Levykatsaus: Sami Junnonen ja Helsingin kamariorkesteri, Tango Revolution, Laura Hynninen

Tango Revolution. Kuva: Teemu Andreas

Tanssia Seinen rannalla

Tango Revolution -kvartetin esikoisalbumi Intro (Tampereen Levyt, 2024) koostuu yhtyeen perustajan, harmonikkataiteilija ja teatterimuusikko Henna Leppäsen sävellyksistä.

Leppänen säveltää uutta luovaa musiikkia, jossa on sopivasti tango nuevon aineksia sekä ohimeneviä Piazzolla-viittauksia. Aika ajoin sitä värittää myös hipaisu suomalaista kansanperinnettä. Intron kappaleet osoittavat luontevaa musiikillista ajattelua ja niiden sovitukset ovat punnittuja. Tutunomaisista muistumista huolimatta Leppäsen musiikkia leimaa myös yllätyksellisyys: kappaleiden johdonmukaisuudesta huolimatta niiden käänteitä ei voi ennalta arvata. Kokonaisuus on huolellisesti laadittu ja mukaansatempaava. Levyn ansiokkaasta äänittämisestä ja miksaamisesta vastaavat Tenho Mattila ja Manu Liira ja masteroinnista Jarno Alho.

Tango Revolution -kvartetissa soittavat Leppäsen lisäksi Lotta Marie (viulu), Ville Rauhala (kontrabasso) ja Rauli Rantanen (perkussiot). Monissa kappaleissa pääosassa ovat Leppäsen harmonikka ja Lotta Marien viulu, jotka käyvät vuoroin kiihkeitä, vuoroin levollisia keskusteluja ja pulppuilevat usein huikean kauniita melodialinjoja. Rauhalan kontrabasso ja Rantasen cajon rytmittävät musiikin mehevästi ja maustavat sitä välillä omin repliikein.

Melodisuus ja rytmisyys ovat Tango Revolutionin kappaleissa hyvässä tasapainossa, ja sähköiset tehosteet maltillisessa käytössä. Se on kuultavissa muun muassa kappaleessa Usva, joka käynnistyy ja etenee perkussioiden ja harmonikan vahvoin rytmein ja tarjoilee mitä kauneimmin ja haikeimmin laulavan viulun lisäksi Ville Rauhalan pehmoisen ja ilmeikkään bassosoolon.

Miltei pahaenteisen verkkaisesti liikkeelle lähtevän Tango Manian kiihkeissä käänteissä viulu ja harmonikka kietoutuvat toisiinsa tyylikkäästi. Modernien ainesten höystämässä kappaleessa korostuvat hienot melodiset linjat sekä Leppäsen musiikille ominaiselta vaikuttava vahva elämisen ja liikkeen maku.

Yö Pariisissa puolestaan on samettisen haikea, mutta täynnä latausta. Sitä kuunnellessaan voi nähdä mielessään Seinen rannalla kesäiltoina tanssivat parit. Ylipäätään Leppäsen ja Tango Revolutionin tarinallinen, tarttuvia melodioita tarjoileva ja tummien tunteiden lisäksi hyvää tuulta pursuava musiikki näyttäytyy minulle voimakkaan visuaalisena – mielelläni näkisin elokuvan, joka olisi tehty tämän levyn musiikkiin.

Intro on musiikilliselta sisällöltään niin monikerroksinen levy, että siitä löytyy jokaisella kuuntelukerralla jotain uutta. Minä tiedän sen, sillä olen kuunnellut levyn monta kertaa ja aion kuunnella vastakin.

* *

Eläväisiä konserttoja

Huilutaiteilija Sami Junnosen ja kapellimestari James S. Kahanen johtaman Helsingin Kamariorkesterin Flute Concertos -levyllä (Resonus Classics, 2024) kuullaan Jacques Ibertin, André Jolivetin ja Joaquín Rodrigon huilukonsertot. Levy on yksinkertaisesti sanottuna hieno. Taituruutta ja henkevyyttä vaativat konsertot toteutuvat pienintäkin yksityiskohtaa myöten hallitusti ja sisällökkäästi, silti eläväisesti. Solisti ja orkesteri ovat keskenään herkkävireisessä ja tiiviissä, toisiinsa reagoivassa yhteistyössä.

Junnonen piirtää taituruutensa kuuluville heti levyn avaavan Ibertin konserton alkutahdeissa. Konserton ensimmäinen osa käynnistyy säkenöiden ja loistokkaasti. Tummasävyisessä ja vahvassa Andantessa kauniisti soiva huilu rakentaa orkesterin kanssa jännitteistä vuoropuhelua. Räjähtävästi liikkeelle lähtevä ja sähäköitä rytmejä tarjoava finaali ilmentää sekä Junnosen että orkesterin soitinryhmien taituruutta. Sen mietiskelevä väliosa toteutuu herkästi ja filosofisesti.

Jolivetin kiehtova ja kuvia kumartamaton sävelkieli monikerroksisine rytmeineen saa esittäjistöstä oivan tulkin. Konsertto alkaa huilun pehmeillä, kiireettömillä linjoilla. Pidätelly ja mystiikkaakin henkivä tunnelma tihenee vähitellen ja kehkeytyy huilun virtuoottiseksi pyrähtelyksi ja keskusteluksi äärimmäisen tarkasti toimivan orkesterin kanssa. Largon alun latautuneet jousisoinnit saattelevat huilun villille matkalleen räväkkään finaaliin. Orkesterin ja solisti ovat teoksen eloisassa tulkinnassa täydellisessä tasapainossa keskenään.

Rodrigon pastoraalikonsertto on leikkisä ja runollinen, mutta myös teknisesti vaativa. Iloisesti pirskahdellen etenevä Allergo luo kuvan maalaismaisemasta, jossa huilu livertelee lintuna ja metsästystorvet toitottavat. Konserton keskiö on sulokas Adagio, jossa monia vivahteita, värejä ja tunteita soiva huilu antautuu sulavaan vuorovaikutukseen orkesterin kanssa. Kolmas osa etenee avausosan tapaan napakasti ja kepeästi. Huilu säteilee häikäisevää taituruutta ilmentäen.

Sami Junnosen, James S. Kahanen ja Helsingin Kamariorkesterin yhteistyö on kaiken aikaa oivallista. Orkesterin työskentely on hienopiirteistä ja notkeaa, ja sen mietittyjen sointien seasta nousee hiottuja yksityiskohtia ja solistisia jaksoja. Vaikuttavan levyn kuunteleminen herättää voimakkaan tarpeen kuulla konsertot elävissä esityksissä.

* *

Debussyaanisia kaikuja

Laura Hynnisen Ratsut (Alba, 2024) on kiehtova, omalaatuinen ja mielikuvituksellinen musiikin ja kuvien yhdistelmä. Ratsut on jatkoa Hynnisen palkitulle Otilialle ja Hynninen kertoo uudella levyllä jatkavansa siitä, mihin edellisellä päätyi. Otilian lailla Ratsut yhdistää soivaa ja kuvallista materiaalia, ja myös levyn kansivihkossa on kappaleisiin liittyviä Hynnisen tekemiä maalauksia. Hynnisen työparina konserteissakin toimiva Viljami Mehto on äänittänyt ja miksannut levyn taidokkaasti.

Hynninen houkuttelee harpusta mitä monipuolisimpia sävyjä ja kehittelee uusia soittotapoja. Omaa ääntään hän käyttää niin lauluna kuin äänimateriaalinakin.

Levyn avauksena kuultava nimikappale Ratsut etenee laukkaavan rytmin tahdissa kauniissa, unenomaisissa ja lopulta riehakkaissakin tunnelmissa. Sen matkaan heittäytyy kuin hyvään elokuvaan. Kohtauksia naisen ja koiran eämästä tuo esille lisää harpun ilmaisumahdollisuuksia, joita Hynninen maustaa koputuksin, suhinoin ja mekaanisestikin ilmaistua sanamateriaalia käyttäen.

Hynnisen kekseliäisyys ja musiikin tekeminen näkyväksi kuuluvat ja näyttäytyvät esimerkiksi kappaleissa Verhon takana ja Tuulinen päivä.

Lola ja mama puolestaan rytmittyy keinuttaen kuiskauksia, huohotusta ja hengitystä. Viehko on myös harpun kimmeltävän kuulauden vastapainoksi yksinkertaisen kirkkaita lauluääniä helisyttävä Puutarhassa.

Debussyaanisia kaikuja henkii mielenkiintoisesti rakennettu ja vivahteikas Kaislikossa. Hynnisen huumorintaju ilmenee muun muassa mainiossa ja hauskassa kappaleessa Rikkakasvit, joka levytekstilehtisen mukaan on syntynyt Hynnisen korona-aikaisten puutarhurinopintojen aikana hänen opetellessaan kasvien tieteellisiä nimiä.

Ratsut-levy on kansiaan myöten viimeistelty taideteos ja sen musiikilliseen sisältöön sointuvat kuvat on ottanut Ville Hautakangas.

Kikka Holmberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua