Kari Vehosalo Sara Hildénillä – häiriötekijöitä länsimaiseen yhteiskuntaan sosiaalistetun ihmisen epämukavuusalueilta

06.07.2021

Kari Vehosalon maalaus Doppelgänger I (2013).

KUUKAUDEN MUSEONÄYTTELY | Kari Vehosalon maalaukset ovat kuin magneetteja, jotka yhtä lailla vetävät luokseen kuin työntävät pois. Välillä niitä on jopa vaikea katsoa, mutta niihin on koodattu uusien oivallusten polkuja.

Taiteen edistämiskeskus Taike on avustanut kirjoittajan työskentelyä.

”En allekirjoittaudu fotorealistiksi”, toteaa Kari Vehosalo Sara Hildénin taidemuseon ääniopas-tallenteella, Sarianne Soikkosen haastattelussa.

Hyperrealismiksi näitä outoja maalauksia voisi kuitenkin luonnehtia: hyperrealismi eroaa fotorealismista siten, että pelkän valokuvantarkan, objektiivisen esittävyyden sijaan se sisältää vieraannuttavia, kertovia tai draamallisia elementtejä, joissa asuu outous.

Unheimlich, outous, kumma

Vehosalon maalaukset ovat kiehtovia, häiritseviä, vetovoimaisia ja luotaantyöntäviä. Jotkin niistä ovat yhtä aikaa sekä tuskallisia että mieltäkiihottavia.

Niitä katsova ihminen on kuin kivensirun sisäänsä saanut simpukka: jokin hiertää mielen herkillä alueilla pitkäkestoisesti, vaikkei itse oikein osaa määritellä, mikä kitkan ja kivistyksen aiheuttaa.

KUVA2 Salaisuus

Mikä on todellista, mitä meidän on sopivaa pitää totena? Tämäntyyppisiin pohdintoihin ohjaa maalaus Salaisuus, sarjasta Väkivaltaisen kuoleman pelko (2011).

Teossarjassa Väkivaltaisen kuoleman pelko on vanhojen mustavalkoisten valokuvien tyyliä. Maalausten ihmiset ovat pukeutuneet muodollisiin, 1960-lukulaisiin miestenpukuihin ja naisten kävelypukuihin. Teoksiin tallentuneissa hetkissä katsoja tipahtaa keskelle sosiaalista tilannetta, jonka muotosäännöt ovat kaikille tuttuja.

Näitä tilanteita ovat esimerkiksi ison seurueen kahvipöytä, lastenkutsut, ensiapukoulutus vanhan tutun Anne-nuken kanssa. Joku tai jokin on kuitenkin suistanut asiat raiteiltaan, ne eivät menekään totutun kaavan tai järjestyksen mukaan.

Vieraannuttavien kerronnallisten elementtien avulla Vehosalo tekee näkyväksi sisäisen epämukavuutemme, jota muodollisiin ja vahvasti normitettuihin sosiaalisiin tilanteisiin, niin sanottuun normaaliuteen, liittyy.

KUVA3 Hysteria

Itsensä ilmaisemisen rajoitteet tulevat vastaan maalauksessa Hysteria, sarjasta Väkivaltaisen kuoleman pelko (2010).

Kuinka paljon jo pelkkä sosiaalisten tilanteiden normien rikkomisen pelko häiritsee läsnäoloamme, kuinka sen tuottama häpeä estää meitä toimimasta? Kenties tähän kaikkeen liittyvä epämukavuus hallitsee usein myös suhdetta omaan itseemme. Yhtenä filosofisena taustana näille Vehosalon maalauksille on Sigmund Freudin käsite Unheimlich.

Suomenkielinen vastine tai lähikäsite Freudin outoa, vierasta tai salaista tarkoittavalle Unheimlichille on ’kumma’, jota professori Marja-Liisa Honkasalo valottaa kiinnostavassa artikkelissaan Mistä puhumme kun puhumme kummasta (2016). Artikkelissa kumma viittaa kuitenkin paljolti yliluonnollisiin kokemuksiin.

Vehosalon taiteessa ei ole kyse yliluonnollisesta, vaan ihmisyyteemme olennaisesti kuuluvista salatuista vieteistä, jotka karkaavat ilmoille ikään kuin varoittamatta. Vaikka esiinnymme järkiolentoina ja väitämme tekevämme päätöksiä järjellä, olemme jo silmänräpäyksessä viettiemme vietävinä, kun pintasivistystämme hiukan raaputetaan. Tai jokin saa meidät lipsahtamaan kulttuurisesti opituilta, ”oikein tekemisen” reiteiltä.

KUVA4 Leikki

Maalaus Leikki, sarjasta Väkivaltaisen kuoleman pelko (2011) käsittelee nerokkaasti kysymystä, mihin kaikkeen meidän on suostuttava tullaksemme hyväksytyiksi. Aikuisen poiskäännetty katse kertoo myös paljon – hän näkee vain sen, minkä haluaa nähdä.

Me viettiolennot vastaan kontrolliyhteiskunta

Osassa näyttelyn teoksia Vehosalo keskittyy korostamaan meitä ihmisiä libidon hallitsemina olentoina. Silloinkin mukaan kietoutuu taidehistorian ja uskonnollisen kulttuurin isoja virtoja, kuten maalauksessa The Mystery of Sex (2020), jossa ristiinnaulitun Jeesuksen haava ja naisen synnytyskanava, vagina, ovat ikään kuin samassa kuvassa.

Teos on tuskallisen paljastava, sen ääressä joutuu olemaan avoin nimenomaan omaa seksuaalista ujouttaan ja häpeäntunteitaan kohtaan. Samalla se saa miettimään häpeän synnyttäjiä, siis etenkin patriarkaalisten uskonyhteisöjen erikoislaatuista tarvetta hallita ihmisten seksuaalisuutta. Kontrollin kuvana on sormeaan tuohon edellä mainittuun, monimerkityksiseen aukkoon työntävä mieshahmo.

Yhteiskunnan kontrollimuotojen ääreen ajattelua johdattaa erityisesti museon alakerran installaatio Tarkkailukoppi (2021). Puisesta umpinaisesta rakenteesta kaikuu kuuluville sydänääniä. Toiselta sivustaltaan koppi on pääosin peili – tai kuten vaistomme varoittaakin: piilopeililasi.

KUVA5 Tarkkailukoppi

Installaatio Tarkkailukoppi (2021) koostuu puusta, piilopeililasista ja sydänäänistä. Kuvassa peiliin on tallentunut maalaus The mystery of Sex (2020). Tarkkailukopin takana näkyy valokuvateos There’s a gap in between, where I end and you begin (On raja missä minä lopun ja sinä alat, 2012).

Kuinkahan usein olemme katsoneet julkisissa tiloissa peiliä luullen, tietäen tai tietämättä, että sen toisella puolella joku tarkkailee meitä? Yhteiskuntaamme ohjaavat monipuoliset tekniset mahdollisuudet voivat johtaa myös katteettomiin vainoharhoihin, kun alamme kuvitella, miten monin eri keinoin meitä valvotaan ja mitä kaikkea meihin asennetaan.

Syvimmältä tasoltaan Vehosalon maalaukset ovat yhteiskuntakriittisiä. Ne luotaavat ihmisen tukalaa tilaa teknologisessa yhteiskunnassa, joka aiheuttaa vieraantuneisuutta ja ahdistusta. Valvovaa silmää ei voi paeta, muistuttaa Unabomber Home vuodelta 2017. Tämän teoksen tarinaan kietoutuvat mielleyhtymät entisen Berkeleyn yliopiston matematiikan professorin, Unabomberin terroritekoihin ja George Orwellin romaaniin Vuonna 1984.

KUVA6 UnabomberHome

Unabomber Home (Unabomber-koti), öljy kankaalle (2017).

Omien reaktioiden tunnistamisen tärkeys

Maalauksiin sisältyvien nyrjähdysten taustavoimina on Vehosalon mielessä ollut yleensä aina jokin filosofi(a), taidehistorian ilmiö, intertekstuaalinen viittaus toisen taiteilijan tuotantoon tai merkittävä historiallinen tapahtuma.

Moniin näistä tausta-ajatuksista voi tutustua ottamalla näyttelykierrokselle mukaan maksuttoman äänioppaan tai lukemalla näyttelyjulkaisun erittäin korkeatasoiset artikkelit. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Jos taiteen katsominen edellyttää valtavien tausta-aineistojen kahlaamista ja sitä, että katsoja astuu aina vain samaa polkua, jota taiteilija on tallannut teoksia luodessaan, taiteilija on epäonnistunut työssään.

Elävä taide antaa tilaa katsojan omille tulkinnoille ja tunteille keräten ympärilleen uusia tulkintoja myös tulevaisuudessa, tulevien aikojen kerrostumia kohdatessaan. Onneksi Vehosalon maalaukset eivät jää taiteilijan omien filosofisten pohdintojen vangiksi, vaikka ne ovat teosten elintärkeää alkujuurta ja tuovat kiinnostavia rikasteita myös katsojakokemukseen.

Vehosalo on itse luonnehtinut työskentelyään ajattelun ja käsityön yhdistämiseksi. Hän kertoo käyttävänsä omaa esteettistä työkalupakkiaan kiinnostavien, kiihottavien ja arvoituksellisten kuvien maalaamiseen. Katsojan tehtävä on kohdata teosten synnyttämät tunteet ja ne oman elämänsä arvoitukset, joihin maalaukset voivat osua.

Nämä maalaukset jäävät jäytämään mieltä pitkäksi aikaa. Teoksiin on palattava kännykkäkuvien ja näyttelyjulkaisun kuvien avulla uudelleen vielä pitkän ajan kuluttua. Myös tämän tekstin kirjoittaminen tuntui mahdolliselta vasta, kun kuukausia näyttelyn ensikäynnistä oli kulunut.

Nauru ja kauhu kulkevat sylikkäin

Vaikka Vehosalo on enimmäkseen vakavissaan ja pohtii olemassaolomme peruskysymyksiä, hän ei ole tosikko. Teosten sisältämä huumori ei ole valmiiksi pureskeltua röhönaurua, mutta kutittelee kyllä makoisasti sille avointa mieltä.

Miten huvittavan totisia ovatkaan esimerkiksi Young Adults -sarjan henkilöt, joilla on käsissään uusinta uutta, mojovat Mobirat! Tai miten hävyttömän hulvattomia poseerauksia ovat maalaukset The Motorhome Lovers (here comes happiness) / Matkailuautorakastavaiset (täältä tulee onni, 2011) ja The Corruption of the Working Class (greatest is love) / Työväenluokan korruptio (suurin on rakkaus, 2014).

KUVA7 TheCorruptionOfTheWorkingClass

The Corruption of the Working Class (greatest is love) / Työväenluokan korruptio (suurin on rakkaus), öljy kankaalle (2014).

Huumorielementtejä sisältävät Vehosalon maalaukset eivät ole kertaakaan pelkästään hauskoja. Niissäkin on tasoja, jotka säilyttävät salaperäisyytensä, ja joiden merkityksiä ei voi kirjoittaa yksiselitteisesti auki. Nauru ja kauhu (lähestyvästä kuolemasta) tuntuvat kulkevan käsi kädessä.

Myöskään taiteilijan reittiä maalausten toteutusratkaisuihin ei ole tarpeen selvittää. Kulttuurisia merkkejä ja niiden välisiä ristiriitoja voi kuitenkin tutkia ja miettiä, mitä ne minussa tai sinussa katsojana herättävät.

Yksittäisiin teoksiin mahtuu jopa vuosisadat ylittäviä, eri aikakausien trendeihin sitoutuvia merkkejä tai vihjeitä. Samassa maalauksessa Mobira-puhelinmöhkäleen kanssa on 1600-luvun barokin aikakaudelle tyypillinen kaulus vauvan kaulassa. Monta aikatasoa maalaukseen tuovat viittaukset venyttävät aikakäsitystämme ja saavat miettimään kaiken ohikiitävää hetkellisyyttä.

KUVA8 YoungAdults IV

Young Adults IV (Two Distant Events Happening Simultaneously) / Nuoret aikuiset IV (Kaksi kaukaista yhtäaikaista tapahtumaa), öljy kankaalle (2019).

Vehosalon estetiikka on kylmää ja kliinistä, ja silti jollain merkillisellä tavalla pidän siitä suunnattomasti, voimakasta vetoa tuntien. En ensin täysin ymmärrä tätä, sillä yleensä inhoan kylmää estetiikkaa. Sitten tajuan, että inhoan kylmyyttä vain silloin, kun se on merkityksistä tyhjennettyä. Vehosalon jokaisessa teoksessa on merkitysten tiheyttä ja monilla eri paradigmoilla liikkuvia kerrostumia, jotka kutsuvat ratkomaan arvoituksiaan.

Kari Vehosalon tuotanto liittyy suureen länsimaisen taiteen kertomukseen, jonka keskeisimpiin kehotuksiin ja oivalluksiin kuuluu: Memento mori ­– muista kuolevaisuutesi.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Taike.

Kari Vehosalo. Sara Hildénin taidemuseo 1.8.2021 saakka ma–su 11–18. Laiturikatu 13, Särkänniemi.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua