Faarao Pirttikangas on rakentanut jälleen uuden kiehtovan pyramidin – arviossa Kallorekilauluja

Kuva: Humu Records

Shamanistisen suobluesin saarnamies Pekka ”Faarao” Pirttikangas on jälleen liikkeellä uuden kokoonpanon kanssa. Huohottavalla pyörteellä korpiromuiskelmää tarjoileva Faarao Pirttikangas & Kalloreki ei silti lähde merta edemmäs kalaan soittajien suhteen, sillä viritetyillä siivousvälineillä intergalaktista industrial-diskorokkia soittavasta Cleaning Womenistakin tuttu Timo Kinnunen istuu myös Pirttikankaan bluesrockyhtyeen Cosmo Jones Beat Machinen rumpalin pallilla. Kalloreki-miehistön täydentävät Konsta Eskelinen, Kusti Vuorinen ja Marko Niittymäki ovat hekin olleet osa Pirttikankaan Nubialaiset -kokoonpanoa.

Pirttikankaan savuisen rosoinen laulu ja soitossa leijuva vaaniskelevan pirullinen hypnoosi ovat vuosikymmenten saatossa kasvaneet tavaramerkiksi ja kansallisaarteeksi. Cosmojen kanssa väylä oli rokkaava blues, Astro Can Caravanin kanssa avaruustrippaileva jazz. Suomenkieliset yhtyeet ovat tuomarinurmiomaisesti luoneet nahkaansa ja kokoonpanoaan aina uuden tematiikkansa myötä.

Nyt on Kallorekilaulujen (Humu, 2025) aika. Tutun pirullisen suobluesvispauksen mausteina on runsaasti folkin hengittävyyttä ja välineitä balalaikasta banjoon, mutta tarpeen mukaan myös teknologista sykettä ja jopa beatboxausta. Tarinoissa kaikavat niin kansanperimästä tutut hiidenpadat, manat ja korvet kuin shamanistiset sienet ja savut, mutta myös Tesoma.

* *

Korpiviidakon laki uhoaa erämaan lakeja vastaan syöksyen pyörteellä ja kulmikkaasti ujeltaen ja kolistellen. Pirttikankaan karhean pirullisessa laulussa myllerretään sammalilla, käydään suureen joukkiohon ja tyhmyys tiiviistyy. Saduista ja lauluista tutut kielikuvat lipuvat Varpaisjärven vihtahousun suusta viehättävästi.

Hiukan ilmavammin samaa pyörrettä haitaripyörteellä ja viulunvingutuksella valssaava Haihatus nostaa lyömiensä kilkutuksilla ja kolkutuksilla hymyn huulille.

Sitten päädytään Tesomalle riisutummin ja raukeammin hiippaillen. Yksitoista vuotta kemikaalitehtaan varjossa ei ole tehnyt kuninkaalle hyvää, vaan jäädyttänyt unelmat. Riehakas Vedä kalloreki etsii voiteita jalaksien parempaan liukuun ja riekkuu kuin viimeistä päivää kunnon vinguttelun ja hikitamppauksen tahtiin. Itämaisesti psykedeelinen Helvetin kattila hengittelee edellistä enemmän mutta kietoo rivakalla klenkkauksellaan sitäkin tiukemmin vaippaansa. Rohdot, sienet ja psilosybiinit värittävät matkaa. Viulun hurma on jälleen erinomainen.

Mananlausuntaa lasotetaan menemään Manan sanat -kappaleen keskittyneen huohottavassa laukassa. Instrumentaaliraita Poju nakuttelee ja näppäilee ihanan luisevasti. Salasieniseurassa kerrotaan luonnollisesti sienestyksestä, maistetaan malikkaa, tehdään sapuskaa rouskusta ja trippailaan kärpässienellä. Ilmaisutapa on vaihteeksi riisutun kuiskaileva, mutta vaihteeksi enemmän lempeä kuin pahaenteinen.

Kiivaasti puksuttava Vedin savut sisään on lähellä hukata hypnoosinsa pyörteen vauhdikkuuteen ja haettuun kakofoniaan. Rauhallinen Sirkka-aho sykkii metsässä meuhkaavan albumin päätökseen heleän autereisesti.

Faarao Pirttikankaan tuorein nahanluonti ei ole liian vaan juuri sopivan hapokas. Kalloreki-yhtye annostelee värikästä ja kokeellista metsäblueshypnoosiaan samaan aikaan sekä tuoreella otteella että vuosikymmenten kokemuksen patinalla.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua