Sigrid Schauman todisti, ettei koskaan ole liian myöhäistä – näyttely Turun taidemuseossa

09.03.2021

Sigrid Schauman 1900-luvun alussa Helsingissä. Kuva: Åbo Akademi

KUVATAIDE | Yli satavuotiaaksi elänyt Sigrid Schauman maalasi väkevimmät koloristiset teoksensa eläkeiässä ja vastusti kommunismia samalla kiihkolla kuin hänen Eugen-veljensä oli vastustanut Suomen venäläistämistä.

Sigrid Schauman Turun taidemuseossa 23.5.2021 saakka.

Turussa on harvinainen tilaisuus nähdä Sigrid Schaumanin (1877–1979) etelän valoa hehkuvia koloristisia maalauksia ja henkilökuvia, joita on lainattu julkisten kokoelmien lisäksi yksityiskodeista. Tunnin vierailuaika pitää varata etukäteen museon sivuilta, jonne varauskalenteri avataan kahden viikon jaksoissa.

Sigrid Schauman Omakuva kopio

Sigrid Schauman: Omakuva, n. 1950-luku. Kuva: Turun taidemuseo

Aloitetaan näyttelyn loppupäästä. Esillä on museon omista kokoelmista eteerinen omakuva, jossa kolorismi vaimenee. Teoksen arvellaan sijoittuvan 1950-luvulle.

Vaikka maalausta on houkutus katsella taiteilijan henkilöhistorian kautta kuten Schjerfbeckin armottomien omakuvien sarjaa, ei siihen ainakaan elämän hiipumisen tematiikka sovi; paljon myöhemmältä ajalta näyttelyssä on mustavalkoinen valokuvasuurennos, jossa 83-vuotias taiteilija istuu taidemesenaatti Amos Andersonin Söderlångvikin huvilan terassilla.

Tunnelma on kesäinen, taiteilijan kohotetussa kädessä on vermuttilasi, ja ryhdikäs olemus viestii, ettei tässä vielä lähestyvää loppua murehdita, vaikka näkö on hiipumassa. Sitkeä taiteen grand old lady osallistui vielä satavuotiaana takautuvan näyttelynsä avajaisiin Amos Andersonin taidemuseossa 1978.

Sigrid Schauman Söderlångvikissa 1961

Sigrid Schauman Söderlångvikissa 1961. Kuva: Huvudstadsbladet

Näin laajasti Schaumanin tuotantoa ei ole Suomessa nähty aikoihin. Edellinen Schauman-kattaus oli yksityisessä taidemuseo Villa Gyllenbergissä Helsingin Kuusisaaressa vuonna 2019. Turun taidemuseon alakerran salit täyttävässä kattauksessa on 120 työtä.

Sigrid Schauman oli ranskalaisen värimaalauksen puhdasverinen edustaja ja yksi niitä harvoja suomalaisia naistaiteilijoita, joita arvostettiin jo omana aikanaan. Turun taidemuseon näyttely kohottaa mieltä ja lohduttaa. Schauman vangitsi kuviinsa sen väreilevän kauneuden, joka kätkeytyi erityisesti Italian ja Ranskan valossa kylpeviin kulttuurimaisemiin. Vaikkei hän koskaan tehnyt abstrakteja teoksia, aikakronologisesti etenevä näyttely osoittaa siirtymän kohti yhä suurpiirteisempää siveltimen jälkeä vuosikymmenten kuluessa. Käyttämänsä palettiveitsitekniikan hän oli omaksunut hieman vanhemmalta taiteilijaystävältään Ellen Thesleffiltä.

Sigrid Schauman Herttoniemestä

Sigrid Schauman: Herttoniemestä, 1906. Kuva: Nils Dahlströmin kokoelma / Turun taidemuseo

Schaumanin taideopiskelu ja uran alku ajoittui 1900-luvun vaihteen kansalliseen heräämiseen ja ensimmäiseen sortokauteen, jolloin valtaa suuriruhtinaskunnassa käytti vihattu venäläistäjä Bobrikov. Kun Gallen-Kallelan ja Järnefeltin kaltaiset taiteilijat innoittuivat suomalaisesta luonnosta kansallisen identiteetin vahvistajina, Schaumanin suhde koskemattomaan luontoon pysyi yhtä etäisenä kuin Oscar Wilden; runoilijan mielestä metsä oli outo paikka, jossa lentelee raakoja viiriäisiä.

Schaumanin mielestä suomalainen luonto oli ikävä ja yksitoikkoinen. Selitystä voi hakea varhaisvuosien avarammista ja monipuolisemmista maisemista. Hän syntyi – Ilja Repinin tavoin – Tsugujevissa nykyisen Itä-Ukrainan alueella. Lapsuus kului everstiluutnantti-isän töiden vuoksi Puolan Radomissa.

Sigrid Schauman Italialainen maisema Volterra 1909

Sigrid Schauman: Italialainen maisema Volterra, 1909. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Schaumanin yläluokkainen suomenruotsalainen perhe ei mitenkään kannustanut tytärtä taiteilijan uralle, vaikka hän sai käydä vähän aikaa Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulua. Kun veli Eugen ampui Bobrikovin vuonna 1904, koko perhe joutui ankaran painostuksen kohteeksi, ja nuori Sigrid sai hyvän syyn muuttaa ulkomaille opiskelemaan taidetta ja maalaamaan muutamiksi vuosiksi.

Lapsen saatuaan ja yksinhuoltajaksi jäätyään hän huomasi pian, ettei taiteen tekemisellä Suomessa elä. Pelastus oli työ taidekriitikkona, mikä kesti yli 30 vuotta. Helsingissä hän löysi maalauskohteita puistoista. Töölön kodista oli lyhyt kävelymatka kaupunginpuutarhaan. Vuonna 1948 siellä maalattu näyttelyssä oleva teos voisi olla etelämpää, ellei valju valo paljastaisi sitä pohjoisilla leveysasteilla syntyneeksi. Teos on kiinnostava myös ajan kuvana. Töölönlahti on luonnontilassa ja kasvavan kaupungin piirteet voi kuvitella eksoottisen puistomaiseman taakse. Maalausmatkat etelän valoon olivat kautta vuosikymmenten henkireikä.

Sigrid Schauman Helsingin kaupunginpuutarha 1947 öljy kankaalle

Sigrid Schauman: Helsingin kaupunginpuutarha, 1947. Kuva: Harri Heinonen

Poliittisesti Schauman oli tiukka antikommunisti ja Kekkosen sotien jälkeisen idänpolitiikan armoton kriitikko. Antipatia Kekkosta kohtaan oli niin kovaa, että hän palautti vuonna 1953 saamansa Pro Finlandia -mitalin. Oli häpeällistä pitää mitalia, jonka oli myöntänyt Kekkonen, silloin vielä pääministeri.

Mahdollisuus omistautua täysipäiväiselle maalarin uralle koitti vasta 1940-luvulla, kun Schauman jäi eläkkeelle ja puhkesi uuteen hehkuun maalarina. Kun ihmeteltiin, miksi hän vielä liki 72-vuotiaana lähti maalausmatkalle Etelä-Ranskaan, hän vastasi: ”Täytyyhän sitä ajatella omaa kehitystään ja tulevaisuuttaan”. Näyttelyn täyteläisimmät teokset ovatkin noilta myöhäisiltä vuosikymmeniltä. Ne ovat kautta linjan pienikokoisia käytännön syistä. Schauman oli ulkoilmamaalari, ja kankaita piti pystyä kuljettamaan helposti mukana.

Seppo Metso

Sigrid Schauman Alaston

Sigrid Schauman: Alaston, 1954. Kuva: HAM / Hanna Kukorelli

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This