Kuva: Eclipse Music
LEVYT | Jussi Lampela on saanut uuden albuminsa pääsolisteiksi kaksi suosikkimuusikkoaan: trumpetisti Jukka Eskolan ja rumpali Teppo Mäkysen.
”Minimalismi musiikissa ei pyri kertomaan tarinaa vaan tutkii äänen ja ajankäytön suhdetta.”
Syntetisaattorien taitaja, kitaristinakin tunnettu Jussi Lampela soitintaa, sovittaa ja säveltää päätöikseen musiikkia monissa eri yhteyksissä. Tammikuussa hänen kokoonpanonsa Jussi Lampela Ensemble pukkasi ulos albumin Common Ground (Eclipse, 2026), jossa kahdeksan kappaletta synnyttää mukavan kokonaisuuden instrumentaalimusiikkia.
Pääsolisteikseen Lampela on saanut kaksi suosikkimuusikkoaan: trumpetisti Jukka Eskolan ja rumpali Teppo Mäkysen. Erittäin merkittävä rooli on jousikvartetilla, joka tukee saumattomasti jossain määrin minimalistisen sävellyskielen ja sähköisen äänimaiseman yhdistelmää. Syntyy hienostunut kollaasi, joka enimmäkseen rauhoittaa.
Huomaa helposti, että Common Ground -albumin musiikin syntyyn ovat vaikuttaneet sekä jazz, ambient ja improvisaatiot että klassinen musiikki. Sävellyksissä on pelkistettyjä, niukkoja melodioita, jotka yhtyvät jousikvartetin omanlaiseen soittooon. Symbioosi toimii.
Eskolan hypnoottinen, pitkiin säveliin keskittyvä trumpetismi pysyttelee rauhallisen ilmaisun rajoissa. Myös Mäkysellä on tavallista hillitympi rooli. Ultranopeista juoksutuksista ja muista kikkailuista pysytellään tavallista kauempana.
* *
Minimalismi musiikissa ei pyri kertomaan tarinaa vaan tutkii äänen ja ajankäytön suhdetta. Sellaista tunnelmaa Common Ground -albumilla voi kokea pitkin matkaa. Siinä mielessä Lampelan kappaleiden nimeäminen osuu tuohon ajatukseen mainiosti. Jos musiikissa itsessään käytetään rajoitettua tai vähäistä musiikkimateriaalia, niin näin voisi tulkita käytetyn kappaleiden nimissä.
Nimet herättivätkin ensi silmäyksellä kysymyksiä. Se lienee myös tarkoitus. Vai mitä sanotte näistä jollain tavalla vastakohtia tavoittelevista nimityksistä: Steady-Loose, Front-Sides, Sorrow-Comfort, Sub-Ultra, Poly-Uni, Dusk-Dawn, Implode-Explode, Flat-Bent? En kuitenkaan oikein ymmärtänyt, joten panin nimet kokeeksi käännösohjelmaan, ja sitten olikin hauskaa: ”Tasainen-Löysä, Etu-Sivut, Suru-Mukavuus, Sub-Ultra, Poly-Uni, Hämärä-Aamunkoitto, Implode-Räjähtää, Litteä-Taivutettu”.
Marita Nyrhinen
Muusikot
Jukka Eskola: trumpetti
Teppo Mäkynen: rummut
Ilkka Lehtonen: 1. viulu
Elina Viitasaari: 2. viulu
Lotta Poijärvi: alttoviulu
Ulla Lampela: sello
Jussi Lampela: syntetisaattorit
Jousisektio kappaleessa Poly-Uni
Reijo Tunkkari: 1. viulu
Annica Heino: 2. viulu
Saara Kurki: alttoviulu
Ulla Lampela: sello
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Levykatsaus: Mikko Sidoroff, Hannu Virtanen, Topi Korhonen Kerho
LEVYT | Marja Mustakallion levylautasella on pyörinyt ruotsinkielistä ortodoksimusiikkia ja omaleimaisia lauluntekijöitä.
Us-yhtyeen kakkoslevy vakuuttaa brittiläisellä rosollaan – arviossa Everybody’s Giving Up The Cabaret
LEVYT | Helsinkiläisyhtyeen kakkoslevyllä kitara saa vinkua, laulussa saa olla munaa ja yhteissoittoa leimaa hallittu vaaran tunne.
Levykatsaus: Hanna Hysch!, Anton V. Kivi, Suurimot, Olva
LEVYT | ”Tää on mittumaari”! Jani Tuovinen kuunteli juhannustunnelmissa neljä kesäistä indie-sinkkua Pirkanmaalta.
Takki auki retroestetiikan sydämessä – arviossa Paul McCartneyn The Boys of Dungeon Lane
LEVYT | Paul McCartney palaa kuuden vuoden jälkeen tuottaja Andrew Wattin ohjastamana ja julkaisee yhden vahvimmista albumeistaan.





