Pääsenkö täältä pois? Mistä nuo varjot tulevat? Kuka minua jahtaa? Tunnel ja Ding Mukamas-festivaalilla

Karoline Hoffmann esityksessä Ding. Kuva: Ding

Esineteatteria on Suomessa mahdollista nähdä harvoin. Keski-Euroopassa se on käypä teatterin laji, yleensä osana nukketeatteria, mutta nykyään usein myös vaikkapa oopperatulkinnan vahvistuksena tai musikaalin osana.

Elementit ja materiaalit saavat uuden muodon, liikkuvat, eläytyvät, kommunikoivat.

Tamperelaisen Teatteri Mukamaksen 25. kansainvälisen nukketeatterifestivaalin (11.–15.9.2024) taso ja tavoite on korkea: esitellä nukketeatterin uusimpia suuntauksia, esinettä ja näyttelijää erilaisissa suhteissa ja asemissa, rytmin ja musiikin yhteispeliä.

Ja valon ja varjon leikkiä.

* *

Siitä on kyse niin saksalaisen Karoline Hoffmannin Dingissä kuin slovenialaisen ammattinukketeatterin Lutkovno gledališče Ljubljanan esityksessä Tunnel.

Ding saa näyttelijä-tanssija Karoline Hoffmannin leikittelemään kultaisella palopeitolla ja siitä silputuilla konfeteilla. Hän puhaltaa konfetit kuin kipinät taivaalle, kerää ja paimentaa ne takaisin peltiämpäriin, jos vain kurittomat tottelisivat.

Sillä liekiksi ja isoksi sellaiseksi ne haluavat.

Karoline Hoffmann notkisti itsensä milloin kultaisen kaverinsa sisään, milloin veti sitä perässään. Kuva: Ding

Hoffmann on taitava tanssija ja antaa pussiksi muokatulle palopeitolle kyytiä. Ja suuri tuulipussi tottelee, pullistuu ja elää tanssijan mukana.

Vielä askel sisään ja saamme kokea ihmisen alkukodissaan, ehkä kohdussa. Valopiste valaisee pussin kuin varjoteatterissa, pimeydessä ja antaa samalla katsojan mielikuvitukselle tilaa.

Ding on mannaa näköaistille, herkullinen peli näyttelijän ja materiaalin välillä.

Leikitään, juostaan toinen toistaan karkuun, pelataan ja kimalletaan.

Jos esityksestä hakee syvempää filosofiaa, se voisi olla maailmankaikkeuteen yhtyminen, pieni kuolema ja valon löytyminen.

* *

Slovenian Ljubljanasta saapunut Lutkovno gledališče Ljubljana -teatteri ei ole mikään pikkutekijä alueellaan.

Olen käynyt tässä viehättävässä ammattinukketeatterissa Ljubljanassa ja yllätyin sen tasosta.

Visuaalisuudessan se on eurooppalainen edelläkävijä lajissaan. Näin Ljubljanassa hauskan pyöräilijästä kertovan lastenesityksen, jossa käytettiin suvereenisti screenin ja livepyöräilyn yhdistelmää.

Esitys jätti vahvan muistijäljen ja ilon siitä, että nukketeatteri ei todellakaan ole jämähtänyt nukketyypeillä tehtyihin esityksiin.

* *

Tunnel on tarinaa tunnelista ja tunnelimaisista tunnelmista.

Neljä näyttelijää esittelee meille aluksi työkalunsa, pienet sauvojen päässä olevat valopisteet, taskulamput, itsensä käsi- ja jalkapolskan myötä.

Moni kuoleman rajalla käynyt on sanonut joutuneensa ikäänkuin tunneliin hakeutumaan kohti kaukana häämöttävää valoa.

Kaikki tunneleissa maan päällä kulkeneet tietävät sen ahdistavan tunteen, mikä tunnelissa syntyy.

Pääsenkö täältä pois? Mistä nuo varjot tulevat? Kuka minua jahtaa?

Kaikkea tätä Tunnel käyttää dramaturgisena materiaalina.

Tunnel kuljetti pelkojen äärelle. Kuva: Lutkovno gledališče Ljubljana

Hienoa on, että mukaan äänitaustaan on saatu aitoja suomalaislapsia kertomaan omista peloistaan ja tavoista selviytyä niistä.

Jos pelkään koiria, voin pikkuhiljaa antaa niiden haistella itseäni ja rentoutua. Ehkä siten pääsen pelostani itse asiaa halliten.

Tunnel on samalla kertaa riemukas, ovela, yksinkertainen ja katsomaan houkutteleva.

Se loihtii tähtitaivaan otavineen ja vainoavan valopisteen, mustan teatterin fosforimaalikuvat ja pilvenpiirtäjän rakennustelineillä temppuilevan parkouraajan, virrassa vääntelehtivän kalan ja pelot, korkeanpaikan, pimeän, yllättävän ja tuntemattoman pelot.

Neljälle laidalle asemoidut katsojat saavat ilosta kaiken irti.

Tämä savun, säteilyn, hehkun ja varjojen show on samalla kertaa lohdullinen ja arvoituksellinen.

Voi kun Suomessakin löytyisi uskallusta tämänkaltaisiin esityksiin.

Anne Välinoro

Lue arvioita Mukamas 2024 -festivaalin muista esityksistä täältä ja täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua