Kuva: Antti Sepponen
LEVYT | Rautalankakaiku, surfrockin säröinen kaahaus ja ilmava melodisuus lyövät toimivasti kättä Viikinsaaresta villiin länteen Mary Ann Hawkinsin esikoisalbumilla.
”Mary Ann Hawkins osaa maalata melodiaa ja se on se, mikä tekee paketista nautinnollisen.”
On vaikea olla omaperäinen niinkin geneerisessä musiikin lajityypissä kuin surfrockissa, mutta helsinkiläinen Mary Ann Hawkins onnistuu hyvillä biiseillään ja persoonallisilla elementeillään nousemaan massasta.
Dick Dalen ja The Venturesin jättämillä aalloilla vauhdikkaasti seilaileva viisikko ammentaa pakettiinsa rautalangan kaihoa, surffirockin vauhtia ja morriconemaista dramaattisuutta. Jo ennen debyyttialbumin (Svart, 2022) julkaisua on kuultu muun muassa lottotunnaria rautalankaversiona.
Viisihenkisessä kokoonpanossa ei juuri turhaa rasvaa ole vyötäröllä: Jussi Roineen basson ja Eemeli Rimpeläisen rumpujen luoma tahti ja pohjavire kaahaa sata lasissa, Janne Niemisen ja Lauri Taljan kitarat keskustelevat keskenään kaiun ja särön leimaamissa melodisissa vaelluksissa ja Niko Wilkinsonin viiltävä saksofoni murisee ja tuuttaa hikisesti. Instrumentaalimusiikin kaavaa haastetaan ihmisäänellä lähinnä Snake Planetin ja Salpimientan iskulauseissa. Ensin mainitun sonnikuoroelementti toimii osuvasti tunnelmanluojana.
Viikinsaaresta lähdetään ja Helsingin rautalankaisilta kujilta päädytään El Pasoon villin lännen avaran pölyisiin maisemiin. Viikinsaari Surf potkaisee homman käyntiin kipakalla laukalla, jossa saksofoni ujeltaa, lyömät polveilevat ja kitarat säröjurnuttavat vauhdikkaasti. Väliosan kaihomelodinen kaari kääntää hetkeksi keveämmän vaihteen, josta syöksytään uudestaan aallolle.
Olympiavuoteen Helsinki 1952 liikutaan selkeästi muutaman asteen kepeämmin, kuulaan irtonaisella rautalangalla, jossa tiukka etenevyys on jatkuvasti läsnä. Kappale voisi olla jopa pohdiskeleva, mutta hallitusta syöksystä ei ole lähdetty tinkimään. Mary Ann Hawkins osaa maalata melodiaa ja se on se, mikä tekee paketista nautinnollisen.
Snake Planetin tarttuva kuorokertosäehuuto ja surffiaallon pinnan alla vaaniskeleva hainevän pahaenteisyys viekoittelee kyytiinsä. Hawkinsmanian huohottava vauhdinpito ja upea jurnutus nostavat hien pintaan. Summer Night onnistuu pitämään vauhdin ja kaikuisan maalauksen mukana, vaikka sukeltaakin haikeasti kesäyöhön. Salpimienta jurnuttaa öisesti ja hyödyntää haikean kaunista, taustalla maalaavaa kertosäettä. Kitaran värisevä kuulaus saa mukavasti tilaa.
Sitten mennään akselit puksuttaen höyryveturilla villissä lännessä. 7.23 to El Pason aamujunalla on kiire ja tuuli humisee korvissa, kun rautalankasurffiveturi kiirehtii aikataulussaan. All The Pretty Horses on levyn komeimpia melodisia herkkupaloja. Kuulas kitara saa komeaa tukea raukeista puhaltimista ja vaikka vauhtia on, kiire ei tule. Kitarakuviot onnistuvat luomaan pohjalla olevan rytmilaukan päälle haikean melankolista maisemaa, missä korva ja sielu lepää.
Night Hawk käynnistelee pahaenteisesti kannukset kilisten, mutta lähtee sitten kaahailemaan keulien jyrkkiin kaarteisiin. Day of the Dead antaa enemmän tilaa mollimelankolisille kaarille, vaikka kitarasärö onkin ärhäkkä – mariachi-henkinen torvimaalailu toimii hienosti. Daring Trappers jatkaa samoissa bileissä hiukan vauhdikkaammin. Päätösraita Red Wind from the West hiljenee haikeaan iltasoittoon, mutta lähtee vielä öisen painostavalle laukalle tähtitaivaan alla.
Mary Ann Hawkins on saanut luotua jo debyytilleen kiinnostavan kokonaisuuden persoonallisilla mausteilla somistettua instrumentaalisurffia, jossa on imua, ideaa ja mukaansatempaavia maisemia.
1980-luvulta uuden vuosituhannen ensimmäiselle vuosikymmenelle hiukan vastaavanlaisissa sfääreissä vaeltanut Laika and the Cosmonauts on saanut ansaitsemansa manttelinperijän! New Wave of Finnish Surf Rock!
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hyvällä tavalla vaivaton Kuumaa – arviossa Pisara meressä
LEVYT | Viime vuosina stadionmittaan kasvanut kasarikuulas popyhtye viehättää hymyävällä kaihollaan. Pisara meressä on vahvasti tuotettu levy.
Rohkeat kuvat hyväntuulisen energian ytimessä – arviossa Jätä mut tähän
LEVYT | Rohkeiden kuvien kolmosalbumi on keväisen riehakas, taiten sovitettu ja hienosti hengittävä rokkilevy.
Don Johnson Big Band kurottelee jälleen – arviossa Midnight Movement
LEVYT | Leijailevasta yömaisemasta purskahtelevaan räppiin ulottuvaa rytmimusiikkia luova Don Johnson Big Band lähestyy keski-ikää alati uteliaana.
Laulujazzia herkistellen – arviossa Simon Zion & Ville Luukkonen Trion The Ballad Sessions
LEVYT | Ruotsin Idols-ohjelmassa menestyneen suomalaissyntyisen Simon Zionin fraseeraus ja tapa lähestyä kuulijaa muistuttaa paljon Chet Bakerin lauluilmaisua.
