1970-lukuisen lämpimän patinan ja helppojen popmelodoiden sulava kohtaaminen – arviossa Muistatko kuka on Kristiina?

Kuva: Humu Records

Tamara luonto -yhtyeestäkin tutun Kristiina Tuhkasen haikeasti väräjävän laulun johtama Kristiina-yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Palavan rakkauden aika vuonna 2023. Nyt kakkosalbumin myötä halutaan selvittää, muistaako kukaan enää, kuka tai mikä se Kristiina olikaan?

Muistatko kuka on Kristiina? -levy (Humu Records / Hillotehdas, 2025) on debyytistä poiketen koko viisihenkisen yhtyeen eikä vain Tuhkasen ja kitaristi Joni Ekmanin käsialaa. Rumpali Essi Nieminen, basisti Hilla Kohtamäki ja kitaristi Joel Hyttinen täydentävät kakkosalbumin monipuolisen bändisoiton niin että yhtye samalla säilyttää sille leimallisen haikean ja avaran melankolian ja pop-kepeän iskevyyden.

Viisikko osaa paahtaa silloin kun on sen paikka ja hivellä hillitymmin biisin tunnelman niin vaatiessa. Hengittävä voimapop pistää punttiin vibaa mutta osaa myös herkistellä. Jukka Nousiaisen tuotannollinen näkemys lie antanut yhtyeelle hyvän peilin ajattomasti svengaavan rockpatinan luomisessa?

* *

Aurinkoisen letkeästi svengaava avausraita Kala vedessä liukuu… niin, kuin kala vedessä helposti svengaavalla ja haikeasti hymyilevällä potkullaan muistellessaan sitä yhtä nostalgista C-kasettia. Tuhkasen laulussa väräjää lämpö, bändi laulaa stemmoja erinomaisesti ja soittaa samaan aikaan kepeällä potkulla mutta pienillä sipaisuilla, milloin kitaralla näppäillen, milloin koskettimilla humisten. 1970-lukuinen lämmin patina kohtaa sulavasti pienesti helpon popmelodian.

O Tempora, o mores muistelee yhtä lailla menneitä mutta suoraviivaisemmin ja hiukan terävämmällä kulmalla. Flamencomaisesti soiva kitara kutoo pitsiä toimivasti. Freestyler tanssilattiamagneettina ja rastat hiuksissa piirtävät vuosituhannen vaihteen ajankuvaa, vaikka soundimaailma on Kristiinalla vanhempi.

Mahdotonta tavoittaa poppailee hattaraisesti päätöstä luottamuksen kadottaneelle ihmissuhteille. ”Kaksi vuotta mä jaksoin kanssas lusia…” Faija pistää ihanan iskelmäisen mollipoljennon päälle kuulaasti kimaltelevalla svengillä ja pohtii ristiriitaisia tunteitaan. Levyn ensimmäinen puolikas saa ansaitsemansa tiluttelukliimaksin.

* *

Pianovetoisesti käynnistelevä Sha-la-la riisuu ensin krumeluurit ja alkaa sitten hiljalleen kasata niitä harteilleen. Stemmat helähtävät, piano kilkahtaa ja kitara vinguttelee avaran herkullisesti. Vaihteeksi duurin puolelle taipuva heleä poppis saa peräänsä junakompilla pienesti uhkailevan Hameenhelman, jossa kurkitaan olan yli pussatessakin.

Pienesti huohottava ja kopsahdellen sykkivä Murmeli pakenee pahaa maailmaa oven taakse Aku Ankan ääreen. Päiväkirjassa kyllä suudellaan ja flirttaillaan ja unissa osutaan kymppeihin, mutta reaalimaailmassa alahuuli alkaa väpättää. Ekman ja Hyttinen tiluttelevat kitaroillaan loppumausteeksi komeaa mutta raukeaa vaelluskepittelyä. Kokonaisuuden komein yksilö Honeymoon päättää levyn keskittyneen oloisesti pianon äärellä kaihoillen ja siitä moneen suuntaan kurkottaen.

Bändin hengittävä mutta pienen täyteläinen soitto täyttää hienosti maisemaa ilman että ilma huuruuntuu tai henkeä alkaa ahdistaa. Viisikko sovittaa upeasti yhteistä heleän melankolista soittoa, mistä syttyy kakkosalbumin selkeä johtotähti. Kristiinan on aika helppo loistaa sen keskellä.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua