Kuvat: Maxie Madisson / All That Plazz
LEVYT | Tero Huotarin ja Aliisa Keräsen duo debytoi koukukkaalla indiejunnauksella.
”Paholaisen temppelissä viehättää erityisesti kiihkeän jurnutuksen keskellä loistava ilmavuus ja hengittävyys.”
Helsinkiläinen Kaksipäinen koira on Teksti-TV 666- ja Hän-yhtyeistä tutun Tero Huotarin sekä Bad Saunan ja Lala Salaman Aliisa Keräsen miedon psykedeelisesti junnaava garagerockyhtye, jonka kitara ja rummut -duokokoonpanosta nousee luonnollisesti mieleen The White Stripes.
Musiikillisesti kaksikko ei kuitenkaan kumarra blues- tai folkpohjaisen garagen suuntaan, vaan liikkuu enemmän jäsentensä muiden yhtyeiden kaltaisen jurnutusindien ja lyhyesti ytimekkäiden punkjuoksujen keitoksessa.
Kymmenen kappaleen debyytin raidoista vain kaksiosainen Hologrammi on hiukan pidempi; seassa on myös alle minuutin kokonaisuuksia. Jos levy olisi täynnä ytimekkäästi juoksevia mutta ilmavasti hengittäviä jurnutuksia popmelodisella ytimellä, olisi loppuarvosana melko varmasti korkeampi.
Paholaisen temppelissä (All That Plazz, 2024) voisi välillä olla rakennusaineita enemmänkin, paikoin sorrutaan leijuttelemaan ihan vaan leijuttelun vuoksi ja se biisi hiukan unohtuu.
Kaksikolta irtoaa silti pääasiassa oikein mukavasti koukuttavaa biisikynää. Avausraita Kuolema voittaa aina lyö luurin kiinni alkutuuttauksen jälkeen ja tyytyy siihen, ettei ole ketään kelle soittaa, kun ei kuolemaa kuitenkaan voi voittaa. Kaikuisan raukea laulu leijailee mukavan autereisesti huurupilvessä, jonka alla soitto sykkii ja jurnuttaa. Liekö sitten levyn masteroineella yhdysvaltalaisella Ryan Schwabella ollut oma lusikkansa mukana, mutta yhtyeen sopassa viehättää erityisesti kiihkeän jurnutuksen keskellä loistava ilmavuus ja hengittävyys.
Hienosti stemmassa laulettu Anna mulle hetki aikaa onnistuu alle minuutin kestossaan tekemään vaikutuksen suoraviivaisen hötkyilevällä melodisuudellaan. Puolen minuutin Aamuöiseen sateeseen jää jo liiankin lyhyeksi sen suurempaan ihastukseen, mutta Nähdäänkö me enää koskaan on hieno ja tarttuva, lyhyestä kaunis ralli.
Post- ja kraut -jurnutuksesta ammentava, isompaan aallonharjaan kaartava Hologrammikin onnistuu hengittämään, vaikka kokonaisilme on tukkoisempi ja uhkaavampi. Keränen ja Huotari osaavat jumittaa tyylikkäästi ja suurimman osan levyä tekevät niin biisi edellä. Tarttuva popmelodia löytyy sieltä loiskeiden keskeltä.
Suoraviivaisempi garagepunk Kyyneleet sateeseen stemmaa laulua jälleen komean kuulaasti. Biisin loppua leimaava tiluttelupuoli kääntää selkää yleisöön päin sen sijaan että nostelisi kitaraa uhmakkaassa haarassa.
Ihanasti alaindeksiin kallistuva Miltä nyt tuntuu tarjoilee jälleen sellaista saman tein korviin soimaan jäävää, ikään kuin vaivihkaista pikkuhittiä. Kappaleessa on kaikki ainekset siihen, että sitä voisi soittaa repeatillä toistakymmentä kertaa ilman kyllästymistä. Todella yksinkertaista ja suoraviivaista poppia, mutta käärittynä veikeän päällekäyvään indiejurnutukseen. Oikein hieno kaava!
Sixpack of Instant Death ei ole ihan yhtä uhkaava tai lopullinen kuin nimensä antaa ymmärtää, mutta junnaavasta kaavasta löytyy selkeästi enemmän tummuutta ja pahaenteisyyttä. Kaksikko voisi olla synkkä ja ahdistunut, mutta heiluttelee kuitenkin sieltä tummien verhojen keskeltä energistä valonpilkahdusta ja puskee määrätietoisesti.
Kaikuinen ja etäisemmän oloinen Tahdon olla vapaa leijailee herkullisesti sumussaan, muttei tuo vastapainoksi melodista koukkua ihan levyn parhaiden palojen tapaan. Hologrammin jälkimmäinen osa jurnuttaa ja junnaa yli neljän minuutin vaelluksen verran, mutta päästää ajatukset hiukan liian helposti harhailemaan.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Toivon läikähdyksiä autereisilla aalloilla – arviossa SaintPolisin Hope Comes In Like The Waves
LEVYT | Tamperelainen americanan airut SaintPolis loistaa soundillaan myös kakkoslevyllään.
Hyvällä ryhdillä tanssilattialle – arviossa Franz Ferdinandin The Human Fear
LEVYT | Glasgowlaisen rockyhtyeen Franz Ferdinandin kuudes albumi The Human Fear on hyvällä bilejalalla varustettu melodisesti koukukas levy.
Se on siinä – arviossa Jani Matti Juhani Laulaa Elvistä osa 3
LEVYT | Jani Matti Juhani jatkaa kolmanteen osaan edennyttä Elvis-tribuuttiaan ajatuksella valittujen vieraiden tuella.
Oodi luonnolle – arviossa Piip-yhtyeen Pienet ihmiset isot puut
LEVYT | Luontoa kunnioittavan ja luonnonsuojeluun vihkiytyneen yhtyeen musiikki rakentuu Laura Helanderin saksofonin ympärille.
