LEVYT | Seitsemäntoista vuoden tauko on ollut pitkä, mutta Tears for Fears on edelleen iskussa. The Tipping Point tarjoilee kaikkia tunteita rakkaudesta suruun ja ilosta vihaan.
Levyt
kritiikki
Purasen ja Kaukolammen ääniraita Mister 8 -televisiosarjaan jatkaa kaksikolle tutuissa tummissa tunnelmissa
LEVYT | Monesta liemestä maistelleet Tuomo Puranen ja Timo Kaukolampi ovat jälleen 1980-luvulle kumartavan syntetisaattoriääniraidan äärellä.
Midlake loistaa hypnoottisen pehmeällä progressiivisuudellaan mutta paikoin johtotähti on hakusessa
Texasilaisyhtyeen parhaat elementit ovat edelleen olemassa, mutta For the Sake of Bethel Woods -levyllä jäävät välillä kokeilujen jalkoihin.
Vuodesta 1996 säröjunnaillut Sur-rur kulkee yhä omaa tietään – arviossa Entisyydestämmekinköhän
LEVYT | Sur-rur yhdistää viipyilevyyden rupisuuteen parhaimmillaan taitavasti, mutta sortuu turhaankin maalailuun.
Kauneutta tuhon keskellä – arviossa Emily Wellsin Regards to the End
LEVYT | Lahjakas multi-instrumentalisti Emily Wells kytkee uudella levyllään AIDS-kriisin ja ilmastokriisin kiehtovalla tavalla. Uhkaavista teemoista huolimatta Wellsin orkestraalinen popmusiikki lumoaa kauneudellaan.
Antti Aution Kaikki talot huojuu -levyllä kaikki on hyvin – ehkä vieläkin paremmin
LEVYT | Antti Autio vain paranee vuosi vuodelta. Akustinen ilmavuus, runollinen laululyriikka ja vimmainen intensiivisyys leimaavat myös laulaja-lauluntekijän kolmatta albumia.