Alma Heikkilä: coadapted with (sopeutua yhdessä), 2023. Kuva: HAM/Helsinki Biennial/Kirsi Halkola
KUVATAIDE | Meri itsessään sekä vesielementti olemassaolon edellytyksenä nousevat esiin monissa Helsinki Biennaalin 29 taiteilijan ja taiteilijakollektiivin teoksista.
Uusia suuntia voi syntyä – Helsinki Biennaali 2023 Vallisaaressa ja HAMissa 17.9.2023 saakka.
Jos ensimmäinen Helsinki Biennaali kaksi vuotta sitten kuulosteli vielä paikkaansa korona-ajan olosuhteissa, tämän vuoden kattauksesta voi sanoa jo nyt, että se on yksi alansa kiinnostavimpia suurnäyttelyjä koko Euroopassa. Lähin saman mittaluokan kattaus on samoihin aikoihin avattu 25-vuotias Liverpool Biennial.
Helsingin ehdoton vahvuus on päänäyttelyn sijoittaminen pienen lauttamatkan päähän kaupungista Vallisaaren vanhalle linnoitussaarelle, joka on pääosin luonnontilainen tuhannen perhoslajin koti ja jossa maisemaa hoitavat lampaat. Luonto, Itämeren läheisyys sekä vanhat holvikattoiset ruutikellarit tarjoavat ainutlaatuiset puitteet taiteelle.
Helsinki Biennaali 2023:ssa (11.6.–17.9.2023) on mukana 29 taiteilijaa ja taiteilijakollektiivia. Teoksista 12 on uusia. Teoksista kuusi on uusia versioita vanhemmista teoksista. Näyttelyjä ja oheistapahtumia järjestetään lisäksi eri puolilla kaupunkia, verkossa ja HAMissa.
Oheistapahtumien kieli on englanti, mikä korostaa biennaalin kansainvälistä luonnetta mutta voi toisaalta sulkea osan yleisöstä ulkopuolelleen.
* *
Remedies (Sasha Huber & Petri Saarikko): Sanctuary, mist (Turvapaikka, utu), 2023. Kuva: HAM/Helsinki Biennial/Kirsi Halkola
Ensimmäinen biennaali oli kytköksissä ekosysteemiin ja sama pohjavirta on mukana tälläkin kertaa, vaikka biennaali käsittelee suuria kysymyksiä ympäristötuhoista poliittisiin konflikteihin. Meri itsessään sekä vesielementti olemassaolon edellytyksenä nousevat esiin monissa teoksissa.
Näyttelyn otsikkoon Uusia suuntia voi syntyä sisältyy toivon siemen muutoksesta parempaan. Lause on lainattu antropologi Ann Lowenhaupt Tsingiltä, joka on myös yksi biennaalin taiteilijoista. Hän kannustaa oppimaan tulemalla tietoiseksi pienistä näkymättömistä yksityiskohdista. Tällä lukuohjeella teoksista saakin paljon irti.
Toimijuus on yksi biennaalin teemoista, kaksi muuta teemaa ovat uusiutuminen ja kontaminaatio eli saastuminen. Ydinajatus tiivistettynä on, että vaikka ihmisen aiheuttama saastuminen on saanut pahaa jälkeä aikaan, erilaisten toimijoiden yhteistyönä voidaan uusiutua ja saada aikaan jotain parempaa. Tässä eloonjäämispelissä ihminen ei tosin ole ainoa toimija.
Osansa on luonnon koko kiertokulkuun osallistuvilla organismeilla ja myös tekoälyn soveltamisella.
* *
Tabita Rezaire, Deep Down Tidal, 2017. Kuva: HAM/Helsinki Biennial/Kirsi Halkola
HAMiin on sijoitettu massiivisia installaatioita. Siellä on myös Tabita Rezairen häikäisevän moniulotteinen videoteos Syvyyksien vuorovesi. Rezaire purkaa mereen liittyviä kertomuksia ja kommunikaatiota. On kuin merellä olisi ikuinen muisti: valtaosa meren pohjassa kulkevista valokuitukaapeleistakin noudattelee siirtomaa-ajan laivareittejä.
Linkki HAMista Vallisaareen käy Tuula Närhisen teosten kautta. Harakansaaressa Helsingin edustalla asuva Närhinen on vuodesta 2006 seulonut jätettä Helsingin rannikkovesistä. Hän perkasi myös Lontoon Thames-joen rantojen mutaa. Lontoon-löytönsä hän installoi pitkiin kouruihin HAMin salin seinille.
Tuula Närhinen, The Plastic Horizon, 2019–2023. Kuva: HAM/Helsinki Biennial/Sonja Hyytiäinen
Yhteen Vallisaareen ruutikellareista hän toi Itämeren-löydöistä kootun installaation The Plastic Horizon. Teos osallistuu keskusteluun pahoin saastuneen Itämeren tilasta ja osoittaa, että pienikin teko on teko kohti parempaa. Puhdistettu, värien mukaan järjestetty muovijäte on esteettisesti punnittu näky ja samalla puistattava muistutus, mitä kaikkea mereen on heitetty. Pikanttina yksityiskohtana teoksissa näkyy myös kulttuurien ero.
Thamesin vuosisataisista kerrostumista seuloutui keramiikkapaloja, historialtaan nuoren Helsingin meren rantoja täyttää puolestaan ihmisten sinne viskaama muoviroska.
Emilija Skarnulyte, Hypoxia, 2023. Kuva: HAM/Helsinki Biennial/Kirsi Halkola
Samaa teemaa saarella jatkaa Emilija Skarnulytèn videoinstallaatio Hypoxia, jonka kerronta yhdistelee mereen liittyviä myyttejä. Teoksen nimi viittaa happikatoon, josta myös Itämeren syvänteet kärsivät.
Globaali maailma tunkee esiin myös saarelle rakennetusta hiekkapuutarhainstallaatiosta PHOSfate. Yrttien kasvatuksessa käytettävä vettä säästävä hiekkaviljelytekniikka on lainattu Länsi-Saharan sahrawi-kansalta. Teos on osa taiteilija, runoilija Mohamed Sleiman Labatin ja elokuvantekijä Pekka Niskasen kolmivuotista projektia, joka tutkii fosforikaivosten vaikutusta sahrawien pakolaisuuteen, Itämeren tilaan ja ruuanviljelyyn. Omakohtaisuutta aiheeseen tuo Labat, joka on pakolaisleirillä syntynyt sahrawi. Ongelma tulee iholle, kun tietää, että tuo sama Saharassa louhittu fosfaatti valuu lannoitteina myös Itämerta rehevöittämään.
PHOSfate-ryhmä: Mohamed Sleiman Labat ja Pekka Niskanen, PHOSfate, 2023. Kuva: HAM/Helsinki Biennial/Kirsi Halkola
* *
Näyttelyn herkin ja salaperäisin teos löytyy kävelyreitin varrelta pienestä makeanveden lammesta. Venäjän vallan aikana lampi rakennettiin juomaveden lähteeksi. Luonto on sen jälkeen ottanut lammen valtaansa.
Sasha Huberin ja Petri Saarikon Turvapaikka-installointi on lammen pinnalle ilmestyvä usvapatsas, jota tuulenvire pyörittää. Ruuasta, yrteistä ja musiikista syntyy parantava kokonaisuus. Elokuvantekijä Lotta Petronella, ruokakirjailija Sami Tallberg ja lauluja-lauluntekijä Lau Nau (Laura Naukkarinen) loivat kokonaisuuden nimeltään Saarten Materia Medica. Sen ydin on vanha puinen vaja, joka on installoitu apteekiksi. Hyllyt ovat täynnä lasipurkkeja, joihin on säilötty värikkäitä yrttiuutteita. Teos on ylistys luonnon antimille, joita Suomessa kuka tahansa voi jokamiehenoikeuksien ansiosta kerätä. Yrtteihin yhdistyy myös parantamisen ajatus, jota täydentävät kesän mittaan nähtävät ja kuultavat Laments– kuoroesitykset apteekin kulmilla. Yhdessä laulaminen ja myös yhdessä sureminen ovat kollektiivista parantamista.
Lotta Petronella sekä Sami Tallberg & Lau Nau: Materia Medica of Islands (Saarten Materia Medica), 2023. Kuva: HAM/Helsinki Biennial/Sonja Hyytiäinen
Taidekävelyn loppupäästä löytyy metsään sijoitettu Alma Heikkilän kipsiveistos coadapted with, jota ympäröi kehikkoon pingotettu polyesterikangas. Siihen sivelty kasvipigmentti leviää kesän aikana veistokseen sateen ja auringon myötävaikutuksella.
Heikkilän teos tekee hienovaraisesti näkyväksi luonnon lähes huomaamattomien toimijoiden kuten mikrobien työtä. Ympyrä kiertyy umpeen.
Seppo Metso
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Tamperelainen syö mustaamakkaraa, ihminen ei” – Speksi riemastuttaa pohtimaan taiteen paikkaa
MUSIIKKITEATTERI | Speksi on opiskelijavoimin tehty musiikkitanssiteatteriesitys, jonka suola on improvisaatio. Speksiteatteria tehdään nykyään lähes kaikissa yliopistokaupungeissa.
Lukupäiväkirja 2024 – osa 4: luonnontiedettä ja kirjallisuutta lapsille ja nuorille
LUKEMINEN | Mikko Saari luki huhtikuussa lasten ja nuorten luonnontiedekirjoja, lastenromaaneja, kokeellista kirjallisuutta, sarjadekkarin ja muutaman runokirjan.
Parasta juuri nyt (2.5.2024): Veden elämää, Luvattu maa, Suomenlinna, euroviisut, Löydä luonnollinen äänesi
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Anna Novionin mukaan elokuvan tekeminen on kuin matematiikkaa: ”Kun aloittaa, ei tiedä minne päätyy”
HENKILÖ | Anna Novion teki kiehtovan elokuvan matematiikkanörtistä. Kulttuuritoimitus tapasi Margueriten teoreeman ohjaajan tämän Suomen-vierailulla.
