Lasitaide hakee suomalaisten modernistien suuresta menestyskertomuksesta irtautuvia uusia ilmaisuja

26.03.2022

Voipaalan taidekeskuksessa kokoustavat Tommi Toijan Lasipäät (2021). Teosten puhaltajana on toiminut Kaappo Lahdesmäki.

KUUKAUDEN KARTANONÄYTTELY | Voipaalan taidekeskuksen lasiveistoksia esittelevä näyttely ”Ihminen – tarinoita lasissa” osoittaa, miten haurasta tai jykevää, ilmavaa tai värikästä ja erilaisia materiaaleja yhdistävää lasitaide voikaan olla.

Lasi on materiaalina erityinen. Sen kyky läpäistä ja heijastaa valoa luo maagisen värähtelyn teoksiin, joissa muodot ja värit tavoittavat tuoretta ilmaisua. Valo on lasin välttämätön kumppani.

Lasitaidetta ei synny ilman taitavia lasinpuhaltajia. Lasi on materiaalina vaativa, ja sen synnyttäminen vaatii sekä pitkälle kehittynyttä ammattitaitoa että erityiset työvälineet ja työskentely-ympäristön.

Useimmiten lasitaide syntyy suunnittelija-taiteilijan ja lasinpuhaltajan yhteistyönä. Taiteilija piirtää ja suunnittelee, lasinpuhaltajamestari toteuttaa taiteilijan ideat lasihytissään. Voipaalan taidekeskuksen näyttely tuo nyt esiin myös lukuisia lasinpuhaltaja-taiteilijoita, jotka toteuttavat teoksensa itse alusta loppuun. Esimerkiksi Janne Rahunen, Merja Hepo-aho, Tommi Ketonen, Johannes Rantasalo ja Alma Jantunen ovat myös lasinpuhaltajia.

Historian ja nykyhetken välisiä jännitteitä

Kun puhutaan lasitaiteesta, yhä mieleen nousevat ensimmäisten joukossa Gunnel Nyman (1909–1948), Kaj Franck (1911–1989). Tapio Wirkkala (1915–1985), Saara Hopea (1925–1984) ja Nanny Still (1926–2009). Suomalaiset 1930–1960-luvuilla vaikuttaneet muotoilija-taiteilijat menivät etenkin 1950-luvun kansainvälisillä taidemarkkinoilla modernistisuudessa kirkkaasti ohi silloisista suomalaisista kuvataiteilijoista. Muotoilijamme olivat edelläkävijöitä ja voittivat palkintoja alan merkittävimmissä kansainvälisissä tapahtumissa, etenkin Milanon triennaaleissa.

Oman aikamme tunnetuimpiin suomalaisiin muotoilijoihin ja lasitaiteilijoihin kuuluvalta Markku Salolta (s. 1954 Nokialla) nähdään nyt Voipaalassa yksi teos, Ikuisesti sinun (2007), joka saa pohtimaan perinteen ja historian merkitystä muotoilussa. Mustan lasin hiekkapuhalletut muodot jatkavat vanhan pikkupöydän muotoja ja hakeutuvat samalla kohti uusia ilmaisuja. Kaikki uusi rakentuu vanhojen kerrostumien päälle, vaikutteet ja lainat ovat uusien teosten vääjäämätöntä käyttövoimaa. Vanhojen perinteiden vaikutuksen voi nähdä sekä rikkautena että rasitteena.

KUVA2 Markku Salo Ikuisesti sinun 2009

Markku Salon veistos Ikuisesti sinun (2008) on syntynyt vanhasta pöydästä ja hiekkapuhalletusta lasista.

Nykymuotoilijoiden vertailu 1950-luvun kultakauteen ei ole tämän päivän näkökulmasta välttämättä reilua. Tuosta tuottoisasta ja voittoisasta aikakaudesta on kuitenkin tullut suomalaisen muotoilun maailmaan varsin sitkeä ihanne ja esikuva, josta on syntynyt hienoja näyttelyitä ja jyhkeitä taidekirjoja vielä ihan viime vuosina ja vuosikymmeninä.

Vertailussa suomalaisen muotoilun kultakauteen Voipaalan näyttelyn taiteilijoista parhaiten pärjää Camilla Moberg. Hänen teoksensa Tukan (2019) tavoittaa muotojen tasapainon ja ohittaa myös värien ja valon yhteissoinneillaan tavanomaisuuden.

KUVA3 Moberg

Camilla Mobergin teos Tukan (2019) rakentuu lasin lisäksi luonnonkivestä, alumiinista, akryylistä, silikonista ja led-valoista. Puhaltajina ovat toimineet Nuutajärvellä työskentelevät Janne Ruhanen ja Manuel Diemer, hionnasta on vastannut Heikki Viinikainen.

Mobergin teoksen puhaltajina ja viimeistelijöinä ovat toimineet Nuutajärven lasiruukin ammattilaiset, joista Janne Rahunen on näyttelyssä mukana myös omalla abstraktilla, hopeoidusta lasista syntyneellä teossarjallaan Various vibes (2021). Kiiltoon, järjestelmällisen sommitelman toistoon ja muodon osittaiseen rikkomiseen perustuvilla teoksillaan Rahunen johdattaa miettimään, miten paljon kiiltoa ja kontrollia todella tarvitsemme elämäämme.

Myös Slate Groven teos Patriarchy (2022) onnistuu yllättämään positiivisesti. Se rakentuu ohuista, läpinäkyvistä, pillimäisistä lasiputkista, joiden säännöllinen verkosto piirtää kulmikkaan mieshahmon. Teoksen rakenteen hauraus ja muodon järkähtämättömyys synnyttävät kiehtovan jännitteen.

KUVA4 Slate Grove Patriarchy 2022

Aalto-yliopiston lasipajamestarina toimivan amerikkalaisen lasitaiteilijan Slate Groven teos Patriarchy on vuodelta 2022.

Groven veistosta tekee mieli kiertää kunnioittavan kaukaa, ettei se vain pirstaloidu jalkojeni tömähtäessä vasten lattiaa. Katsojana koen, että minun täytyy suojella teosta, etten vain tönäise sitä. Juuri teoksen materiaalinen hauraus suhteutettuna teosnimeen ja hahmon järjestäytyneeseen ulkomuotoon tuottaa assosiaatioita vaikkapa siitä, miten yhteiskunnat on rakennettu suojelemaan patriarkaalisia valta-asetelmia.

Kaksijakoisessa, pelkistetyssä abstraktisuudessaan jännittävä on myös Renata Jakowleff Schirmin lasiputkista ja pinneistä koostama Duo (2022). Siihen on vaikea olla koskematta, olemassaolollaan se suorastaan härnää katsojaa, jolta koskeminen on kielletty.

KUVA5 Renata Jakowleff Schrimm Duo 2022

Suomalais-unkarilaisen lasitaiteilijan Renata Jakowleff Schirmin teos Duo (2022) perustuu materiaalisiin kokeiluihin ja toistoon.

Keraamisista, tunneherkistä ukkeleistaan ja pojistaan paremmin tunnettu Tommi Toija on ottanut varsin lupaavan askeleen lasitaiteen alueelle. Toijan suunnittelemat ja Kaappo Lahdesmäen puhaltamat sileät lasipäät saavat luonteensa volyymiltään voimakkaista, nokkamaisista tai tötterömäisistä, värikkäistä suunseuduista. Toija osoittaa taitonsa ilmeikkyyden ja persoonallisuuden luojana myös lasia materiaalinaan käyttäen. Tehokeinoina ovat vähäeleisyys ja toisto, aivan kuten hänen keraamisissa veistoksissaankin.

Ihminen tunkee lasikerrosten väliin

Ihminen – tarinoita lasissa -näyttelyn tematiikkaan kytketty ihmisyys tuntuu pakottavan muutamien teosten toteutuksiin vähän väkinäisiäkin elementtejä. Ihminen lasissa pääsee pilaamaan lupaavan muoto- ja värisommitelman etenkin Tommi Ketosen teoksissa, joissa on sinänsä jyhkeätä volyymiä ja massaa sekä vahvaa ja vivahteikasta värielämää.

Ketonen on toteuttanut teoksensa yli sata vuotta sitten kehitetyllä, useista lasikerroksista koostuvalla graal-tekniikalla. Ketonen on työstänyt teostensa värikerroksiin naishahmoja ja kuvioita eri kaiverrustekniikoin.

KUVA6 Tommi Ketonen Crying babe 2021

Tommi Ketonen toteuttaa lasiveistoksensa monikerroksisella, yli sata vuotta vanhalla graal-tekniikalla. Crying Babe (2021) on yksi Ketosen lukuisista naishahmoja massansa sisään, kerroksiinsa kätkevistä teoksista.

Jokaiseen massaltaan muhkeaan teokseen sisällytetyt naisen kasvot eivät kuitenkaan ole tyyliltään erityisen jalostuneita. Toistuessaan teoksesta toiseen varsin samantyylisinä ne eivät oikein lunasta paikkaansa, vaan jättävät päälle liimatun, tai tässä tapauksessa pikemminkin väliin liimatun, vaikutelman. Koin näiden naiskasvojen banalisoivan rakenteeltaan, väritykseltään ja orgaanisuudeltaan komeat lasiveistokset, joten keskityin katsomaan Ketosen teoksia enimmäkseen niiden takapuolelta, jolloin teosten materiaalinen jyhkeys ja värit pääsivät puhuttelemaan voimakkaammin.

Raaputuksia ja kirjoitusta teoksiinsa ovat lisänneet Ella Varvio ja Marja Hepo-aho. Kerroksellista graal-tekniikkaa käyttävän Varvion teosten sisälle asennettu valaistus tuottaa pimennetyn näyttelyhuoneen seinille kuvaheijastuksia. Luolamaalauksiin ja muinaiskulttuureihin assosioiva hämärä huone sekä munan muotoisista teoksista lämpimänkeltaisen valon saattelemina heijastuvat, luontoaihein raaputetut kuviot ovat dekoratiivisia tunnelmatekijöitä, joista on kuitenkin helppo irrottautua.

Marja Hepo-aho on saavuttanut Syntyminen-sarjan teoksissaan jäänmuotojen tunnelmaa ja erityisen hienon lilan värisävyn. Mattapintaisen ja kiiltävän, sileän ja rosoisen pinnan vuoropuhelulle perustuvien veistosten sisältä kuiskiva käsinkirjoitettu teksti ei anna lukea itseään kokonaan. Teksti ikään kuin härnää katsojaa ja jättäytyy arvoitukselliseksi. Kovin arkinen käsiala on syntynyt kultakirjoituksella.

Muut materiaalit ja huumori lasin kavereina

Näyttelyssä nähdään useilta tekijöiltä myös eri materiaalien yhdistämiseen perustuvia teoksia. Teossarjassaan Sukupuu Marja Hepo-aho onnistuu herättämään kiinnostuksen yhdistäessään lasiin eläinten kalloja ja sarvia sekä kultaa. Samaan sukupuuhun mahtuvat eri eläinlajit kuiskivat meidän kaikkien elollisten välisen yhteyden ja tasa-arvon perään.

Teosten lasi ja kulta ovat ihmisen tuottamia lisäyksiä ja muokkauksia luonnonluomiin lähtökohtiin, kalloihin. Ihmisen ja muun luonnon vuorovaikutuksen motiiveja ja seurauksia voi jäädä pohtimaan.

KUVA7 Marja Hepo aho Sukupuu 2021

Marja Hepo-ahon eläinten kalloja, lasia ja kultaa yhdistävät teokset muodostavat metaforisen Sukupuun (2021).

Milla Vaahteran Dialogi-sarjan seitsemän mobilea kantavat aavistusta Alexander Calderin mobile-taiteesta. Vaahtera korostaa lasinpuhaltaja-ammattilaisten kanssa tehdyn yhteistyön merkitystä taiteellisessa työskentelyssään.

Vaahteran mobilet ovat syntyneet messingin ja usein lasinpuhaltajan hylkäämien jämäpalojen yhdistelmistä. Sallimalla käsityöläisen mielestä virheelliselle osalle paikan teoksessaan Vaahtera hakee tilaa ihmisen jättämälle jäljelle, inhimillisyydelle. Hän muistuttaa, että taiteilijan oman, persoonallisen tyylin alkuperäinen lähde on virhe suhteessa ihanteen jäljittelyyn.

Vaahteran oman taiteen esimerkiksi Calderin taiteesta erottaa ”virheiden” salliminen myös teosten messinkiosien plastisessa sommittelussa. Vaahtera sallii teostensa metalliin moneen suuntaan hakeutuvia mutkia ja työkalujen jälkiä.

Johannes Rantasalon teoksissa lasi yhdistyy voimakkaiden teräselementtien läsnäoloon. Rantasalon teokset ovat yhteiskunnallisestikin kantaaottavia, huumorissaan satiirisia ja surrealismin perinteestä ammentavia.

KUVA8 Johannes Rantasalo Wink Saigon 1975

Johannes Rantasalon yhteiskunnallista satiiria tihkuvissa veistoksissa lasi liittyy metalliin. Etualalla Wink (2022), takana vasemmalla Ylikonemestari Volter ja harhaileva katse (2019) ja oikealla Saigon 1975 (2022).

Huumori korostuu myös Alma Jantusen naivistisessa lasiveistoksessa Enämpi parempi (2022). Päällisin puolin harmittomalta ja höpsöltä näyttävä teos tavoittelee sisällöllään kulutuskriittisyyttä. Samalla se taitaa naureskella lasitaiteeseen liitetylle arvokkuuden ja hienostuneisuuden perinteelle julistaen, että lasista voi käyttöesineiden ja arvomaljakoiden ohella tehdä myös vaikkapa leikkisiä arjen kuvaelmia.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Pirkanmaan Kulttuurirahasto on tukenut kirjoittajan työskentelyä.

Ihminen – tarinoita lasissa. 10.4.2022 saakka ti–su 11–17 Voipaalan taidekeskus, Sääksmäentie 772, Sääksmäki, Valkeakoski. Näyttelyn kuraattorina kuvanveistäjä Piela Auvinen.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua