaa. Alun kuntosalissa heterolle nauraminen jää junnaamaan paikalleen ja hammaslääkärin itku väärälle henkilölle päätyneestä traktorinpeilistä olisi huvittanut lyhyempänäkin muistelona.

Parhaiten taimauksessa ja vitsin huipennoksessa onnistuvat saattohoidon rauhaa ironisoiva Raportti ja Juopon anopistaan kertoma rakkaustarina.

Kun juoppo kampeaa kasseineen bussiin, kaikki siirtyisivät mielellään hajuraon päähän. Mutta kuka muu toivottaa lähtiessään hyvät joulut? Päivi Rötsän kassi-alman luonnos on herkkä ja liikuttava kuin takiainen.

Niin Raportissa kuin Juopossa kulkee absurdi jännite ja päätös tulee napakasti leikaten.

* *

Parasta esityksessä on näyttelijäntyö. Neljä naista vaihtavat rooleja leikiten ja esitys kulkee kevyesti.

Leila Ahonen, Minna Erkko, Päivi Rötsä ja Saara Sillanpää ovat oppineet näyttelijäntyöstä sujuvaa liikekieltä, selkeää puheilmaisua ja rohkeaa läsnäoloa enemmän.

Kukin pistää persoonansa peliin ja linkoaa lavalle ne versiot itsestään, joilla esitys lämpiää kunnolla. Tätä on nautinto katsella. Komiikkaa on todella vaikea tehdä, jos ei ole saanut siihen pitkää kokemusta ja koulutusta.

Tässä tiimissä hassuttelu onnistuu eikä tyypittelyssä ole mitään väkinäistä. Kun raksamiesten ruokatunnilla soittorasian balettitanssija antaa välimerkin, veltoinkin mies ottaa asennon.

Mia-Annette Latvus on ohjannut ja dramatisoinut mukavasti laukkaavan kabareen, jota Risto Härkönen kitarassa ja koskettimilla herkutellen säestää.

Äänimaailmassa on paljon nasevia yksityiskohtia ja hilpeitä alleviivauksia.

Kyllä tällaista pikkujoulu-ohjelmaa kannattaisi tilata. Saisi sekä nauraa että ajatella. Kummallisia tyyppejä kun riittää itse kunkin kulkua hilpeästi kampittamaan.

Anne Välinoro

Haittaako, jos kysyn?

• Käsikirjoitus Leila Ahonen, Minna Erkko, Rimma Erkko, Marja Suurpalo, Päivi Rötsä
• Ohjaus ja dramatisointi Mia-Annette Latvus
• Tuotanto Terhi Qvintus
• Puvustus ja tarpeisto Outi Kanerva
• Valosuunnittelu Mörkö Monthan
• Sävellys ja äänisuunnittelu Risto Härkönen
• Näyttelijät Leila Ahonen, Minna Erkko, Päivi Rötsä, Saara Sillanpää
• Muusikko Risto Härkönen

Ensi-ilta Tukkateatterissa Tampereella 8.11.2025. Esityksiä 17.1.2026 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua