Litku Klemetti luottaa edelleen maksimaalisen onnen löytymiseen – arviossa Funny Girl

Kuva: Is This Art!

Litku Klemetin kahdeksas albumi Funny Girl (Is This Art!, 2024) on menevä ja monessa kohtaa mukaansa tempaava kokonaisuus Litku-poppia, jossa soivat niin 1960- ja 1970-lukuiset vintagesoundit ja tähtisade kuin 1980-lukuisen tumahtavat lyönnit ja paikoin pienet kitarakaahailut. Keskiössä on silti aina ja edelleen Sanna Klemetin tunnistettava laulu ja biisikynän iskelmällisyyttä pieneen psykedeliaan yhdistelevä laulunkirjoittaminen. Bändin muheva soundi täydentää loput mainiosti.

Vaikka muutamassa levyn kappaleessa mainitaan kuolema, ei albumi missään nimessä ole kuolemanpelon vallassa tai murhetta purkamassa. Päinvastoin, Funny Girl on vauhdikkaasti eteenpäin sykkivä, enemmänkin bilelevy kuin haikeillen pohdiskeleva surutyö tai maailmanloppuun varautuja.

* *

Levyn käynnistävä Olit huumeissa jumittaa vinosti syntikoilla, mutta askeltaa laulun osalta leuka pystyssä, suoraviivaisesti ja kerroksissa eteenpäin pyrkien. Jämäkät askeleet ja samaan aikaan humisevan kimalteleva pyörteily kuvaavat kenties sitä, kuinka erilaisilla pöhinöillä laulun pariskunta on liikkeellä. Toinen on huumeissa eikä toinen sitä tajua.

Vielä muutaman askeleen suoraviivaisempi Rakastan sun exää on heleässä kimaltelussaan ja kuulaan vauhdikkaassa poljennossaan yksi uuden albumin helmistä. Heleät puolet stemmoineen ja kepeine askelineen saavat vastapainokseen sankarikitaratiluttelua ja komeasti tumahtavia kasarihenkisiä lyömiä.

Klemetti on löytänyt itselleen duettoparin todella läheltä. Yhtyeen rumpali Sami Keinänen on nimittäin myös elektropopartisti Sumuposauttaja, jonka kanssa Litku tunnelmoi synkassa Sumun jälkeen -kappaleella. ”Sumun jälkeen on kaikki niin selvää”, pohdiskelee Litku ja luottaa edelleen maksimaalisen onnen löytymiseen. Pehmofantastinen, reippaasti nytkyttävä kappale on Yamaha-huminoineen ja elävine sykkeineen hieno ”rakkauslaulu aamukasteessa”, kuten Klemetti kappaletta itse kuvasi Soundin Ensinäytössä.

* *

Jos muhevan isoksi kasvava Kis kis beibi -paahto sukeltaa hyvällä draivilla kissanpoikasen sieluun, kyselee melankolisesti ja pelkistetysti kasarisyntetisaattorisoundeilla valssiaskeltava Jos olisin koira elämästä koirana. Näiden välissä eläydytään haikeasti mutta sulavalla potkulla Lusijaneidon harmaampiin aikoihin. ”Lusijaneito” ei tuo Lucia-neidon tapaan valoa pimeän keskelle kynttiläkruunuineen, vaan nimenomaan sammuttaa valot ja lyö oven kiinni. Vaikeat ajat pitää vaan lusia.

”Mä en oo diamond enkä pearl, mä oon, se yksi funny girl”, laulaa Litku levyn hauskasti purskahtelevalla nimikappaleella. Veikeän vauhdikas paahto svengaa tiukalla asenteella niiden hauskojen tyttöjen patsaan jalustalla. ”Hauskaa seuraa, mutta ei siitä sen enempää” ei pitkässä juoksussa lohduta, vaikka olisi kuinka kiva tyyppi kyseessä. 

Seis nimeen rakkauden ei nimestään huolimatta lainaa ainakaan suoraan Stop! In the Name of Love -hitistä, mutta potkii hienolla suoraviivaisella rockpotkulla. ”Mä en haluu olla yhtään yötä ilman sun kainaloa” kuulostaa juustoiselta myös kertojan mielestä, mutta se pitää silti sanoa. Hienosti vatkaava, oman korniutensa ymmärtävä bilehittirakkauslaulu! 

Mun mutsikin bailaa rankemmin nauraa itselleen edellisen tapaan, nyt kohteena oman bilevaihteen nössöys ja kotisohvan houkuttavuus. Levyn lopetukseksi valitulla Kuolemisharjoitus-kappaleella on käyty lukemassa vääränlaisia lööppejä ja nyt pohditaan kuolemaa. Vaikka ikuinen toukokuu ei ole kenellekään kuin haavekuve, ei Litku sukella haikeiluun, vaan polkee aiheen äärellä menevän reippaalla tanssijalalla.

Funny Girl -albumilla vakuuttaa eniten se helppous, jolla Litku bändeineen onnistuu kietomaan kuulijan tarinoihinsa ja sytyttämään tanssijalat yhtyeen rentoon mutta vauhdikkaaseen potkuun. Useampi kappale jää päähän pyörimään eivätkä ideat tunnu missään kohdassa loppuvan. Onko joukossa tulevia klassikoita? On tai ei, tässä kohtaa levy ainakin maistuu.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua