Uni ja todellisuus, runo ja alitajunta kohtaavat Susanna Majurin vedenalaisissa kuvissa

Vesiputous, 2009.

Susanna Majurin Veden tuntu -näyttely Emil Aaltosen museossa 2.4.2023 asti.

Punamekkoinen nainen kelluu vedenalaisessa metsässä. Veden pinnan lävistävät valonsäteet kohdistuvat hänen punaiseen mekkoonsa, joka leikkautuu vihreän veden keskeltä terävänä ja hehkuvana. Vesi kiertyy paljaiden jalkaterien ympärille pieniksi kierteiksi ja paljastaa kameran pysäyttäneen niiden miltei näkymättömän liikkeen. Naiseen kasvoja ei näy, mutta vedessä huojuvien hiusten alta pinnalle irtoavat ilmakuplat kertovat hänen hengittävän.

Uni ja todellisuus, runo ja alitajunta kohtaavat Susanna Majurin vedenalaisissa kuvissa, joissa hiljaisuuden keskellä tunnistamaton nainen milloin leijuu tai sukeltaa veden pinnan alla tai makaa vedenrajassa pitkät mustat hiukset vapaina virtaavassa vedessä. Yksin omissa maailmoissaan vain äänettömät linnut seuranaan.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun seison Majurin kuvien edessä, aiemmin olen nähnyt niitä vain lehtikuvissa. Nyt suurikokoisten kuvien edessä seisoessani ne lumoavat minut ja mitä pidempään niitä katson, sitä syvemmälle, elämän ja kuoleman mysteeriä kohti sukellan.

Susanna Majuri (1978–2020) valokuvasi meidät valveen ja unen rajalle mielenmaisemiin, joiden äärellä, kun sukellamme silmillämme viileisiin vesiin ja virtojen kuohuihin, irtoamme sanattomille alueille, todellisuuden ja tajunnan heijastumien väliseen alitajuiseen maailmaan, elämän ja kuolevaisuuden arvoitukseen.

* *

Lapset ja taivas, 2017.

Tampereen Emil Aaltosen museon Veden tuntu -näyttelyssä on kuusitoista Susanna Majurin suurikokoista valokuvateosta vuosilta 2002–2019. Majuri kuvasi teoksensa digikameralla, toisin kuin monet valokuvataiteilijat, jotka kuvaavat teoksensa filmille. Hän rakensi vedenalaiskuvansa käyttäen suuria kuvakankaita, jotka upotti vedenalaisiksi maisemiksi, kuultamaan läikehtivän veden alta. Malleina hän käytti ihmisiä, joita tapasi kaduilla ja kahviloissa.

Hän kertoi joiden kirjailijoiden ja muusikoiden vaikuttaneen työskentelyynsä keskeisesti. Näitä olivat muun muassa Monika Fagerholm, Tua Forsström, Vigdis Grimmsdóttir, Tove Jansson, PJ Harvey, Tori Amos ja Björk.

Näyttelyssä voi katsoa Majurista tehdyn videon, josta voi seurata hänen kuvaamistaan. Äänen laatu pienessä huoneessa on sen verran huono, että toivoisi näyttelyssä kävijöiden välttävän keskustelua tilassa – ja muutenkin: Majurin mielenmaisemat puhuvat kieltä, jonka tavoitamme sisältämme, jos annamme sille tilaa.

”Piilotan kuviin uneni ja haluni. Vesi maalaa kanssani maisemia, joissa tunteet voivat paljastua, mutta säilyä kätkettyinä. Nämä valokuvatut paikat voit tunnistaa mielikuvituksessasi. Mysteereistä tulee sinun salaisuuksiasi, ja tahdon viedä sinut uniin. Päähenkilöni laulavat täällä ilon ja kaipauksen sävelmillä.”

* *

Ice Skating, 2002.

Arvoitus on ratkaisematon, kuten Susanna Majurin meille äänettömästi puhuvat kuvat. Hän vei omat salaisuutensa mukanaan, mutta voimme sukeltaa kuvien kirkkaisiin vesiin.

Paitsi siihen, jonka jää on meiltä sulkenut. On vain portailla istuva, luistimiensa nauhoja kiinni solmiva nainen. Emme näe hänen kasvojaan, vain hänen hiuksensa, jotka ovat harmaat kuin jää. Ovi on raollaan.

Ulla-Maija Svärd

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua