Hukkaako Ruusut potentiaalinsa liialliseen kokeilunhaluun? Arvostelussa kakkosalbumi Kevätuhri

29.05.2020

Ruusut (vasemmalta): Samuli Kukkola, Miikka Koivisto, Ringa Manner ja Alpo Nummelin. Kuva: Fullsteam Agency

LEVYT | Ruusut-yhtyeen odotettu kakkosalbumi on nimetty Kevätuhriksi. Ja kuten esikuvansa, Igor Stravinskyn kiistelty merkkiteos, se tekee kriitikkojen työn hankalaksi rauhattomuudellaan.

”Ruusuilla olisi mahdollisuus lentää ja tykitellä, mutta silti jumittaminen kiinnostaa monessa kohtaa enemmän.”

ARVOSTELU

3 out of 5 stars

Ruusut: Kevätuhri

  • Fullsteam Records.
  • Julkaistu 29.5.2020.
  • Kuuntele: Spotify.

Suhteeni Ruusuihin on ristiriitainen. Toisaalta pidän sitä eräänlaisena superyhtyeenä, jossa osaset saavat parhaimmillaan aikaan odotusten mukaista jälkeä. Eli priimaa. Toisaalta yhtye avautuu jonkinlaisena testilaboratoriona, joka hinkkaa ja ruuvaa kappaleitaan jopa sen jälkeen, kun pulttien kulmat alkavat pyöristyä. Hukkaako yhtye potentiaalinsa liialliseen kokeilunhaluun?

Kun jokainen tekijä tuo palettiin hyviä soundeja ja hetkiä, lopputuloksesta tulee helposti sillisalaattia. Mennäänkö enemmän yksittäisten mausteiden vai biisien ehdoilla? Sulatusuuniin laitettavassa materiaalissa pitäisi kuitenkin aina olla joku idea ja tavoite, visio. Ei riitä, että erillaisia elementtejä yhdistellään vain koska se on kivaa. Yhtye on itse tuottanut levynsä, mutta Rubikissa kannuksensa ansainnut Artturi Taira on katsonut vielä vastaavana tuottajana päältä. Onko siinä jo liiankin monta näkemystä?

Ruusujen jäseniä on kuultu aiemmin muun muassa sellaisissa yhtyeissä kuin PintandwefallThe HearingEleanoora RosenholmSolano + Profettes ja Disco Ensemble. Valtaosa näistä on omia suosikkejani, niinpä odotusarvo Ruusujen antiin on korkealla. Ringa Mannerin lauluääni on yksi maan vakuuttavimmista ja Miikka Koiviston Disco Ensemble todisti vuosikausia osaavaansa luoda hitikästä isoa soundia. Kirjailija Lauri Levolan tekstit tuovat yhtyeen kokonaisuuteen yhden lisävaihteen.

Kevätuhrilla ei lähestytä valtavirtaa turvautumalla perinteisimpiin ratkaisuihin mutta ei sillä haluta vieraannuttakaan ketään. Jos yhtyeen tavoitteena on hyvä biisi, mikä on se juttu, joka tekee biisistä hyvän, mikä biisissä koukuttaa? Upea tunnelma? Koukukas kuvio? Tarttuva kertsi? Puhdas energia? Ja kuka päättää, millä niistä mennään?

* *

Yksi hyvä esimerkki on mainittu energisyys. Ruusuilla olisi mahdollisuus lentää ja tykitellä, mutta silti jumittaminen kiinnostaa yhtyettä monessa kohtaa enemmän. Esimerkiksi Haamuasemalla-kappaleen kauniit piirteet hukutetaan jämähtämiseen ja sivurooliin jäävään vocoder-kikkailuun. Mausteita pitäisi käyttää tehostamaan hyvää pohjaa eikä jäädä koukkuun niiden ihanuuteen. Toisaalta esimerkiksi Crush yhdistelee hienosti vauhdikasta laukkaa haaveelliseen maalailuun.

Levyn käynnistävä Pyhä kevät sytkyttää hiippailevalla ja efektien alle käärityllä laulullaan albumin käyntiin isosti huohottaen. DJ Kridlokkin sanailu tuo mukavaa suoraviivaisuutta muuten hiukan häröilyksi kääntyvään pakettiin. Livetoteutuksena kappale noussee aika korkeisiin laservaloihin, mutta näin kotikuuntelussa rauhattomuus vaivaa.

Helpoiten lähestyttäviä kappaleita levyllä ovat ensimmäiset sinkut, synkästä maisemasta komealla kaarella nouseva ja mukavan vauhdikkaasti rullaava bileralli Avaimet avaa ovii sekä kuulaampi mutta yhtä lailla liukkaasti etenevä 4321 komeine melodiakuvioineen. Samalla ne ovat albumin parhaita paloja selkeine kokonaisuutta johtavine elementteineen.

Kunpa saisit musta kiinni -kappale yhdistelee sätkyttävää sykettä korkealle kaartaviin melodioihin ja Ringa Mannerin mukavan haikean kiireettömään lauluun. Samoin Tuuli puhaltaa rakentaa Mannerin vahvan laulun varaan, joka kertosäkeessä ja siihen johtavissa nostoissa maalaa mieleenpainuvaa maisemaa. Pelkällä kauniilla ulottuvuudellaan Ringa kerää pisteet.

Utuisuudessaan jopa hiukan Liekkiä aluksi muistuttava Illalla sykkii kivasti säkeissään, mutta liukuu kertosäkeessään Ruusuille jo tunnusomaiseksi kasvaneeseen tummahkon melankoliseen kaareen. Stemmalaulusta plussaa, mutta se orastavan kaunis auringonlasku hiukan hukkuu kappaleen rauhattomuuteen.

Sama ristiin rastiin päämäärättömästi sykkivä levottomuus rasittaa myös Mut en silleen -kappaletta. Ymmärrän kyllä, että juuri sillä ristiriidalla luodaan sitä ”omaa ilmettä”, mutta ei se silti perustele itseään ihan loppuun asti. Minua moinen sinkoileminen lähinnä ahdistaa ja hermostuttaa.

Valon aineksilla laulun kiireetön rauhan tunne ja sen vuorottelu tuo tasapainoa sykkeen poukkoiluun. Efektikikkailu tasapainoilee siinä rajoilla, että onko sitä liikaa. Ajatus haastaa melodisuutta ja heleyttä on sinänsä hyvä, mutta lopputulokseen se ei tuo oikein mitään lisäarvoa. Melodia jättää homman hiukan kesken.

* *

Albumin nimi Kevätuhri on lainattu Stravinskyn baletista, joka ennakkonäytös oli 107 vuotta sitten samana päivänä 29. toukokuuta kuin Ruusujen levy ilmestyi. Varsinaista musiikillista yhtäläisyyttä teosten välillä ole tullut vastaan, pieniä taidemusiikista lainattuja mausteita lukuun ottamatta.

Luodaanko tässä Stravinskyn teoksen tapaan jotain käänteentekevää, jota vuosien päästä hehkutetaan – sitä ei pysty tältä istumalta sanomaan kukaan. Vaikea kuvitella, että tässä mitään ihan niin erityistä olisi saatu tiivistettyä. Ennemmin palikat ovat edelleen liian levällään.

Kevätuhri vilauttaa nilkkaa muttei flirtistä huolimatta lähde saatille vaan jää peilailemaan itseään ja lisäämään meikkiä.

Ilkka Valpasvuo

ruusut

ruusut

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This