Pia Sirén: Suojan alla. Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Maija Toivanen
KUVATAIDE | Vallisaarta kierrellessä on kiehtovaa ajatella, että kasveissa liikkuu samoja hormoneja ja välittäjäaineita kuin ihmisessä. Parhaimmillaan biennaalikäynti saa katsomaan muunlajisia uusin silmin.
Helsinki Biennaali 2025 Vallisaaressa, Esplanadin puistossa ja HAM Helsingin taidemuseossa 21.9.2025 asti.
Vallisaareen pääsee parissakymmenessä minuutissa lautalla Kauppatorilta. Kaupungin häly jää taakse yksinäisellä linnoitussaarella, joka vapautui puolustusvoimilta muutama vuosi sitten.
Kun edellisessä biennaalissa kuuli eihän-täällä-ole-mitään-valittelua, tällä kertaa katsojaa vastassa on jo rantautumispaikalla teos, joka tekee kerralla selväksi, että ollaan taidesaarella. Pia Sirénin kolossaalinen Suojan alla on rakennustelineistä ja värillisistä pressuista kasattu metsä ja hänen tähän asti suurin maisematyönsä. Se peittää osittain myös vanhan luotsien asuintalon, jonka edestä alkaa kolmen kilometrin pituinen biennaalireitti.
Maailma tuli kirjaimellisesti vierailulle biennaaliin. Mukana on 37 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää Pohjoismaiden lisäksi erityisesti Latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta. He edustavat kolmeakymmentä kulttuuria.
Näyttelyn jakaminen Helsingin kaupungin taidemuseo HAMin ja Vallisaaren kesken on jatkuvaa tasapainon etsimistä. HAMissa on tilaa ympärilleen vaativia teoksia ja installaatioita, kun taas saarelle sijoittuvat teokset käyvät luontevaa vuoropuhelua herkän luonnon kanssa. Hämärissä sokkeloisissa bunkkereissa käynti sujuu nyt juohevasti ja jonottamatta.
Eräänlainen välitila saaren ja museon välillä on Esplanadin puisto, jossa on myös teoksia, muun muassa Kalle Hammin ja Dzamil Kamarengin Ötökkiryijyt.
Biennaalin teemana on Suoja: Pinnan alla ja yläilmoissa, joksikin tullen ja jonnekin kuuluen. Tarkemmin fokus on erilaisten eliöiden, varsinkin kasvien paikasta kannattelemassa maapalloksi kutsuttua kokonaisuutta niin maan päällä kuin meren syvyyksissä.
Kiinnostus muunlajisia kohtaan on ollut jo pitkään vahva trendi kuvataiteessa, ja kasvineurobiologian uusimmat löydöt avaavat siihen kokonaan uusia näkökulmia. Nykyisin tiedetään, että kasveilla on monipuolisia kykyjä oppia, muistaa, viestiä ja sopeutua ympäristöönsä, vaikkei niillä ole tietoisuutta samalla tavalla kuin ihmisillä tai muilla eläimillä – mitä tietoisuus sitten onkaan – asia, johon filosofit ja tiede eivät ole edes ihmisen kohdalla löytäneet vain yhtä oikeaa vastausta. Kasveissa kuitenkin liikkuu samoja hormoneja ja välittäjäaineita, jotka säätelevät ihmisen univalverytmiä ja mielialaa.
Vallisaaresta mieleen jäivät vahvimmin teokset, joissa kasvien tuottamia ääniä oli erilaisilla sensoreilla muunneltu ihmiskorvien kuultavaksi; esimakua tästä saatiin jo ensimmäisessä biennaalissa Teemu Lehmusruusun teos, joka muutti lahoavien puiden äänen ihmiskorvin kuultavaksi huminaksi.
Band of Weeds: Puiden itku. Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Sonja Hyytiäinen
Vaikuttavin kokemus oli Band of Weeds -yhtyeen kasvihuoneen näköinen Puiden itku -teos. Sen lähtökohtana on Kalevalan runo Koivun itku, jossa Väinämöinen kuuntelee ihmisten huonosti kohtelemaa koivua ja valmistaa siitä kanteleen. Teoksessa on hyödynnetty Helsingin yliopiston tutkimusta, jossa kaadettiin puolet talousmetsää ja muutettiin jäljelle jääneiden puiden äänet ihmiskorvin kuultaviksi. Tulosten mukaan puuston harventaminen oli kaatamattomille puille ahdistava kokemus.
Kasvihuoneessa istuskellessa kuulee puiden narahtelevia parkaisuja. Teos on terveellinen muistutus tarkastella ihmisen paikkaa maailmassa, vaikka se johtaakin loputtomien moraalisten dilemmojen äärelle.
Hans Rosenström: Ajan aallot. Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Sonja Hyytiäinen
Hans Rosenströmin installoimassa Ajan aallot -teoksessa törröttää pystyssä ryhmä maasta kaivettuja miljoonien vuosien ikäisiä fossiloituneita puunrunkoja. Yhden pinnalla virtaa vesi ja katsojan liikkeestä aktivoituva rauhoittava äänimaisema kaikuu määrittämättömästä suunnasta, mikä on Rosenströmin salaperäisille teoksille ominaista. Ajan aallot tarjoaa kehollisen kokemuksen, jossa voi kokea olevansa osa ikuista kiertokulkua.
Tue Greenfort: Limulus Polyphemus Lampisaari. Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Sonja Hyytiäinen
Meren aalloista rannalle ryömii luonnollisen kokoisia molukkirapuja Tue Greenfortin teoksessa Limulus Polyphemus Lampisaari. Uhanalainen molukkirapu on elävä fossiili ja asustellut merissä satoja miljoonia vuosia.
Aleksanterin bunkkerin kätköissä on myös Greenfortin lasinen Korvameduusa muistuttaen muuttuvasta ilmastosta: meduusat ovat levinneet alueille, joilla niitä ei ole aiemmin tavattu.
Tamara Henderson: Matojuttu. Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Sonja Hyytiäinen
Samassa bunkkerissa on myös Tamara Hendersonin installaatio Matojuttu. Taiteilija kiinnittää huomion planeetan unohdettuihin sankareihin eli kompostimatoihin. Ne tekevät tärkeää työtään bunkkeriin sijoitetussa kompostissa ja niiden mussutuksen ja ruoansulatuksen äänet on vahvistettu ihmiskorvin kuultaviksi.
Teoksen toinen osa, veistoksellisten kehysten rajaamat värikkäät matoaiheiset maalaukset, on harmillisesti erotettu HAMin saleihin.
Muunlajisten eliöiden rinnalla huomio on luonnonmateriaaleissa ja niihin liittyvissä traditioissa. Mukana on useita alkuperäiskansoihin kuuluvia taiteilijoita. Heidän teoksensa muistuttavat hienovaraisesti ekologisesta riippuvuudesta, joka urbaanissa ympäristössä tahtoo unohtua.
Perulaiselta tekstiilitaiteilija Ana Teresa Barbozalilta on teos Toisiinsa punoutuvat tarinat. Materiaaleina ovat eläimen taljaa muistuttava yanchama-puun kuori ja koivun tuohi. Yanchama-puun pitkä historia Amazonin alkuperäiskansojen historiassa avautuu punoksen sisäpintoihin tehdyissä piirroksissa.
Ana Teresa Barboza: Toisiinsa punoutuvat tarinat. Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Sonja Hyytiäinen
Onko vieraslajien lisäksi olemassa myös vierastuoksuja? Kyllä on. Matkan varrella on Raimo Saarisen teoksia, joissa voi haistella kolmea eri tuoksua ja miettiä miten ne sopisivat saarelle. Tuulisessa säässä ei paljoa haista, mutta jotain tervalle tuoksahtavaa lehahtaa yhdestä Vierastuoksu-kyltistä.
Kohteesta toiseen kävellessä huomion varastavat rehevä luonnontilainen metsä ja puolustusvoimien hylkäämät purkukuntoiset talot, joista yhden taiteilijaduo nabbteeri on peittänyt risukatteella. Se houkuttelee kuvittelemaan miltä saari näyttäisi, jos se rauhoitettaisiin kokonaan ihmisen askelilta, vaikka tuhanneksi vuodeksi. Mallia voisi ottaa Pöytyältä IC-98:n Khronoksen talosta.
Kun reitin lopussa tiirailee merimaisemia Olafur Eliassonin jättikaleidoskoopin kautta, voi kuvitella miltä maailma näyttää jonkin ötökän silmin katsottuna. Kokemus vahvistuu, kun näpsäisee kännykän kameralla kuvan kaleidoskoopin läpi.
Nabbteeri: Parahultainen isäntä. Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Sonja Hyytiäinen
HAMiin sijoitettu biennaalin osuus on oma kokonaisuutensa, mutta se linkittyy Vallisaareen yksittäisten teosten kautta.
LOCUS-kollektiivin Riihimäellä puhalletut lasikasvit kelluvat Vallisaaren pienellä järvellä ja HAMissa on akvaario äänimaisemineen. Yhdessä ne muodostavat teoskokonaisuuden Zostera Marinan kasvun laulu. Se on ylistys meriahokkaalle, jota kasvaa Itämeressä tarjoamassa suojaa muille lajeille ja parantamassa veden laatua.
LOCUS (Tanja Thorjussen & Thale Blix Fastvold): Zostera Marinan kasvun laulu. Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Sonja Hyytiäinen
HAMissa pyörii Jenni Laitin ja Carl-Johan Utsin yksikanavainen videoteos Isoäitimme kyyneleet, joka on kuvattu Saamenmaan talvisissa maisemissa. Erityisesti porojen vaellus on suggeroivaa katsottavaa.
Teos on haikeatunnelmainen apoteoosi luonnolle ja elämäntavalle, jota ei joskus enää ole ilmaston muuttuessa. Se panee myös kysymään, kuinka suojella tulevaisuutta.
Regina de Miguel: Ofrenda (Offering). Kuva: HAM / Helsinki Biennial / Sonja Hyytiäinen
Muista poiketen Regina de Miguel kurkottaa kaukaiseen tulevaisuuteen. Hän on työstänyt kuvitteellisia olentoja ja maailmoja, joita ei voi luokitella eläin- tai kasvikuntaan, elolliseen tai elottomaan. Hän on rakentanut myös teknofossiileja, jäänteitä tulevista aikakausista.
Seppo Metso
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Jäätelökesän kevyt ilo saa vastapainokseen haikeuden – arviossa Purnun kesänäyttely Onnenpäivä
KUVATAIDE | Yksi Purnu-kausi loppuu, kun Eerika Malkin ja Jari Granholmin sopimus Aimo Tukiaisen Purnun säätiön kanssa päättyy.
Finlayson Art Area 2025: Helinä Hukkataival, pienet puuhat ja arkiset askareet
KUVATAIDE | Media- ja performanssitaiteilija Helinä Hukkataival tuo Finlayson Art Areaan Martta-sarjansa valokuvateoksia sekä videoperformansseja.
Kahvilla-näyttelyssä kolme Turun Taideakatemian opiskelijaa väläyttää osaamistaan
KUVATAIDE | Anna Nuutinen, Roope Laiho ja Peter Ahlskog ovat toisen vuoden opiskelijoita Turun Taideakatemiassa.
Olavi Lanun taiteen löytää parhaiten Lahden luonnosta ja kaduilta
KUVATAIDE | Sata vuotta sitten syntynyttä kuvataiteilijaa muistetaan niin Lahden Visuaalisten taiteiden museossa Malvassa kuin Orimattilan taidemuseossa – sekä tietysti Lanu-puistossa.