Toden ja mielikuvituksen rajamailla – Backlight2020-näyttely Related Realities Himmelblaussa

Chirag Jindal: Into The Underworld.

KUVATAIDE | Albert Einsteinin teorioihin on syytä palata yhä uudelleen ja uudelleen; niitä tarkastellaan myös Galleria Himmelblaun rinnakkaistodellisuuksia käsittelevässä näyttelyssä Related Realities. Onko tyhjyyttä olemassa?

Related Realities Galleria Himmelblaussa (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 1.11.2020 asti. Avoinna ti–pe 11–18, la su 12–16. Vapaa pääsy.

Näinä epäilyksen ja epävarmuuden aikoina haluamme tukeutua johonkin. Kun vallitsevat uskonnot ovat menettäneet sijansa länsimaisen ihmisen arvoasteikon kärjessä eikä tilalle ole ehtinyt rakentua uusia henkisyyden muotoja, voimme kääntyä vain tieteen ja taiteen puoleen. Miksi ei, edustavathan ne parhaimmillaan ihmiskunnan kehittyneintä tajuntaa maailmankaikkeudesta niin älyllisellä kuin henkiselläkin tasolla.

Tämän vuoden Backlight-valokuvafestivaalin kantavana ajatuksena on taiteen ja tieteen liitto kaikessa moninaisuudessaan. Aihe on päätetty ennen pandemian alkua.

Neljästätoista eri maasta kotoisin olevat 22 kuvaajaa on valittu avoimeen hakuun vastanneista kuudestasadasta ehdokkaasta. Kuraattorien työ on aina jossain määrin kompromissien tekoa. Juryn jäsenet Ariane Koek, Maija Tammi, Lars Willumeit ja festivaalijohtaja Hannu Vanhanen vastaavat valinnoista. Valokuvakeskus Nykyaika henkilökuntineen ja vapaaehtoistyövoimin on kahdennentoista kerran historiansa aikana saanut aikaan kansainvälisen katselmuksen, tällä kertaa erikoisen haastavissa olosuhteissa.

* *

Valokuvan funktio sen alkuaikana oli selvästi dokumentaarinen ja sitä ovat pääasiassa edustaneet Backlight-festivaalin näyttelytkin. Tänään lokeroinnit vuotavat; dokumenttikuva ja käsitetaide sulautuvat yhteen ja valloittavat tilaa visuaalisella kerronnalla itsenäisesti vaikuttavalta taidevalokuvalta. Katsellessani Galleria Himmelblauhun ripustettua Related Realities -näyttelyä ajattelen dokumentaation olevan voimissaan edelleen; tavalla tai toisella se on mukana useimmissa teoskokonaisuuksissa, vaikka sanaa dokumentti ei niiden saatesanoissa mainittaisikaan.

Ariane Koek tuo esiin näyttelyluettelon tekstissään valokuvauksen filosofin, Daniel Rubinsteinin käsityksen siitä, mikä on valokuvauksen tehtävä 2000-luvulla:

”Digitaalinen teknologia antaa valokuvaukselle mahdollisuuden siirtyä pois ajatuksesta, jonka mukaan olennaista on itse kuva, ja antaa sille sen sijaan mahdollisuuden paljastaa sen oman luomisen olosuhteet ja kontekstit itse valokuvan ulkopuolella.”

Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan (Fragmentation of the Photographic Image in the Digital Age) Rubinstein yhdessä eri alojen asiantuntijoiden kanssa luonnehtii uudenlaista digitaalisen kuvan kriittistä tutkimusta ja taidemuotoa, joka sijoittuu visuaalisen taiteen, nykyfilosofian ja digitaalisten teknologioiden teiden risteykseen.

Käsitetaide voi olla hyvin visuaalista, mutta sen yksi, nykyään suosittu laji, perustuu enemmän kieleen ja vain katsojan mielessä syntyvään kuvaan käsitteineen. Visuaalisesti orientoituneelle katsojalle se ei välttämättä suo tyydytystä, eivätkä kaikki käsitetaiteenkaan teokset ole älyllisesti teräviä. Eräs määritelmä ”huonolle” käsitetaideteokselle on se, ettei annetusta materiaalista synny oivallusta eikä käsitettä, ehkä ei edes käsitystä, tai sen löytäminen on tehty niin hankalaksi, ettei sitä jakseta etsiäkään.

Maija Tammi, toinen suomalaisista kuraattoreista, kirjoittaa katalogin novellissa hauskasti eläväksi muuttuneesta mielikuvasta. Sellaisen voi myös hyvä käsitetaideteos ihmisen mieleen luoda.

Juryn yhdessä toimittama näyttelyjulkaisu ansaitsee erityiskiitokset. Siinä he kirjoittavat nautittavasti näyttelyn teoksista ja teemoista. Ariane Koekin essee otsikolla Diffraktioita valokuvauksesta, fysiikasta ja mielikuvituksesta käsittelee aikaa, tiedettä, tyhjyyttä ja valoa; aiheita joihin ei koskaan kyllästy. Lars Willumeitin Ilman suhteellisuutta jokainen asia ja ihminen on saari keskittyy ihmiskunnan tämän hetkisiin polttaviin ongelmiin ja Maija Tammi novellissaan Kuuluttaja rinnakkaistodellisuuksiin. Hannu Vanhanen johdattaa lukijat sisään näyttelyyn esipuheellaan.

Sameer Tawde Holy Boulevard 001 forKT

Sameer Tawde: Holy Boulevard. Utooppisten rakennelmien materiaalina ovat myrkylliset ja biohajoamattomat pakkausmateriaalit.

Taiteen totuus

Totuuden etsintä on yhteistä niin tieteelle kuin taiteellekin, mutta taiteen tapa tuoda asioita esille ei ole samalla tavalla suora kuin tieteen. Kysymys siitä, onko tämä totta vai mielikuvitusta ja onko sillä itse asiassa mitään merkitystä, voidaan kaikkineen esittää vain taiteen kontekstissa. Tänään itsestäänselvä ja kaikkien käyttämä tekniikka ja tieteen sovellukset liikenteestä lääketieteeseen ovat olleet silkkaa mielikuvitusta aiemmin tunnetussa historiassa.

Tulevaisuudesta taas kirjoittaa Eeva Kilpi Sinisessä muistikirjassaan (WSOY 2019), jota sattumalta kirjoitustauolla selailin, näin:

”Unelmilla, kuvitelmilla, peloilla ja kaipauksella, kertomalla, kirjoittamalla, sanoilla, taiteella, äänensävyllä luodaan maailmaan kudosta joka muuttuu todellisuudeksi, meidän elämäksemme, maapallon, planeetan elämänmuodoksi.

Jokainen meistä luo elämänkudosta – sen tulisi olla kaunista, ainakin miellyttävää, mieluiten ihmeellistä, mutta aina korkeasti moraalista ja syvästi ja aidosti luontoa kunnioittavaa, suojelevaa ja puolustavaa, jos niin on tarpeen.”

Tieteen avulla mielikuvitukselliset ajatukset saattavat muuttua todeksi ja arjen harmauttama todellisuus paljastaa vääriä luuloja, mutta myös uusia mahdollisuuksia, joita emme ole tulleet huomanneeksi. Tiede ja taide kulkevat käsikädessä.

Sjoerd Knibbeler ChandrayaanforKT

Shoerd Knibbeler: Lunacy.

Valokuva itsessään on vajaa parisataa vuotta vanha keksintö, josta on kehittynyt muun muassa elokuva ja digitaalinen kuvaus, lääketieteellinen kuvantaminen ja kirliankuvaus. Kaikissa taiteen lajeissa tiede on mukana jo alkuvaiheesta saakka, sillä jo pelkästään työvälineet ja materiaalit ovat syntyneet tutkijoiden työn tuloksina. Humanististen tieteiden käsityksiä teosten kielestä on vaikea eksaktisti suodattaa esille. Niinpä taiteen ja tieteen välisiä sidoksia käsittelevän näyttelyn kokoaminen ei ole ollenkaan yksinkertainen asia.

Suomalainen Miia-Mari Virtanen on eteerisessä kuvaparissaan käyttänyt omaa kehoaan haurauden tutkimiseen. Hän on aina ollut erikoisen tietoinen sydämensä sykkeestä. Teoksessaan hän yhdistää valokuvaa ja digitaalista kuvankäsittelyä lääketieteelliseen kuvantamiseen. Sydämestään keräämänsä aineiston perusteella hän luo uuden, tietoisemman kuvan itsestään. Hänen teoksellaan White Noise on magneettinen aura eikä se jää dokumentaarisen kuvan tasolle.

Englantilaiset John Angerson ja historian professori Ian McBride ovat yhteistyössä luoneet mielenkiintoisen kuvasarjan On This Day. Kuvapareissa on arkistokuvia vuoden 1900 jälkeen tapahtuneista historiaan erityisesti vaikuttaneista tapahtumista. Niihin on rinnastettu kuvia samasta paikasta tänä aikana; päivämäärät kuvissa ovat vuotta lukuun ottamatta identtiset. Tutkimaan innostava sarja on täysin vailla tietoja tapahtumista ja paikoista, mikä turhauttaa ja keskeyttää siihen paneutumisen alkuunsa. Tiedot löytyvät valokuvaajan sivuilta, tosin vain englanniksi.

Michel Le Belhommen uudet maisemakuvaa vastustavat maisemakuvat perustuvat kuva-analyysiin samoin kuin Karl Ketamon maisemat, jotka ”käsitteellisen uudelleenmuotoilun avulla kyseenalaistavat aiheidensa auktoriteetin ja vallan”. Sekä ranskalaisen että suomalaisen kuvauusinnat kestävät katsetta. Kuva-analyysin tärkeyttä nykyaikana korostaa myös Marie Lukasiewicz. Hänen työnsä Beyond Coral White kuiskaa: olemme itseämme tuhoava luonto.

Tekoälyn kehittäminen, sen luotettavuuden epäily ja sen tuotokset ovat portugalilaisen Carlos Trancoson ja suomalaisen työparin, kuvataiteilija Sami Lukkarisen ja tulevaisuudentutkija Roope Mokkan aiheena. Computer Vision -niminen teos pyrkii parantamaan tekoälyn suorituskykyä sille tarjotuilla julkaisemattomilla selfieillä, joita kuka tahansa voi lahjoittaa. Himmelblaussa voi sitten käydä katsomassa minkälaiseen tulokseen tekoäly on päätynyt juuri sinun kasvojesi kohdalla.

Trancoson Ann on lyhenne sanoista Artificial Neural Network eli keinotekoinen neuroverkko, joka tuottaa kolmiulotteisia värillisiä kuvia yksinkertaisella heijastusjärjestelmällä.

Alankomaalaisen Sjoerd Knibbelerin valokaappikuvat pysäyttävät. Usean teoksen sarja ripustettuna eri korkeuksille pimeän mustan salin päätyyn ja lattialle on lumoava. Yksittäinen lehdistökuva ei tee oikeutta installaatiolle. Knibbeler on luonut teoksiinsa tilan, jonka riippumaton olemassaolo ei välitä katsojan mielipiteistä. Kyseessä ei enää ole ulkoapäin kohdetta tarkkaileva dokumenttikuva, vaan taideteos, josta itse taiteilija katsoo tarkkailijaansa.

Lunacy osa bymltforKT

Shoerd Knibbeler: Lunacy. Näkymä näyttelystä. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Knibbelerin projekti Lunacy on saanut innoituksensa kuulentojen historiasta. Dokumenttien perusteella hän rakensi tavallisen rautakaupan aineksista pienoismallit. Ne hän kuljetti Alankomaiden pimeimmälle seudulle, kuivatetulle alueelle Noordoostpolderiin, missä kuvasi ne kuun valossa. Näillä kuvillaan hän ansaitusti voitti Majaoja-säätiön pääpalkinnon.

Chirag Jindal (s. 1993) Uudesta-Seelannista lienee näyttelyn nuorin tekijä. Hänen työnsä on festivaalin kookkain yksittäinen teos. Se kuuluu kansainvälisesti palkittuun sarjaan Into The Underworld vuodelta 2018. Kuvassa on LiDAR-tekniikalla kuvattu kaksikerroksinen maisema, jonka alaosassa on maorien pyhä luola. Sen päälle on piittaamattomasti rakennettu asuinalue.

Koulutukseltaan Jindal on arkkitehti, jonka kerrotaan työskentelevän ”dokumentaarisen journalismin, uuden mediataiteen ja nykyaikaisen karttatieteen yhtymäkohdassa”. Hän työskentelee yhteistyössä luolatutkijoiden, maanomistajien, maorien ja paikallishallinnon kanssa pyrkien kokoamaan todisteita vielä jäljellä olevista pyhistä paikoista, joita ei uskota vuosisadan lopulla enää olevan olemassa montaakaan.

Marjolein Blomin installaatio A Monkey Peeled an Onion käsittelee tyhjyyttä. Aihe on alati kiehtova; ihminen tietää, ettei materiaa ole löydetty, ja vertauskuvallisesti apina, joka kuorii sipulia, ei löydä kuorien alta muuta kuin – kuoria. Fysiikan suuria löytöjä on mahdoton todentaa arjen tasolla. Installaatio ei puhuttele minua, vaikka kvanttifysiikka sen tekeekin.

Näyttelyn taiteilijat ovat jäljitelleet tieteellistä asennoitumista ja käytäntöjä taiteen teossa, tieteelliset löydöt ja läpimurrot ovat inspiroineet tekijöitä, tieteellisiä toimenpiteitä on dokumentoitu ja niihin on suhtauduttu leikkisästi ja huumorilla, mutta hyvin harvassa tapauksessa näyttelyprojekteista tutkija ja taiteilija ovat varsinaisesti työskennelleet yhdessä. ”Rinnakkaistodellisuudet” on realistinen nimi kokonaisuudelle.

Taiteella ja tieteellä on erilainen lähestymistapa todellisuudentutkimukseen. Kun tutkija tarkastelee kohdettaan ulkopuolisena, taiteilija tekee työtään koko henkilökohtaisen universuminsa kautta. Nämä tavat voivat täydentää toisiaan, mutta eivät ne voi korvata toisiaan eikä niiden tarvitse sitä tehdä.

Marja-Liisa Torniainen

Related Realities Galleria Himmelblaussa (Finlaysoninkuja 9, Tampere) 1.11.2020 asti. Avoinna ti–pe 11–18, la su 12–16. Vapaa pääsy. Mukana näyttelyssä: John Angerson, Marjolein Blom, Guilherme Gerais, Chirag Jindal, Karl Ketamo, Sjoerd Knibbeler, Karina-Sirkku Kurz, Michel Le Belhomme, Marie Lukasiewicz, Sami Lukkarinen & Roope Mokka, Andrei Nacu, Sarker Protick, Andy Sewell, Daniel Stier, Sameer Tawde, Carlos Trancoso, Miia-Mari Virtanen, Saana Wang, Timo Wright, Sheung Yiu, Ksenia Yurkova ja Alba Zari.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This