LEVYT | Englantilainen runoilija ja rap-artisti Kae Tempest vetää suorat mutkiksi neljännellä levyllään. Syvällinen, elegantti ja runouteen kallellaan oleva rap-levy palkitsee kuuntelijan.
Levyt
kritiikki
Luukas Oja tuo kakkosalbumillaan tavaramerkkikiukuttelun rinnalle tekemisen iloa ja rauhallisempia tuokioita
LEVYT | Luukas Ojan energinen punkasenne kohtaa melodiakoukut jälleen toimivasti. Lähdinkö liian varhain on joensuulaislähtöisen rockyhtyeen toinen albumi.
Maustetytöt ja Agents versioivat toisiaan – homma jää pahasti puolitiehen
LEVYT | Maustetyttöjen apaattisuus tuntuu ennestään vahvistuvan Agentsilla maustetuissa omissa hiteissä, eikä pelkkä lauluraita puolestaan riitä tekemään agenttiklassikoista jotain ihan muuta.
Wasted palaa yhtä äkäisenä ja sulavasti kaahaavana kuin ennenkin – arviossa Modern Lie
LEVYT | Punkrockin konkarit herättelevät naapurustoa ajankohtaisiin epäkohtiin tinkimättömän tiukasti ja koukukkaasti yhdeksän vuoden levytystauon jälkeen ilmestyvällä albumillaan.
Upeaääninen R&B-tulokas eteläisestä Lontoosta – arviossa Joy Crookesin albumi Skin
LEVYT | Etelälontoolainen Joy Crookes yhdistelee musiikissaan soulia ja R&B:tä, modernia ja retroa, yhteiskunnallista sanomaa ja henkilökohtaisuuksia. Kaiken sitoo yhteen upea ääni.
Red Hot Chili Peppers palaa ydinkokoonpanoonsa, muttei tavoita tähtiä – arviossa Unlimited Love
LEVYT | Red Hot Chili Peppers on tehnyt ensimmäisen levynsä sitten John Fruscianten toisen paluun. Unlimited Love on monipuolinen ja toimiva albumi, mutta terävin kärki jää puuttumaan.